Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muotokakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muotokakut. Näytä kaikki tekstit

15.1.2017

Koirakakku syntymäpäiville

Tänä vuonna tyttöni toivoi koirakakkua ja yhdessä katselimme sitten kuvia erilaisista ihanista kakuista. Vaikka kuvia katseleekin ennakkoon on oma kakku yleensä sitten jotain ihan muuta :D. Äitini tuli jo aikaisemmin kylään ja samalla, kun pursottelin kermoja kakun pinnalle annoin äidilleni massaa muoltoitavaksi. Ensin aseteltiin kieli ja sitten, kun äitini asetti silmät tuohon kohtaan alkoi itse kakku muodostumaan kokonaiseksi koiraksi alkuperäisen 'koiran pää' idean sijaan. Ja oikeastaan, tästä tuli varmasti paljon ihanampi näin =).

Tytölläni on ollut koirakuume jo pitkään ja kävimmekin syksyllä katsomassa kummitätini Cottoneita, joten Coton de Tulear -koirakakku tästä sitten tuli, vaikka onhan niitä muitakin ihania, valkoisia pikkunappisilmäkoiria olemassa. Helppoa tekijälle, kun pursotukseen tarvitaan vain yhtä väriä ja toisaalta kakusta tulee myös raikas ja nuo mustat nappisilmät on vaan niin söpöt!

Tästä kakusta ei ole yksityiskohtaisia vaiheohjeita, mutta tässä muutamia tietoja kakusta. 
Kakkupohja on kuuden munan kakkupohja (vieraita 20 hlöä). Osan taikinasta paistoin pienemmässä vuoassa, jotta sain tehtyä pienen kohouman kakun pinnalle. Kakussa on kaksi varsinaista täytekerrosta mutta päällä olevassa 'koirassakin' on muutama täytekerros. Pääasiallinen muoto on kuitenkin muodostettu pursotuksin.

Täytteenä kakussa on mansikkamoussea ja sitruunamoussea, mitkä ovat sovellukset *tämän* kakun täytteistä. (tähän kakkuun tosin lipsahti liikaa lemoncurdia ja kakku oli liian sitruunainen, mutta jos seuraat tuota linkitettyä ohjetta, ei sinulle näin käy :D)

Koristeluun käytin Flora Vispiä, jonka makeutin sokerilla ja jota tukevoitin hieman Sallisen vaniljakreemijauheella. Silmät, nenä ja kieli ovat Wiltonin pinkillä ja mustalla pastavärillä värjättyä valkoista Sallisen sokerimassaa. 

Suloinen, ilahduttava kakku, mikä varastaa varmasti synttärivieraiden huomion ja tekee koirarakkaan sankarin onnelliseksi 💞.

#koirakakku #dogcake #muotokakku #shapecake #cotondetulear

#synttärikakku #birthdaycake #shapecake #whitecake #dogcake #koirakakku

www.pullantuoksuinenkoti.com

23.1.2016

Marsutäytekakku sitruuna-valkosuklaa-mansikkatäytteellä

Meillä vietettiin viime viikonloppuna tyttöni syntymäpäiviä ja hän toivoi marsukakkua :D. Sen suhteen sai vähän tuumailla etenkin, kun en halunnut mitään kovin työlästä, sillä synttäreiden järjestämisessä on muutenkin aika paljon hommaa. Muotokakut on monesti aika työläitä.. Tykkään pursotettavista kakuista, joten kakusta tuli sitten tällainen =). Joskus on ihanaa saada taiteilla jotain ihan uutta. Muuten olen ihan tyytyväinen kakkuun mutta nuo sieraimet - pienensin niitä jo kerran mutta olisivat voineet edelleenkin olla pienemmät..ja korjasin myös suuta, ja toinen puoli jäi sitten vähän lörpälleen :D. Ehkä tokalla yrittämällä tulisi kakusta parempi ;).
www.pullantuoksuinenkoti.com

Mitään varsinaista reseptiä ei minulla ole tarjota tähän kakkuun. Lähdin tekemään kakkua vähän sillä mielellä, että tuskin tästä bloggaan ja saa nähdä mitä tulee jne. Luotto omiin taitoihin ei ollut kovin korkealla :D. No, koska olen lopputulokseen kuitenkin suht tyytyväinen niin tässä vähän tietoa siitä millä kombinaatioilla kakku syntyi. Vaihekuvia minulla valitettavasti ei ole lainkaan mutta toivottavasti näistä tiedoista on edes jotain hyötyä - ja mielelläni kerron lisää jos haluat kysyä.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Täytteeseen tein sitruuna-valkosuklaamoussen ja lisämakua kakku sai mansikkasoseesta, mitä olen pakastanut valmiiksi pilttipurkkeihin.


Kakkupohjat:
6 kananmunan kakkupohja, vuoka 26cm -> Ohje täällä: Kakkupohja nro 1
3 kananmunan kakkupohja, vuoka 20cm: Kakkupohja nro 1 puoliksi


Sitruuna-valkosuklaatäyte:
6 dl kuohukermaa
0,5-7 dl sokeria
300 g tuorejuusto sitruuna (Viola)
200 g maitorahkaa
0,7-1 dl lemon curdia
50 g valkosuklaata (sulatettuna)
2 tl vaniljasokeria
-> vatkaa kerma kuohkeaksi ja vatkaa loput aineet joukkoon. Tarkista maku ja lisää esim. lemoncurdia tai sokeria tarvittaessa.

