22.2.2015

Pahuksen hyvää Gulassia

Mietittiin mieheni kanssa mitä sitä tekisi viikonloppuna ruokaa. Itse himoitsin borssikeittoa, mutta koska se ei taaskaan maistuisi muille kuin minulle päätimme, että pitkästä aikaa voisi kokeilla Gulassia. Gulassi ei aina ole kuulunut lemppareihini mutta kun se on hyvää on se sitten kyllä todella hyvää. Ja tästä tuli, todella hyvää, oikeastaan ihan pahuksen hyvää :P.

Valmistauduin Gulassin tekoo googlettelemalla eri ideoita reseptiin ja Kodinkuvalehden sivulta löysin mielestäni hyvän reseptin, mitä sitten sovelsin. Kaupasta valitsin lihaksi naudan paahtopaistisuikaleita ja ihan erityistä paprikajauhetta (Citymarket Ruoholahdesta), jotta makuun saisi jotain tavallisesta poikkeavampaa vivahdetta. Ruokailemassa meillä kun on lähes poikkeuksetta aina lapsia, paprikajauheeksi valikoitui makea vaikka tulistakin olisi ollut tarjolla. Lisätään chiliä sitten soppaan omalle lautaselle :).

www.pullantuoksuinenkoti.com


Tämän Gulassin rakenne on patamainen. Jos haluat keittomaisempaa, lisää nestettä. Itse tykkäsin juuri tämän koostumuksesta. Gulassin kanssa ei kannata kiirehtiä - siihen jos mihin sopii sanonta "hitaasti hyvä tulee". Valurautapata on tällaiseen ruokaan ihan ykkösvaihtoehto.




Pahuksen hyvää Gulassia 
valurautapadassa
Iso padallinen

n. 100 g salottisipulia
5 valkosipulinkynttä
3 rkl öljyä
600 g naudan paistisuikaleita
4 tl paprikajauhetta (makeaa tai tulista)

3 punaista, makeaa suippopaprikaa
4 kpl laakerinlehtiä
1 tl mustapippurijauhetta
1 tlk tomaattimurskaa (Mutti)
1 tlk kirsikkatomaatteja (Mutti)
2 kpl Fond "du chef" Rich Beef
1 litra vettä

n. 400 g porkkanoita
n. 300 g palsternakkaa
n. 100 g lanttua
1 tl kuminaa
1 tl timjamia

1 tl suolaa
1 tl sokeria
n. 500-600 g perunoita

Lisäksi:
Turkkilaista jogurttia
maustekurkkuja


1. Paloittele sipulit, valkosipulit ja paprikat. Mittaa öljy isoon valurautapataan ja ruskista siinä valkosipulit ja lihat. Lisää paistamisen aikana paprikajauhe.

2. Lisää pataan lihojen joukkoon paloitellut paprikat, laakerinlehdet, tomaattimurska sekä kirsikkatomaatit, fondit ja litra vettä. Jätä muhimaan liedelle keskilämmölle, kannen alle noin puoleksi tunniksi.

3. Kuori ja paloittele porkkanat, lanttu ja palsternakka ja lisää ne kuminan sekä timjamin kanssa kattilaan. Keitä n. 15 minuuttia vielä liedellä.

4. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuori ja paloittele perunat. Lisää pataan perunoiden kanssa 1 tl suolaa ja 1 tl sokeria. Sekoita ja nosta pata uuniin - ilman kantta. Kun pata on mielestäni tiivistynyt sopivasti, aseta kansi päälle. Jos haluat Gulassista keittomaisempaa, pidä kansi koko ajan päällä. Voit myös halutessasi lisätä nestettä.  Jätä muhimaan uuniin kunnes vihannekset ja perunat ovat pehmeitä (1-2h). Voit lopuksi sammuttaa uunin ja 'unohtaa' padan sinne vielä hetkeksi :).

Pata paranee vain seisoessaan, joten toivottavasti et heti joudu nostamaan sitä pöytään vaan se saa myös tovin tekeytyä. Gulassi on kaiken odottelun arvoista.

