7.9.2013

Pizzakakkarat - ihanat suolaiset suupalat

Näitä ihania suolaisia herkkuja olen leiponut jo varmaan 20 vuotta moniin juhliin ja ne on nimetty todennäköisesti sukulaisteni toimesta - "Pizzakakkaroiksi" - ja niitä ne nyt sitten ovat siitä lähtien olleetkin :D.

Tämä on helppo ja hyvä resepti ja hyvin muunneltavissa fiiliksen ja tarveaineiden mukaan. Tähän voi hyvin lisätä esim. tonnikalaa tai vaikka kinkkua, jos mieli tekee. Periaate on kuitenkin aina sama: tee ensiksi kastike ja jäähdytä se. Valmista pötkylät ja pakasta. Sulata kevyesti, viipaloi ja paista. 

Kätevää tässä on myös se, että kastikkeen voi tehdä yhtenä päivänä. Pötkylät toisena. Ja sitten vasta juhlapäivänä sulattaa ja paistaa kakkarat valmiiksi. Tuoreeltaan nämä ovat parhaimmillaan.

Pullantuoksuinen koti


Tästä määrästä tuleen n. 2,5 pellillistä kakkaroita.
 

Tarvitset:
1 pkt voitaikinalevyjä
1 tlk tomaattimurskaa (400/500g)
öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
1 tl pizzamaustetta
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl mustapippuria
1 tl sokeria
1 rkl tomaattipyreetä
n. 30 kpl mustia kivettömiä oliiveja
200 g fetajuustokuutioita (salaattijuusto)
+ pinnalle pizzamaustetta ja juustoraastetta

Vaihe 1:
  • Silppua sipulit ja kuullota niitä kattilassa öljyssä hetki. Lisää tomaattimurska ja mausteet ja keitä miedolla lämmöllä - mitä pidempään - sitä parempi.
  • Sekoita loppuvaiheessa joukkoon pilkotut oliivit ja fetakuutiot. Sekoittele ja hauduta vielä hetki, niin että feta vähän pehmenee, mutta pysyy kuitenkin koossa.
  • Jäähdytä kastike ja kerää kauhalla ylimääräiset nesteet pinnalta pois.

Vaihe 2:
  • Ota voitaikinalevyt sulamaan huoneen lämpöön.
  • Kaulitse levy kerrallaan se suorakaiteen muotoiseksi.
  • Lusikoi levyn etureunaan kastiketta koko leveydeltä.
  • Kääri rullalle niin, että kastike jää sydämeksi.
  • Kietaise pitko voipaperiin ja laita pakastimeen kohmettumaan ainakin muutamaksi tunniksi tai käyttöä odottamaan.
Vaihe 3:
Mikäli pötkylät ovat umpijäässä, ota ne sulamaan huoneen lämpöön n. 1-2 tuntia ennen valmistusta.
Leikkaa kohmeisista pötkylöistä n. 1 cm levyisiä viipaleita ja asettele ne leivinpaperin päälle pellille.



Ripottele pinnalle pizzamaustetta ja juustoraastetta.  

Paista n. 225 asteessa uunin ylätasolla kunnes ovat hyvin ruskistuneet ja rapsakoituneet. Varo kuitenkin polttamasta niitä. 

Jäähdytä hetki ja tarjoa :) 
Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.