Lisäksi täytteeksi:
3 pilttipurkillista mansikkasosetta (tai jopa enemmän->enemmän makua!)
->makeuta kevyesti ja lorauta joukkoon sitruunaa

Kostuttamiseen:
1,25 dl vettä
1/4 dl sitruunamehua
1 rkl sokeria
(tee lisää kostuketta tarvittaessa)

Koristeluun:
4-6 dl vispikermaa
n. 0,5-1 dl maitorahkaa tukevoittamaan
ruskeata pastaväriä
+sokerimassaa silmiin, korviin, nenään ja suuhun (+mahd. väriaineita)

Lisää kermavaahtoon rahka vatkaamisen loppuvaiheessa ja jaa vaahto kahteen osaan ennen värjäämistä.  (Jätä vähän vatkaamisen varaa, jotta saat värin vielä vatkattua joukkoon.) Näin saat osasta valkoista ja osasta ruskeaa.

Isomman kakkupohjan leikkasin kolmeen osaan. Päältä leikkasin pienemmän kerroksen kakun muotoilua varten. Tein pienemmän päällimmäisen kakkupohjan päälle nenäalueelle kevyen korotuksen noista paloista. -> Eli pohjalle isompi kakkupohja täytettynä ja kostutettuna (ensin kostuta, sitten levitä mansikkasose ja sitten sitruunamousse). Sitten sen päälle toiseen laitaan pienempi kakkupohja myös kostutettuna ja täytettynä (täytettä myös näiden kakkupohjien väliin). Pienen kakkupohjan keskilaitaan kohouma nenälle. Voit sen muotoilussa käyttää myös kostuketta ja täytettä. Laita kakku kylmään odottamaan koristelua.

Tässä vaiheessa kannattaa tehdä sokerimassakoristeet: silmät, nenä, korvat sekä suu ja asetella ne paikoilleen. Korvat tuin pienillä spagetin paloilla kakkuun kiinni. Muut pysyivät ihan hyvin paikoillaan itsestään.
www.pullantuoksuinenkoti.com


Kermavaahto jaetaan kahteen pursottimeen. Minulla ei ollut kahta samanlaista terää, siksi pursotusjäljet ovat vähän erilaisia. Kermaa pursotellaan vuorotellen ruskeaa ja valkoista. Yritä saada pinnasta eläväinen ja muotoilla pursotuksella kuonon muotoja. Kermavaahdon menekki riippuu pursotusterän suuruudesta. Vaahtoa menee reilummin jos pursotusterä on iso.

Jos haluat voit myös tehdä kakun rinnalle muita koristeita. Meillä tytöt askartelivat valmiiksi värjätyistä sokerimassoista porkkanoita :).

Synttärisankari oli tyytyväinen ja onnellinen kakustaan joten siinä suhteessa voi sanoa 'mission accomplished'. 

www.pullantuoksuinenkoti.com

28.4.2015

Mustekalakakku Syntymäpäiville

Meillä juhlittiin viikonloppuna poikani synttäreitä (noin kuukauden myöhässä) ja samalla juhlistettiin myös juuri vuosia täyttänyttä 95 -vuotiasta kummitätiäni. Kunnioitettava ikä tuo. Voi kun itsekin olisi yhtä elämäniloinen ja terve tuossa iässä. Kummitätini asuu yksin Helsingin Töölössä ja on yksi meidän sotaveteraaneistamme - toiminut Lottana lennättimessä. Kuvan hänestä voi nähdä Instagrammin puolelta (klik tuossa oikealla).

Poikani toivoi meriaiheista kakkua ja koska meillä ei kauheesti tykätä sokerimassakuorrutuksista tein toivekakusta kermapursotusversion. Tästä voisi tehdä myös 'siltäväliltä' version eli esim. ylimmäisen kerroksen voisi päällystää sokerimassalla (kaupoissa on nykyään ihania turkooseja massoja) niin voisi asetella mustekalan hauskasti venyttelemään lonkeroitaan yli laitojen :).

Mielestäni kakussa tärkeintä on maku ja siksi kakun tulee ole sopivasti kostutettu ja runsastäytteinen :P. Muotokakuissa - etenkin isommissa - tämä aiheuttaa haasteen, sillä mitä mehevämpi kakku - sitä vaikeampi saada pysymään koossa etenkään, kun en ole liivatteiden enkä kreemien fani. Mielestäni liivate ja isompi määrä kreemijauhetta maistuu kakusta läpi ja mieluiten jättäisin niiden käyttämisen kokonaan. Vähän vanilliinikreemijauhetta käytin pursotuskerman tukevoittamiseen ja tuo määrä ei mielestäni maistu läpi. Täytettä tukevoittavat tuorejuusto ja maitorahka.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Mustekalakakku

Kakkuun tein kaksi erillistä kakkupohjaa:

4 munan kakkupohja - käytä Kakkupohja 2 reseptiä,
mutta suluissa olevia jauhoja
23 cm vuokaan


3 munan kakkupohja - puolita Kakkupohja 1:n resepti
16x8,5cm vuokaan (mahtui juuri ja juuri, joten jos sinulla
ei ole korkeareunaista pientä vuokaa valitse halkaisijaltaan isompi)