5. Tarjoa Gulassi turkkilaisen jogurtin ja maustekurkkukuutioiden kanssa. Smetana ja ranskankerma toki käyvät myös :).

Vinkki: Voit nauttia oikeaoppisesti Gulassin myös unkarilaisten taikinamykyjen tai rapeakuorisen leivän kanssa. Jätä silloin perunat pois. Itse voisin tykätä gulassista myös riisin tai kvinoan kanssa :). Gulassin makumaailmaan voisi hyvin sopia myös pekoni. 

www.pullantuoksuinenkoti.com


20.2.2015

Perinteinen Lihakeitto - nostalgisia makuja

Viimeaikoina on tullut muutamissa pöytäkeskusteluissa puheeksi perinteinen lihakeitto ja se, ettei sitä tule kovinkaan usein itse tehtyä vaikka hyvää onkin. Toiveita lihakeiton suuntaan on sadellut myös jo useamman kerran omalta perheeltäni ja siitä kypsyikin idea tähän kokkailuun. 

Muistan, kun mummini teki lihakeittoa ja minua silloin ällötti se harmaa vaahto pinnalla, mitä piti kuoria. Itse en siis ennen tämän keiton valmistamista ollut ikinä tehnytkään lihakeittoa ja voin sanoa, että pelko oli turhaa ja myös kuvitelmat sen 'vaivalloisuudesta' ihan vääriä. Lihakeitosta tuli todella hyvää ja loppujen lopuksihan se valmistuu hyvinkin yksinkertaisista raaka-aineista ja on lisäksi puhdasta, terveellistä ja kevyttä ruokaa. Koska olin lihakeiton suhteen ensimmäistä kertaa asialla käytin oppaanani Marttojen lihakeitto-ohjetta. Tämä on siis sovellus tuosta reseptistä. 

Lihaksi ostin Prismasta Tammisen Rotukarja Naudan keittolihaa makuluulla. Tein keittoa kerralla valtavan satsin, jotta samalla vaivalla sitä voidaan sitten syödä parikin päivää. Tästä keitosta siis riittää varmasti ainakin kymmenelle hengelle tai viisihenkiselle perheelle kahdeksi päiväksi. Tietty jos keittoa lapioidaan useampi lautasellinen per henkilö voi riittävyys olla kyseenalaista ;). Keitto paranee seuraavaa päivää kohden, joten jo siksikin on suositeltavaa tehdä sitä kerralla enemmän.

www.pullantuoksuinekoti.com

Perinteinen Lihakeitto
iso kattilallinen, n. 10 annosta

n. 1,3 kg: naudan keittolihaa ja 2 kpl makuluuta
2,5 litraa vettä
3 tl suolaa
15 kokonaista maustepippuria
15 kokonaista valkopippuria
2 laakerinlehteä
1 iso keltasipuli

300 g palsternakkaa
300 g porkkanaa
130 g purjosipulia
130 g selleriä
130 g lanttua

800-900 g perunoita
(vihannekset ja perunat punnittu kuorittuina)

Lisäksi:
ripaus mustapippuria, ripaus valkopippuria, 2 tl häränlihafondia, tuoretta persiljaa (ja suolaa)


1. Huuhtele lihapalat nopeasti kylmällä vedellä ja aseta ne kattilaan (kokonaisina) haaleaan veteen. Lisää mausteet ja silputtu sipuli. Keitä keskilämmöllä n. 1,5h - 2 h. Kerää keittämisen alkuvaiheessa pinnalle muodostuva harmaa vaahto pois.

2. Kuori ja paloittele vihannekset pieniksi paloiksi erilliseen kulhoon. Tee sama perunoille.

3. Kun liha on kiehunut toista tuntia nosta se kattilasta leikkuulaudalle odottamaan paloittelua. Siivilöi liemi ja laita se takaisin kattilaan. Heitä liemen mausteet pois. Lisää kattilaan pilkotut vihannekset ja keitä n. 15 minuuttia.

