lauantai 24. syyskuuta 2016

Rippijuhlat ja The Rippijuhlakakku

Meillä juhlittiin perheemme ensimmäisiä rippijuhlia tänä kesänä. Kesä oli muutenkin kiireinen ja sain jälleen stressin kehitettyä melkein asiasta kuin asiasta :D. Rippijuhlat ehkä ahdistivat eniten. Vieraita oli tulossa paljon ja oli jälleen vaikea varautua menekkiin. Myös kakulle on aina suuret odotukset - suurimmat varmaan minulla itselläni ;). Tyttöni antoi onneksi minulle vapaat kädet ja sain pistää luovuuteni peliin.

Pikkuhiljaa kesän aikana kakku kehittyi mielessäni. Alunperin suunnittelin ihan valkoista kakkua, mutta koristeeksi valitsemani kukat innostivat lisäämään väriä myös pursotuksiin. Itseasiassa - ihastuin ikihyviksi syötäviin koristekukkiin. Ne ovat upean herkkiä, niin kauniin värisiä ja peittoavat mennen tullen sokerimassakoristeet. Mutta jestas niitä oli vaikea saada! Luulin takuulla löytäväni niitä Stockan Herkusta mutta siellä ei juuri silloin niitä ollut, lopulta yhdestä K-Supermarketista löysin salaattisekoitusta (vähän jo outdated), missä joukossa oli orvokkeja. Kahdesta paketista sain juuri poimittua kohtuukuntoisia kukkia koristeeksi ja päiväni oli pelastettu.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Rippijuhlat aikatauluineen toivat myös oman haasteensa tarjoilujen suhteen. Meillä oli kirkko jo klo 10 aamulla. Tilaisuuden oli kerrottu kestävän 1,5 tuntia. Oma arvioni oli, että olisimme kotona n. klo 12. Osa vieraista tulisi kirkkoon ja sieltä sitten suoraan meille, osa suoraan kahvipöytään. Muille sanoin mieluiten tähtäävän yhteen :).

Kakkua harvoin kannattaa tehdä edellisenä päivänä valmiiksi koristeluiden osalta ja siksi tässä tilanteessa pitikin miettiä tarkkaan miten kakun tekee. Koska en halua tinkiä mehevyydestä enkä ulkonäöstä päädyin siihen, että täytin kakun edellisenä iltana ja rohkeana kaulitsin sokerimassan sen päälle myös jo illalla. Normaalisti laitan sokerimassan alle samaa tavaraa kuin käytän pursotukseen mutta tällä kertaa tein sokeri-voikreemin, jotta sokerimassa pysyisi hyvänä myös seuraavaan päivään. Ja se pysyi! Lisäksi illalla katoin pöydän ja laitoin kaikki valmiiksi jotta aamu menisi jouhevasti. 


Aamulla oli sitten pursotusten vuoro ja kakku oikeastaan syntyi vasta silloin. En ollut sen tarkemmin miettinyt koristelua vaan ideoin sen sitten lennosta. Olipa ihanaa, tuntui kuin taulua olisi maalannut ja olin itsekin tyytyväinen lopputulokseen =). Ainoa asia mikä oikeastaan harmitti oli se, että sain kerran lahjaksi leivontakultaa enkä tähän hätään sitä löytänyt mistään. Olisi ollut niin hienoa käyttää se kulta tuohon ristikoristeeseen.

Ystäväni kuvasi koristelua ja täältä löytyy hänen nappaamansa video :)

***

Juhlien järjestelykiireessä en sitten kuitenkaan tullut laittaneeksi kaikkea ylös mitä kakkuun laitoin, mutta täytteiden koostumus on minulla ylhäällä ja hyvä niin, sillä haluan itsekin niitä jatkossa käyttää. Kakussa oli kaksi täytettä: Mansikkatäyte ja sitruunatäyte. Kakku sai paljon kehuja sekä ulkonäöstään että maustaan. Itsekin tykkäsin siitä todella paljon :P.


Mansikkatäyte kakulle

5 dl Flora Vispiä
300 g mansikkasosetta
200 g Vaniljarahkaa (Valio)
2,5 rkl sokeria
0,75 dl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon muut ainekset,
lopuksi vaniljakreemijauhe. Tarkista maku ja lisää makeutta halutessasi.


Sitruunatäyte kakulle

4 dl Flora vispiä
200 g Viola Sitruuna tuorejuustoa
3 rkl lemon curdia
2 rkl sitruunamehua
0,5 dl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma vaahdoksi ja vaahdotuksen lopussa vatkaa joukkoon tuorejuusto. Lisää muut ainekset, viimeisenä vaniljakreemijauhe. Tarkista maku ja lisää esim. lemon curdia jos kaipaat sitruunaisempaa.

***

Kakkupohjat kostutin vaniljamaidolla eli sekoituksella maitoa, sokeria ja vaniljaa.
Pohjien päälle laitoin vielä mansikkasosetta ja lemoncurdia, ennen ko makuteeman täytteen levittämistä.

Kuorrutukseen käytin siis valkoista sokerimassaa ja pursotuksiin Sallisen vaniljakreemijauheella tukevoitettua Flora Vispiä.

Aamulla tein sitten pursotukset ja muut koristelut. Pursotukset kestivät sokerimassan päällä juuri ja juuri juhliin. Kermapursotus alkaa helposti valumaan sokerimassan pinnalla, joten jos vain aikataulu antaa periksi kannattaa sokerimassan päälle tehdä pursotukset vasta vähän ennen tarjoilua.

Kakkua säilytin kaiken aikaa (ja vähän väliä koristelun välissäkin) jääkaapissa.

***

Itse juhlat olivat aivan ihanat. Varmaan parhaimmat pitkään aikaan. Ihmiset olivat iloisia ja kauniisti pukeutuneita. Sääkin oli kaunis. Yleensä juhliin tulee varattua tarjoilua liikaa, mutta tällä kertaa kävi toisinpäin. Piirakat loppuivat vähän niinkuin kesken, mikä tietysti harmitti. Onneksi meillä on vielä tulossa rippijuhlia, niin pääsee korjaamaan tilanteen ;). Mutta - kakku oli ainakin hieno ja itse rippijuhlasankari silminnähden nautti juhlistaan =). Ja uskoisin, että vieraatkin viihtyivät.

www.pullantuoksuinenkoti.com


www.pullantuoksuinenkoti.com

www.pullantuoksuinekoti.com


www.pullantuoksuinenkoti.com

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...