Kakun täytteet:
5dl kuohukermaa
2rkl sokeri
1 pkt sitruunatuorejuustoa (Viola)
1 pkt vaniljatuorejuustoa (Viola)
2,5 tl vaniljasokeria
150 g maitorahkaa
2 rkl sokeria
250 g soseutettuja kotimaisia mansikoita (kevyesti makeutettu)

Kostutukseen:
2 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
7,5 dl kermaa (Flora Vispi)
9 tl sokeria
3 rkl vanilliinikreemijauhetta
sinistä pastaväriä (Wilton Royal Blue)

50 g kaurakeksejä (hiekaksi)

150 g punaista sokerimassaa mustekalaan
muutama nokare valkoista sokerimassaa silmiin ja kiviin
mustaa pastaväriä silmiin


1. Valmista ensin kakkupohjat: 

Kakkupohjat voi hyvin tehdä jo edellisenä päivänä.
Kakkupohjaohjeita löydät täältä.
Ja Pullahiireltä tuli juuri hyviä oppeja onnistuneeseen kakkupohjaan, ne voi kurkata tästä linkistä

Leikkaa kakut kerroksiin. 
Isomman kakkupohjan leikkasin vain kahteen osaan ja pienemmän kolmeen osaan. 
Näin täytekerroksia tulee yhteensä neljä.


2. Täytä kakku:

- vatkaa täytekerma 2 rkl sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Varo vatkaamasta liikaa. Vatkaa lopuksi sekaan tuorejuustot, vaniljasokeri ja rahka. Makeuta vielä sokerilla jos seos tuntuu sitä kaipaavan.

- Sekoita kostutusmaito vaniljasokerin kanssa sekaisin.

- jos sinulla ei ole valmista mansikkasosetta, soseuta marjat ja makeuta ne kevyesti

- Aseta alin kakkulevy tarjoiluastialle ja kostuta se kevyesti. 
Levitä pinnalle 100 g mansikkasosetta ja lisää tämän jälkeen n. 2 cm kerros täytettä päälle.
Aseta seuraava kerros kakun päälle ja pyöräytä piemmällä vuoalla jälki kakkupohjan keskelle, jotta tiedät mihin kohtaan asemoit seuraavan täytteen.
Kostuta kakkupohja ja levitä 50g mansikkasosetta rengasjäljen keskelle ja siihen päälle taas kerros täytettä. 
Jatka samalla tavalla kaksi seuraavaa kerrosta.
Kostuta myös ylin kakkulevy.

Jos täytettä jäi yli täytä sillä kakkulevyjen väliin jääneet tyhjät aukot ja voit levittää sitä tasaisesti kakun reunoille ja pinnalle. Jätä päällimmäinen levy kuitenkin paljaaksi.

3. Kuorruta ja koristele kakku:

- Hakkaa keksit murusiksi pussin sisällä ja aseta ne kakun päälimmäisen levyn päälle - jätä reunoille vähän tyhjää.

- Ota silikonialusta, sokerimassat, musta pastaväri, tomusokeri ja muutama työkalu jo valmiiksi esille. Itse käytin lisäksi tuota muottia kiven tekoon, mutta niitä voi pyöritellä ihan itsekin.



- Ota myös pursotuspussit 3 kpl ja terät valmiiksi. 

Pursotusterinä käytin pyöreitä tyllia, tähtityllia ja aaltomaista tyllaa. Ihanteellista on, jos sinulla on käytössä tyllan vaihtosysteemi eli, että saat vaihdettua terän kesken kakun pursottamisen. Aseta ensimmäiseksi pusseihin pyöreät tyllat.


Pursotukset:

- Vatkaa ensin 2,5 dl kylmää kermaa ja 3 tl vaniljasokeria valkoiseksi vaahdoksi. Lisää vaahdottamisen aikana vähitellen vaniljakreemijauhe. Siirrä vaahto kulhoon ja jääkaappiin.

- Vatkaa toinen satsi kermaa samalla tavalla, paitsi lisää tällä kertaa kermaan pastaväriä heti vatkauksen alussa. Siirrä kulhoon ja jääkaappiin.

- Vatkaa sitten kolmas erä kermaa ja värjää se astetta tummemmaksi kuin edellinen kerma.

Pussita kermat pursotuspusseihin ja laita pussien päähän klipsit.

Tee ensin liukuvärjäykset kakun reunoihin. Liukuvärjäysohjeen voit katsoa täältä.

Tee tämän jälkeen aaltomaisella tyllalla aaltokuviointi isomman kakun ulkoreunalle. Tee kuviointi kuin kirjoittaisit isoa U-kirjainta ja jatka pursottamista niin kauan, kunnes on pakko kääntää kakkua.
Tee tämän jälkeen toisella sävyllä seuraava aaltokerros.

Pursota helminauha pyöreällä tyllalla.

Koristele kakun yläreuna vielä aaltokuvioinnilla ja valkoisella simpukkamaisella pursotuksella pientä tähtityllaa kättäen.

Voit myös koristella alareunan samalla pursotustyylillä mutta esim. isommalla tähtityllalla vuorotellen värien kanssa.

Itselläni jäi vähän pursotuspusseihin jäljelle kermaa - mutta hyvä niin. Parempi, että sitä on vähän liikaa kuin liian vähän - ei tarvitse koristellessa panikoida asian suhteen ;).

Kinuskikissalta löytyy todella hyviä pursotusoppeja, joita itsekin käytin tämän kakun tekemisessä. Suosittelen kurkkaamaan tästä linkistä :).