4. Paloittele liha pieniksi paloiksi odottaman sen lisäämistä keittoon (poista rasvat tässä vaiheessa).

5. Lisää keittoon perunat ja vähän myöhemmin lihapalat sekä mausteet. Keitä n. 15-20 minuuttia kannen alla, kunnes perunat ovat kypsiä.

6. Tarkista keiton maku ja lisää tarvittaessa esim. suolaa. Silppua joukkoon kunnolla tuoretta persiljaa. Anna keiton levähtää hetki ennen tarjoamista, jotta maut pyöristyvät.

7. Tarjoa esim. hapankorppujen tai näkkileipien ja maustekurkkujen kera.

19.2.2015

Hedelmäinen tuorepuuro - oi mitä herkkua!

Eilen tuli tehtyä lapsille iltapalaksi pirtelöä banaanista, omenoista, ruishiutaleista ja viikunoista ja siitä tuli todella hyvää. Tänä aamuna noista mauista innostuneena tein itselleni pitkästä aikaa tuorepuuroa. Olen jo todella pitkään, en edes muista kuinka kauan, syönyt joka aamu puuroa - tosin pääasiassa keitettynä. Tällä hetkellä lempparipuuroni on yksi Fazerin Alku -uutuuspuuroista: 3 kuidun puuro on ihan huippua sillä siinä on peräti 15% kuitua. Sitä laitoin myös tähän tuorepuuroon.

Ja voi että tästä tuli hyvää ja herkullista. Puuro on melko makeaa, joten älä heti makeuta stevialla jos olet sitä tottunut käyttämään vaan maista ensin :). Kyytipojaksi voisi sopia hyvin mantelimaito.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Hedelmäinen tuorepuuro 
1 annos

100 g omenaa kuorineen (luomu)
60 g tummunutta banaania
1 kuivattu viikuna pienittynä
1 rkl chiasiemeniä
0,5 dl 3 kuidun puurohiutaleita (Fazer Alku)
1 dl vettä

Lisäksi:
vaniljajauhetta
kanelia
mantelitahnaa
1 tl MCT-öljyä
(mantelimaitoa)

1. Mittaa tehosekoittimeen paloiteltu omena ja banaani, pienitty viikuna, chiasiemet, puurohiutaleet ja vettä. Sekoita seos sileän tasaiseksi ja kaada tarjoilukulhoon. Ripottele pinnalle vaniljajauhetta ja kanelia. Laita turpoamaan jääkaappiin ainakin tunniksi tai jopa yön yli (peitä kelmulla).

2.  Lisää halutessasi puuron päälle hyviä rasvoja eli esim. mantelitahnaa sekä MCT-öljyä ja nauti esim. mantelimaidon kanssa.

Tässä puurossa on yhdessä annoksessa n. 330 kcal. Tuohon kalorimäärään on laskettu mukaan myös runsasenerginen mantelitahna (1tl = 40 kcal) ja MCT-öljy (1 tl =36 kcal).

10.2.2015

Herkullinen Lohikeitto - kylmäsavulohella tuunattuna

Lohikeitto on loppujen lopuksi todella helppoa ruokaa vaikkakin sen eteen pitää nähdä vähän enemmän vaivaa kuorien ja pilkkoen jne. Mutta siis hyvin riittoisaa, melko edullista ja aivan ihanaa kotiruokaa. Savulohilisällä siihen saa vielä aivan ihanan maun - suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Tämä on siis aika perus kalakeittoresepti vaikkakin keittoon on lisätty savulohituorejuustoa. Välillä olen laittanut tavallisen lohen lisäksi joukkoon vielä kylmäsavulohta, sillä siitä irtoaa ihan paras maku ja suosittelen niin myös tekemään. Tällä kertaa minulla ei ollut sitä, joten peruslohella mentiin. Muut tuorejuustot sopivat myös hyvin maustamaan kalakeittoa ja esim. Koskenlaskija on ihan verraton.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Lohikeitto

n. 1 kg perunoita
n. 150-200 porkkanaa (2 kpl)
n. 70 g palsternakkaa (1 kpl)
1 keltasipuli/pala purjosipulia
1,5 litraa vettä
1 kpl kasvisliemikuutio/fond
1 kpl kalaliemikuutio/fond
200 g savulohituorejuustoa
n. 1 kilon pala lohifilettä
(kylmäsavulohta maun mukaan)
2 rkl tuoretta tilliä
muutama pinaatin lehti
1 rkl oystersaucea
1 tl sitruunapippuria
ripaus kurkumaa
valkopippuria
(merisuolaa)

