Se alkaa nyt kuulkaas olemaan tyrnimarja-aika. Tai - no - jossain sanotaan, että tyrnimarjat on paras poimia vasta ekan pakkasen puraisun jälkeen, mutta nyt ne ainakin olivat jo meidän mökin puussa kypsiä ja mielestäni ihan hyviä poimittavaksi. Osan marjoista poimin jo ja annetaan lopuille sitten se pakkasen puraisu :D.
Tein siis elämäni ensimmäistä kertaa tyrnimarjamehua ja sen verran onnistunutta ja herkullista tuli, että päätin jakaa myös reseptin täällä blogissani.
Ja hei mikä väri! On kuin olisin pullottanut aurinkoa! Ja nyt saan vielä nauttia siitä joka aamu (niin kauan kuin sitä riittää :D).
Osa marjoista, joita mehuun käytin oli tuoreita ja osa viime vuonna pakastettuja.
Sokeria laitoin mielestäni maltillisesti. Sen verran kuitenkin, että ei tarvitse irvistellä mehua juodessa. Jos haluat, voit toki pienentää sokerin määrää. 1 dl voisi myös ehkä olla hyvä. Olisin halunnut laittaa kookossokeria, mutta en uskaltanut. Pelkäsin, että se pilaa mehun värin ja halusin myös tyrnimarjan maun mahdollisimman puhtaana.
Tällä reseptillä tuli 12 dl valmista mehua.
Täyteläinen Tyrnimarjamehu
1. Mittaa kaikki aineet suurehkoon kattilaan. Sekoittele ja jos joukossa on lehtiä tai muita roskia voit poimia niitä hyvin jo tässä vaiheessa. Kun vesi alkaa kiehumaan, alkaa pinnalle muodostumaan vaahtoa ja mahdollisia roskia nousee pintaan. Keräile vaahtoa ja roskia reikäkauhalla pois kattilasta. Anna poreilla hiljalleen n. 10min.
2. Kun seos vaikuttaa puhtaalta ota käyttöön sauvasekoitin. Surauttele seos kattilassa sileäksi. Siemenet jäävät hyvin todennäköisesti kokonaisiksi eikä se haittaa, sillä ne voi hyödyntää myöhemmin.
3. Tässä välissä on hyvä laittaa lasipullot steriloitumaan. Keitä vettä ja kaada sitä pulloihin ja anna vaikuttaa vähintään viisi minuuttia.
4. Ota kattila pois liedeltä. Aseta kattilan viereen kulho, minkä päälle sopii hyvin tiheä siivilä. Kaada mehua varovasti vähitellen siivilän läpi kulhoon. Lopulta litistele vielä kaikki mehu pois sakasta. (säästä sakka.)
5. Kaada steriloitumassa olleista pulloista kuuma vesi pois, aseta suppilot pullojen suille ja kaada varovasti mehua pulloihin. (Minä sain yhden ison pullon ihan täyteen ja yksi pienempi jäi vajaaksi, minkä otin käyttöön ensin.)
6. Sulje pullot ja jätä jäähtymään. Laita jääkaappiin heti mehun jäähdyttyä.
Nauti vitamiinipommistasi päivittäin <3.
7. Siivilän sakan ja siemenet voi käyttää myöhemmin. Minä laitoin ne kuivumaan ja tarkoitus on hienontaa ne ja käyttää ripotteina mm. jogurtin tai puuron päällä.
💛 Aurinkoisia ja vitamiinirikkaita päiviä Sinulle 💛