***

Kakku teki muuten oikein hyvin kauppansa. Vieraita oli noin 20 eikä loppunut kesken eli isommalle määrällekin olisi riittänyt syötävää.

Synttärisankari sai ensimmäisenä oman palansa ja arvata varmaan saattaakin, että ensimmäisenä syötiin pää!

www.pullantuoksuinenkoti.com


6.1.2015

Bambikakku - Nougat- ja vadelmatäytteillä

Tyttöni toivoi tänä vuonna synttärikakukseen bambikakkua. Netistä löysin kivan idean mitä sitten lähdin jäljittelemään. Ihan alkuperäiseen luomukseen en kyllä yltänyt ;) mutta söpö kakusta tuli joka tapauksessa. Sokerimassan saamisessa tasaisesti kakun reunoille on mulla kyllä aina haasteita, joten pakko oli sietää ryttyjä ja möykkyjä =) ja suhtautua epäonnistumisiin niin, että ompa ainakin itsetehdyn näköinen :D.

Tyttöni halusi myös suklaisemman kakun kuin mitä normaalisti teen joten suklaakakkupohjan tein Suklaapossun Mielettömän mehevän suklaakakkupohja -reseptin mukaisesti. Reseptistä poiketen korvasin puolet öljystä sitruunaoliiviöljyllä, kun rypsiöljy loppui kesken. Ja oli muuten aivan ihanan helppo kakkupohjaresepti, kun ei tarvinnut mitään vaahdotella ;). Suklaapossulta sain myös idean nougat-täytteeseeni. Täytteestä tuli tosi herkullista ja sitä olisi voinut olla jopa kahdessakin kerroksessa.

www.pullantuoksuinenkoti.com



Suosittelen tekemään kakkupohjat ja vadelmahillokiisselin jo edellisenä päivänä, niin ei tule yhdelle päivälle liikaa hommia, sillä kakun täyttö ja koristelu on aikaa vievää puuhaa. Lisäksi kakkupohjat leikkaantuvat paremmin seuraavana päivänä.

Molempiin kakkupohjiin käytin samaa vuokaa, mikä on halkaisijaltaan 23 cm ja syvyydeltään 7 cm.

Meille vieraita tuli reilu 20 henkilöä ja puolet siitä lapsia ja tästä kakusta jäi jäljelle noin puolet. Joten jos on muuta tarjoiltavaa (niin kuin yleensä on) tästä riittää hyvin ainakin 30 henkilölle.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Suklaakakkupohja:

125 g voita (käytin suolatonta voita)
50 g tummaa suklaata
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 dl sitruuna oliiviöljyä
2 dl vettä
150 g ranskankermaa
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
4,75 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1tl soodaa
0,5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

1. Sulata voi ja suklaa mikrossa miedolla lämmöllä aina välillä sekoittaen.

2. Sekoita joukkoon öljyt, vesi, ranskankerma ja kananmunat yksitellen vatkaten.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin ja vatkaa nopeasti taikinaan. Älä vaivaa, jotta taikina ei sitkisty.

4. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista 170 asteessa kiertoilmassa n. 55-65 min (itselläni paistui tuon 65min). Tarkkaile kypsyyttä kakkutikulla ja peitä paiston aikana tarvittaessa foliolla. Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista. Leikkaa kolmeen osaan vasta kakun jäähdyttyä.

www.pullantuoksuinekoti.com

Vaalea kakkupohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

1. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sihtaa ne muna-sokerivaahtoon pienissä erissä. Sekoittele vaahtoon puuhaarukalla.

3. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka ja paista 170 asteessa kiertoilmassa n. 35-45 minuuttia. Peitä tarvittaessa foliolla paiston aikana. Tarkista kypsyyn kakkutikulla.


Koska viime kesänä oli ainakin meidän mökillä huono vadelmavuosi, jouduin tyytymään kaupan tarjontaan. En raaskinut ostaa kotimaisia vadelmia vaan ostin Euroshopperia ja tästä syystä jouduin sitten keittelemään niitä, kun kotimaisia eivät olleet. Jäiset marjat kakun välissä ovat kyllä ihan parhaita eli jos sinulla on kotimaisia marjoja, suosittelen ehdottomasti käyttämään niitä kuumentamatta - pelkällä sokerilisällä. Mikäli kuitenkin valmistat hillokiisselin, suosittelen sen tekemistä jo edellisenä päivänä, jotta se ehtii kunnolla kylmenemään.

Vadelmatäyte:
(kolmeen kerrokseen)

Tee ensin hillokiisseli:
500 g ulkomaisia pakastevadelmia
2 rkl vettä
0,5 dl hillosokeria
2 rkl vettä
2 rkl perunajauhoja

1. Laita vadelmat kattilaan ja kaada päälle 2 rkl vettä. Kuumenna ja kunnes höyryä alkaa muodostumaan, sekoita joukkoon hillosokeri. Keitä marjoja 5 minuuttia jotta mahdolliset pöpöt kuolevat. Ota kattila pois liedeltä.

2. Sekoita lasissa vesi ja perunajauho keskenään ja kaada se hillon joukkoon ohuena nauhana. Sekoita. Laita kattila takas liedelle ja kiehauta nopeasti.