1. Kuori ja pilko perunat ja vihannekset ja laita ne kattilaan. Kaada päälle vesi. Lisää joukkoon liemikuutiot ja jätä ne kiehumaan keskilämmölle. 

2. Paloittele lohifilee (poista tarvittaessa ruodot) kuutioiksi (ja pilko kylmäsavulohi).

3. Kun perunat ja kasvikset alkavat olemaan aika lailla kypsiä sekoita tuorejuusto nokareina joukkoon. Lisää lohipalat, tilli, muutama silputtu pinaatinlehti, oystersauce, sitruunapippuri ja kurkuma ja sekoittele varovasti. Jätä hautumaan hetkeksi. Lisää vielä ripaus valkopippuria ja tarkista maku ja rouhi joukkoon tarvittaessa merisuolaa. Tarjoa esim. tuoreen ruisleivän kera.

5.2.2015

Sydämellinen Runebergin kakku - mikrossa!

Runebergin päivänä on ihan pakko leipoa Runebergin torttuja - tai ainakin jotain niiden makuista!  Tänään halusin ehtiä lenkille enkä viettää koko iltaa keittiössä, kun piti muutenkin laittaa ruokaa, joten valitsin nopean vaihtoehdon ja tein kakun mikrossa :) - mokkapalakokeilustani innostuneena. Ja tosi herkkua tulikin!

Tämä onnistuu hyvin myös uunissa, mutta varaa silloin pidempi paistoaika.

www.pullantuoksuinenkoti.com


Sydämellinen Runebergin kakku

200 g voita
1,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
2 mm karvasmanteliaromia
1 rkl mantelilikööriä
1,5 tl kardemummaa
3 pienehköä sydänpiparia
2 hapankorppua (Oululainen)
0,5 dl korppujauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
75 g mantelijauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl ruokakermaa

Kostutukseen:
0,25 dl vettä
0,5 rkl rommia
(voit tehdä myö tupla-annoksen)

Pinnalle:
vadelmahilloa n. 1-1,5 dl
vaniljavanukasta (BlåBand Vaniljakastike 1pss+2 dl maitoa)

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi. Vatkaa kananmunat joukkoon yksitellen.

2. Lisää karvasmanteliaromi, likööri ja kardemumma ja sekoita.

3. Rouhi piparkakut ja hapankorput hienoksi ja kippaa ne kulhoon voiseoksen päälle. Mittaa mukaan korppujauho, vehnäjauho, mantelijauhe ja leivinjauhe. Sekoita kunnolla ja vatkaa lopuksi kerma joukkoon.

4. Voitele ja korppujauhota silikonivuoka ja nostele taikina nokareina vuokaan ja tasoittele pinta.

5. Aseta vuoka mikroon (pyörivä alusta) ja kuumenna täydellä teholla (750W) n. 7 minuuttia. Kokeile kypsyyttä kakkutikulla paiston loppuvaiheessa. Kakku on valmis kun taikina ei enää tartu tikkuun. Nosta kakku jäähtymään ennen kumoamista.

6. Kumoa kakku varovasti tarjoilulautaselle. Vatkaa vaniljakastikejauhe ja maito vaahdoksi ja anna jähmettyä hetki.

7. Kostuta kakkupohja vesi-rommiseoksella esim. silikonisudilla. Jos haluat, voit kiehauttaa seoksen mikrossa alkoholin haihduttamiseksi.

8. Levitä kakun pinnalle vadelmahilloa tasaisesti (jätä n. sentti reunoilta ilman hilloa). Pursota vaniljakastiketta kakun reunoille. Tarjoa ja nauti. Kerrassaan herkullista :P.
Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.