3. Kaada hillokiisseli kulhoon ja purkkiin ja jäähdytä kylmäksi.

Jatkoa vadelmatäytteelle:
4 dl kuohukermaa
0,75 dl sokeria
puolet vadelmahillokiisselistä (loput käytetään kokoamisvaiheessa)
100 g pehmeää rahkaa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 tl sitruunamehua

4. Vaahdota kerma sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita muut ainekset joukkoon.

Nougat-täyte 
(yhteen kerrokseen)

150 g nougaata
2 dl kuohukermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
75g g mantelijauhetta

1. Sulata nougat kulhossa mikrossa miedolla lämmöllä.

2. Vatkaa kerma vaahdoksi ja vatkaa joukkoon tuorejuusto, mantelijauhe ja sulatettu nougat.

3. Laita jääkaappiin odottamaan kakun täyttöä.


Kakun kokoaminen ja koristelu:

Kostutukseen:
 1-1,5 dl maitoa ja 1 rkl sokeria

Kuorrutuksen alle: 
2 dl kuohukermaa
0,5 dl sokeria

Koristeluun:
1 kg sokerimassaa
ruskeaa pastaväriä
mustaa pastaväriä
pala spagettia
tomusokeria
kylmää vettä

1. Rakenna kakku mieluiten suoraan tarjoilulautaselle. 
Säästä siistein kakkupohja päällimmäiseksi. 
Itse käytin kolme suklaakakkulevyä ja kaksi vaaleaa kakkulevyä. Yhteen kerrokseen laitoin nougattäytteen ja kolmeen muuhun kerrokseen vadelmatäytteet. 

2. Kostuta jokainen kakkulevy kevyesti maito-sokeri seoksella. Vadelmakerroksiin voitele kostutuksen jälkeen kakkupohja ensin 1/3 vadelmahillokiissellillä ja laita vasta sen päälle aina 1/3 moussesta. 

3. Aseta päällimmäiseksi siistein/tasaisin kakkupohja ja kostuta myös se. Tasoita kakun reunat sahalaitaisella veitsellä mahdollisimman suoriksi. 

4. Vaahdota kuorrutuksen alle tuleva kerma sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi ja levitä se tasaisesti kakun reunoille ja pinnalle.

5. Askartele kakun koristeet. Värjää ensin sokerimassat ja laita kelmun sisään odottamaan muotoilua. Muotoile osat valmiiksi ja peitä kelmulla.

Itselläni menekki oli jotain tätä luokkaa:
800 g bambinruskeaksi
200 g koristeisiin:
sarvet 8g kpl (valkoiset)
silmänpohjat 22 g (valkoiset)
vaalean ruskea 80g (kuono, korvan sisukset, silmänpohjat)
korvat 30 g per korva (ruskea)
nenä ja silmän mustat osat 10 g (musta)
pilkkuihin ja varamassaksi 50g 

6. Kauli kakun kuorrutus tasaiseksi levyksi tomusokeria apuna käyttäen. Tarkkaile koko ajan, ettei massa pääse kiinnittymään leivinalustaan. Nosta levy varovasti kaulimella tukien kakun päälle. Tasoittele reunat silikonilastalla ja leikkaa ylimääräinen massa pois. Massaa voisi myös käyttää esim. korviin, mutta itselläni ne tuli tehtyä jo etukäteen valmiiksi - ikinä kun ei tiedä varmuudella paljonko massaa jää yli..

7. Kiinnitä koristeet vesi-tomusokeriseoksella (sekoita vähän vettä ja tomusokeria keskenään, niin että se on kuitenkin vielä ihan juoksevaa). Laita nenään kaksi palaa spagettia, jotta se pysyy paikoillaan. Maalaa silmäripset ja suu ohutkärkisellä siveltimellä ja pastavärillä.

8. Pidä kakku kylmässä tarjoiluun asti. 


Tässä vielä kuva kakun sisällöstä korkkauksen jälkeen. Alimpana on tosiaan kaksi kerrosta vadelmatäytettä. Se kerrostus ei oikein tässä kuvassa erotu sillä vaalea pohja välissä on lähes kadonnut vaaleanpunaiseen :). 


5.1.2014

Lumiukkokakku - Snowman cake

Tyttäreni toivoi lumiukkokakkua 9 -vuotis synttäreilleen. Mikä ihana toive! Kakkua ideoidessani googletin eri vaihtoehtoja ja tykästyin ehkä eniten tähän lumiukkokakkuun. Olin ajatellut pystyasentoista lumiukkoa, pallokakkutekniikalla toteutettavaa ja kermapintaista kakua, joten tuo oli lähellä juuri sitä mitä itsekin olin suunnitellut.

Alemman lumiukon pallon toteutin aika lailla jalkapallokakun ohjeiden mukaisesti. 
Täytteenä tässä kakussa on vadelmaa, mangoa ja valkosuklaata. Ihan pikkasen lisäsin mittasuhteita jalkapallokakun kakkupohjaan, jotta sain vähän enemmän pohjataikinaa ja lisäksi osaan taikinaan lisäsin kaakaojauhetta. Suosittelen varaamaan reilusti aikaa kakun tekoon, sillä ihan tosta noin vain se ei synny :).

Jos haluat tehdä kakun kokonaan valmiiksi esim. edellisenä päivänä tai sen pitää olla useampia tunteja valmiina, tee kermapinnan sijaan lumiukolle sokerimassapinta ohuen kermakerroksen/sokerikreemin päälle - kakusta tulee näin paljon kestävämpi.

www.pullantuoksuinenkoti.com
www.pullantuoksuinenkoti.com


Paista kakkupohjat, 2 levyä/pellillistä + yksi kakkuvuoallinen:
  • 10 munaa
  • 4,25 dl sokeria
  • 2,5 dl erikoisvehnäjauhoja
  • 2,25 dl perunajauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vanilliinisokeria
  • Lopuksi osaan: 2 rkl kaakaojauhetta
  • Vaahdota munat ja sokerit hyvin vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne varovasti sekoitellen muna-sokerivaahdon joukkoon. 
  • Kaada vähän alle puolet vaahdosta yhdelle leivinpaperilla vuoratulle pellille.
  • Sekoita jäljelle jääneeseen vaahtoon siivilän läpi kaakaojauhe. Kaada suurin osa vaahdosta toiselle pellille ja loput esim. kakkuvuokaan (suuremman kulhosi kokoinen)
  • Paista n. 200 asteessa kiertoilmauunissa kypsiksi. Anna jäähtyä.

Valmista täytteet. Tee ensin iso seos:
  • 5dl kuohukermaa
  • 3 tl vaniljasokeria
  • 0,25 dl sokeria
  • 350 g maitorahkaa
  • 200 g tuorejuustoa
  • 2 pss vaniljakastikejauhetta
  • 3,5 dl maitoa
  • 0,5 dl mangon sokerilientä
  • 130g valkosuklaata sulatettuna
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon muut raaka-aineet.
Jaa täytteet kahteen eri kulhoon.

Täyte 1:
  • 1/2 ylläolevasta seoksesta
  • 500 g kotimaisia vadelmia + 0,5 dl sokeria + 1 tl sitruunamehua
  • 2 rkl vanilliinikreemijauhetta
  1. Sulata marjoja kevyesti ja lisää sokeri sekä sitruunamehu. Soseuta.
  2. Lisää n. 2/3 marjasoseesta täytteeseen ja tukevoita vanilliinikreemijauheella. Lopusta laita sattumia kakkupohjalle täytön yhteydessä.
Täyte 2: 
  • 1/2 ylläolevasta seoksesta
  • 2 prk mangoa
  • 1 rkl vanilliinikreemijauhetta
  1. Valuta mangot ja soseuta ne.
  2. Sekoita 2/3 mangososeesta seokseen ja lisää vanillinikreemijauhe. Sekoita hyvin. Loppu mangosose käytetään kakkua täytettäessä.
Kostutus:
  • 2 dl maitoa
  • 1 rkl sokeria

Koristeet ja kuorrutus:
Lakunauhaa
Spagettia
Sokerimassaa 250 g
Pastavärejä värjäykseen (käytin sinistä, pinkkiä, keltaista ja mustaa)
Vispikermaa n. 2-3 dl, rahkaa n. 0,5 - 1 dl, 1-2 rkl sokeria

Kokoa kakku edellisenä päivänä:
  1. Valitse kulhot, mihin haluat kakun koota. Omat kulhoni ovat vetoisuudeltaan 5 l ja 1,5 l.
  2. Säästä pyöreän kakkuvuoan kakkupohja ison kulhon viimeiseksi.
  3. Vuoraa kulhot tuorekelmulla - kaksi ristiin riitti minulla. Leikkaa esim. pienempää kulhoa apuna käyttäen kulhon pohjalle ensimmäinen kerros kakkua. Ja seuraavien kerrosten renkaat samalla tapaa erikokoisia kulhoja/pyöreitä purkkeja apuna käyttäen. Kerroksiin ei riitä kaikkiin ehjiä pyöreitä levyjä vaan kokoa niitä ajoittain palasista ja täytä paloilla esim. reunoille jääviä koloja. 
  4. Kostuta maito-sokeriseoksella aina jokainen kakkupohjakerros kevyesti silikonisutia apuna käyttäen.
  5. Laita kerrosten väliin vuorotellen täytteitä. Levitä ensiksi kakkupohjan päälle hieman vadelmasosetta. Lisää sitten vadelmavaahtoa reilu kerros ja levitä tasaisesti. Laita seuraava kakkupohja siihen päälle, kostuta ja levitä mangososetta ja mangotäytettä kerros. Jatka täyttämistä kunnes enää viimeinen levy - se iso pyöreä rengas on jäljellä. Se saa jäädä korkeammalle kuin kulho, koska kakku painuu joka tapauksessa kokoon. Kostuta myös ylin kerros. Vuorottele eri värisin kakkupohjakerroksin.
  6. Täytä pienempi kulho samalla tavalla.
  7. Peitä kakut kelmulla ja laita tekeytymään - mieluiten yön yli jääkaappiin.



Seuraavana päivänä rakenna ja koristele kakku:
  1. Valmista lumiukon kädet. Ota 1 spagetti ja ala solmimaan sen ympärille lakunarua niin, että 3 päätä jää sormiksi. Tee noin 4-5 solmua. Varovasti, sillä spagetti katkeaa helposti. Mikäli näin käy, voit vahvistaa sitä työntämällä toisen palan spagettia solmujen sisään. Katkaise ylimääräiset lakut pois.

     
  2. Ota sokerimassa esiin. Ota massasta palanen porkkanaa varten. Lisää massaan oranssia väriä (itse lisäsin pinkkiä ja keltaista, josta tulee myös oranssia). Vaivaa massaa kunnes väri on tasaisesti levittynyt. Muotoile porkkana ja aseta sen sisään 2-3 pätkää spagettia. Jos asetat spagetit hieman erilleen toisistaan, saat vielä tukemman nenän. Tee porkkanaan muutama painauma, jotta se näyttää aidommalta. Jätä kuivumaan.
  3. Tee pipon tupsu. Ota pieni pallo massaa ja pyörittele siitä pallo. Tee terävällä veitsellä palloon ylösalaisin olevia V-kirjaimia ja vedä veitsellä V irti pallosta niin saat hapsuja. Tasoittele sormin.  



  4. Ota pieni pala massaa ja värjää se mustaksi. Tästä tehdään kaksi silmää, suu ja napit.
  5. Ota loppu massa käsittelyyn ja värjää se haluamasi väriseksi. Itse halusin liilan kaulaliinan ja pipon ja koska minulla ei ollut liilaa väriä, värjäsin sinisellä ja punaisella. Jätä massa odottamaan käsittelyä kelmuun käärittynä.
  6. Ota kakkulautanen ja paina se isomman kulhon päälle. Keikauta kakku nurinperin ja poista sitten kulho ja kelmut varovaisesti. Keikauta pienempi kakku isomman kakun päälle varovaisesti. Kavenna hieman 'niskalinjaa'.
  7. Vatkaa kerma sokerin kanssa vaahdoksi ja lisää joukkoon vähän maitorahkaa. Tarkista makeus ja lisää sokeria tarvittaessa. (Itse vatkasin 5 dl kermaa, laitoin 0,5 dl sokeria ja n. 1 dl rahkaa: kermaseosta jäi aikapaljon yli). Levitä kerma kakun pinnalle tasaisesti.
  8. Tee kaulaliina. Ota massasta n. 3/4 kaulaliinaa varten ja kaulitse siitä pitkä pötkylä. Mittaa lumiukon kaulan leveys esim. lakunarulla ja katso, että kaulaliinasta tulee tarpeeksi pitkä. Siisti kaulaliinan reunat ja tee siihen esim. raitoja painaumin kuvioinniksi. Muotoile kaulaliinan päädyt esim. hapsuin. Pyöristä kaulaliinaa hieman jo leivinalustalla niin, että se asettuu sitten hyvin pään ympärille. Aseta kaulaliina varovasti lumiukon päälle.
  9. Tee pipo. Kaulitse massasta pyöreä pallo ja tee sen keskelle pieni reikä pipon tupsulle. Tee pieniä jälkiä/painaumia pipoon, jotta saat pinnasta elävämmän. Aseta pipo lumiukon päälle ja tupsu siihen keskelle.
  10. Aseta nenä ja kädet paikoilleen.
  11. Muotoile lumiukon silmät (isommat pallot) ja aseta ne paikoilleen spagettitikkujen tukemana. Muotoile pieniä palloja suuksi ja napeiksi.
  12. Urakka on valmis. Nauti työsi lopputuloksesta. Säilytä viileässä tarjoiluun asti. Tarkkaile koristeiden pysyvyyttä ja lujita niitä tarvittaessa spagetin paloilla.

27.10.2012

Jalkapallokakku

Sain pojaltani toivomuksen, että tekisin hänelle 8v synttäreiksi jalkapallokakun. No, sitä tovin mietin, tilasin tarvikkeet ja jännäsin mitenköhän siinä onnistun ;).

Kuorrutteena käytin ensimmäistä kertaa vaahtokarkkimassaa ja minusta tuli heti fani! Mahtavan helppo käsitellä ja niin superkaunis ja tasainen pinta. Lisäksi hyvänmakuinen ja sopii siis myös marsipaanikammoisille ;). Pastaväri helmeili ihmeellisesti kakun pinnalla. Parhaimpaan tulokseen pääsee varmaan ostamalla suoraan mustaa vaahtokarkkimassaa, niin ei tarvitse maalailla.

Tämän näköinen siitä nyt sitten tuli :). Ihan hyvä ensimmäiseksi yritykseksi!



www.pullantuoksuinenkoti.com


Tässä ohjeet siinä järjestyksessä missä ne mielestäni kannattaa tehdä:
Paista kakkupohjat, 2 levyä/pellillistä:
  • 9 munaa
  • 4 dl hienoa sokeria
  • 2,25 dl erikoisvehnäjauhoja
  • 2,25 dl perunajauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vanilliinisokeria
  • Vaahdota munat ja sokerit hyvin vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne varovasti sekoitellen muna-sokerivaahdon joukkoon. Jaa vaahto kahdelle leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista n. 200 asteessa kiertoilmauunissa kypsiksi. Anna jäähtyä.
Valmista täytteet:
Kinuskikissalta sain idean käyttää täytteen "tukevoittamiseen" vanilliinikreemiä ja hyvin toimi :).
Täyte 1:
  • 500 g vadelmia (+1dl hillosokeria)
  • 1 prk/2,5dl Flora Vispiä
  • 1 prk Valion Kuningatarrahkaa
  • 2 tl sitruunamehua
  • 1/2 dl vanilliinikreemejauheta
  • 1 tl vanilliinisokeria
  • 1/2-1 rkl sokeria
  1. Mikäli käytät ulkomaisia pakastemarjoja (kuten minä) keitä niistä ensin kevyt hillo. Laita marjat kattilaan, lisää n. 1/2 dl vettä ja kuumenna kunnes höyryä alkaa muodostumaan. Lisää hillosokeri ja keitä. Sekoittele vain varoen, jotta marjat pysyisivät edes osittain ehjinä. 
  2. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon muut aineet ja vatkaa sekaan vanillakreemi. Lisää puolet vadelmahillosta vaahtoon. (puolikas käytetään kakun täyttövaiheessa)
Täyte 2: 
  • 2 prk Flora Vanillaa
  • 2 prk Valion Vaniljarahkaa
  • 1 dl vanilliinikreemejauhetta
  • 2 banaania
  • 2 tl sitruunamehua
  1. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja lisää rahka. Sekoita hyvin. Vatkaa lopuksi vielä kreemijauhe joukkoon.
  2. Soseuta banaanit haarukalla ja sekoita sitruunamehua soseeseen. (Banaanit käytetään erikseen täytön yhteydessä)
Kostutus:
  • 2dl maitoa
  • 1 rkl sokeria
Kokoa kakku:
  1. Valitse kulho, mihin haluat kakun koota. Itse käytin Hackmannin 5 litraista teräskulhoa. 
  2. Paina kulhon reunoilla kuva kakkupohjaan ja leikkaa rengas irti. Tästä tulee kakun ylin kerros.
  3. Tämän jälkeen vuoraa kulho tuorekelmulla - kaksi ristiin riitti minulla. Leikkaa esim. pienempää kulhoa apuna käyttäen kulhon pohjalle ensimmäinen kerros kakkua. Ja seuraavien kerrosten renkaat samalla tapaa erikokoisia kulhoja/pyöreitä purkkeja apuna käyttäen. Kerroksiin ei riitä kaikkiin ehjiä pyöreitä levyjä vaan kokoa niitä ajoittain palasista ja täytä paloilla esim. reunoille jääviä koloja. 
  4. Kostuta maito-sokeriseoksella aina jokainen kakkupohjakerros kevyesti esim. voitelijaa apuna käyttäen.
  5. Laita ensimmäinen kerros täytettä. Levitä ensiksi kakkupohjan päälle vadelmahilloa. Lisää sitten vadelmavaahtoa reilu kerros ja levitä tasaisesti. Laita seuraava kakkupohja siihen päälle, kostuta ja levitä soseutettua banaania kerros ja tämän päälle sitten vanillarahkaseosta reilu kerros. Jatka täyttämistä kunnes enää viimeinen levy - se iso pyöreä rengas on jäljellä. Se saa jäädä korkeammalle kuin kulho, koska kakku painuu joka tapauksessa kokoon. Kostuta myös ylin kerros.
  6. Peitä kakku kelmulla ja laita tekeytymään - mieluiten yön yli jääkaappiin.
  7. Ota kakkulautanen ja paina se kulhon päälle. Keikauta kakku nurinperin ja poista sitten kulho ja kelmut varovaisesti. Nyt kakun pitäisi näyttää suurinpiirtein tältä: (kuvassa on jo levitetty kermaa kumoamaisen jälkeen.



Aloita kuorrutuksen tekeminen: 
Tarvitset:
  • 1 prk Flora vispiä
  • 1-2 tl sokeria
  • n. 300-350 g vaahtokarkkimassaa (+tomusokeria)
  • mustaa pastaväriä
  • mustaa elintarviketussia
  • 2 pkt vihreää marsipaania (yht. 400g) tai mantelimassaa+vihreää elintarvikeväriä
  • siveltimen
Piirrä esim. jalkapallokuvasta malli kakun kuviolle voipaperille.



Vaahdota kerma ja makeuta kevyesti sokerilla. Levitä kermaa huolellisesti kakun päälle niin että pinnasta tulee mahdollisimman tasainen.



Kauli vaahtokarkkimassa tasaiseksi tomusokeria apuna käyttäen. Aseta voipaperi massan päälle ja paina kevysti kuvio esim. siveltimen toisella kärjellä tai muulla tylpällä esineellä vaahtokarkkimassaan.



Aseta kaulittu ja kuvioitu levy huolellisesti kakun päälle ja painele reunoilta varovasti tasaiseksi. Minulla oli käytössä vain 250 g vaahtokarkkimassaa ja levy jäi näin ollen vähän naftiksi reunoilta (toiselta puolelta pahemmin, minkä sain kyllä sitten piilotettua "nurmikon alle")



Piirrä tussilla jotain lastaa, viivoitinta tmv. apuna käytten jalkapalloon mustat ääriviivat.



Tämän jälkeen maalaa siveltimellä mustat ruudut.



Ota marsipaanista pieniä paloja pyörittele niistä ruohon pätkiä ja kiinnitä epäsymmetrisesti kakun alalaitaan. Vaihtelua saat väritykseen jos värjäät itse ja hieman eri vihreän sävyillä. Tai voit esim. ostaa yhden valmiiksi värjätyn ja värjätä yhden pötkön vain - kuten minä tein :).



Jatka ruohon "valmistusta" niin, että saat siitä eläväisen pinnan. 

Jos haluat tehdä suklaakoristeet pinnalle, kuten alla, niin sulata muutama pala suklaata esim. Dekopenissä ja pursota kuviot voi paperille. Koveta pakastimessa. Kiinnitä esim. sokerikuorrutteella tai sulalla suklaalla.




Voit seurata postauksiani myös Facebookissa
Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.