31.8.2014

Mantelitäytteiset ja Kookostäytteiset kierrepullat - terveellisemmin

On jo jonkin aikaa tehnyt mieli leipoa korvapuusteja ja vihdoin oli aikaa keskittyä leivontaan kunnolla :). Aluksi oli tarkoitus leipoa niitä ihan perinteisesti, mutta sitten halusin kuitenkin taas kokeilla tehdä niistä vähän terveellisempiä. Näissä pullissa maito on korvattu kookos- ja mantelijuomalla, valkoinen sokeri intiaanisokerilla ja voi luomu kookosöljyllä. Korvapuustien sijaan näistä tuli enemmänkin kierrepullia, parilla eri formaatilla. Osa vuoissa ja osa pellillä.

Taikinasta ei tullut yhtä hyvänmakuista kuin tavallisesta pullataikinasta, mutta valmiina pullat maistuivat aivan ihanilta. Tässä oli myös se hyvä puoli, että eipä tullut leipomisen aikana napsittua taikinasta niin isoja paloja kuin yleensä ;). Tosin, täytteet olivat niin hyviä, että kulhot ja muut välineet tuli kyllä putsattua huolella ennen tiskiin laittamista :).

Säädyllisen määrän pullia saat leipomalla vain puolikkaan taikinan. Tästä isosta taikinasta tulee pullia tosi paljon.. - toisaalta se on hyvä, niitä riittää vaikka pakkaseen :).

www.pullantuoksuinenkoti.com

Terveellisempi pullataikina 

5 dl kookos- tai mantelijuomaa
2,5 dl intiaanisokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 mm vaniljajauhetta
1 kananmuna
2 pussia kuivahiivaa
2 dl kookosjauhoja
n. 12-13 dl vehnäjauhoja
150g kookosöljyä
Voiteluun: 2 kananmunaa

1. Lämmitä neste reilusti kädenlämpöistä kuumemmaksi.

2. Lisää intiaanisokerisokeri, kardemumma, suola ja muna.

3. Lisää osa jauhoista ja toinen pussi kuivahiivaa jauhojen päälle. Sekoita kunnolla.

4. Lisää taas jauhoja ja toinen kuivahiivapussillinen. Jatka vaivaamista.

5. Sulata kookosöljy ja sekoita loppuvaiheessa taikinaan.

6. Jatka jauhojen lisäämistä kunnes taikina alkaa vähän irtoamaan kulhon reunoista. Lisää jauhoja vähitellen, jotta niitä ei tule liikaa. Taikina saa jäädä mielellään löysähköksi kuin liian kovaksi ja kuivaksi. Paras on sopivan pehmeä. Alustamisen aikana voi sitten vielä lisätä jauhoja, jos taikina on vähän liian löysää.

7. Anna kohota vedottomassa paikassa liinan alla (esim. mikrossa tai uunissa) n. 40 minuuttia.

8. Ota taikina kulhosta ja vaivaa sitä hetken aikaan leivinalustalla. Lisää tarvittaessa jauhoja. Jaa taikina kahteen osaan (jos teit 5 dl taikinan) ja laita toinen puolikas takaisin leivinkulhoon liinan alle odottamaan käsittelyä.

9. Kaulitse taikina isoksi, ohuehkoksi levyksi leivinalustalle. Valmista valitsemasi täyte (alla) ja leivitä se taikinalle.

10. Rullaa taikina itseesi päin pötköksi ja leikkaa siitä n. 2 cm paksuisia paloja. Asettele palat joko muffinssivuokiin tai suoraan pellille. Suoraan pellille laitettuna pullat leviävät tosi paljon.

11. Kohota vielä n. 20 minuuttia, voitele kananmunalla ja paista n. 200 asteessa n. 20 minuuttia.

12. Toista sama kaava toiselle taikinanpuolikkaalle.


Mantelitäyte 2,5 dl pullataikinaan
100g kookosöljyä
100g intiaanisokeria
1 mm vaniljajauhetta
50 g mantelijauhetta
2 kananmunaa
0,75 dl vehnäjauhoja
Koristeluun mantelirouhetta.

1. Vatkaa kookosöljy, intiaanisokeri ja vaniljajauhe sekaisin.
2. Lisää munat yksitellen vatkaten.
3. Vatkaa joukkoon kookoshiutaleet ja jauhot.
4. Levitä massa kaulitulle pullataikinalle tasaisesti.


Kookostäyte 2,5 dl pullataikinaan
150 g kookosöljyä
1,5 dl intiaanisokeria
1 mm vaniljajauhetta
2 kananmunaa
100 g kookoshiutaleita
0,5 dl kookosjauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja

1. Vatkaa kookosöljy, intiaanisokeri ja vaniljajauhe sekaisin.
2. Lisää munat yksitellen vatkaten.
3. Vatkaa joukkoon kookoshiutaleet ja jauhot.
4. Levitä massa kaulitulle pullataikinalle tasaisesti.

www.pullantuoksuinenkoti.com

27.8.2014

Mehevä Amerikkalainen Omenapiiras - täytteenä kotimaisia omenoita

Meidän pihan omenapuiden sato jäi tänä vuonna aika vähäiseksi, mutta onneksi niistä sentään omenapiirakan sai aikaiseksi :). Halusin tehdä hyvin omenaisen piiraan ja jonkin sellaisen, mitä en ollut aiemmin tehnyt. Löysin Hesarin sivulta ihanan Amerikkalaisen Omenapiiraan reseptin, jota jossain muissakin blogeissa hehkutettiin, joten päätin kokeilla sitä - tosin kotimaisin omenoin Granny Smithien sijaan. Ja hyvää tuli! Mikä ihana mehevyys ja koostumus. Taivaallista vaniljajäätelön kanssa, joka meillä oli tällä kertaa itse tehtyä, uuden karhealla jäätelökoneella.


www.pullantuoksuinenkoti.com

Täyte:
n. 1 kg kotimaisia omenoita (tai Granny Smith)
1,75 dl hillosokeria (tai tavallista)
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria (oma lisäys)
1 mm muskottia
ripaus suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita nokareina (pinnalle)

Taikina:
4,5 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 rkl sokeria
150 g kylmää voita nokareina
n. 1 dl kylmää vettä

Voiteluun ja pinnalle:
kuohukermaa
sokeria

Tarjoiluun:
Vaniljakermajäätelöä


1. Valmista taikina esim. monitoimikoneessa (helpoin niin, mutta muutkin tavat käy). Mittaa kuivat aineet kulhoon ja lisää pieniksi paloiksi pilkottu kylmä voi jauhoihin ja sekoita murumaisen tasaiseksi.

2. Valuta joukkoon kylmä vesi samalla sekoittaen ja vatkaa tasaiseksi. Valmis taikina irtoaa hyvin vuoan reunoista. Kääri kelmuun ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi tai täytteen valmistamisen ajaksi.

3. Viipaloi omenat ohuiksi viipaleiksi. Sekoita sokerit, kaneli, muskotti, suola ja jauhot. Ripottele omenaviipaleiden joukkoon ja sekoita, niin, että mausteseos leviää tasaisesti viipaleiden pinnoille.

4. Ota taikina jääkaapista ja jaa se kahteen osaan. Pyöritä palloiksi. Kasta toinen palloista vehnäjauhoihin ja kauli kahden leivinpaperin välissä se ohueksi, pyöreäksi levyksi, joka peittää vuoan pohjan ja reunat (halkaisija 23-24 cm). Voitele vuoka ja aseta taikina vuokaan.

5. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Asettele omenaviipaleiden pinnalle voinokareita.

6. Ota toisesta taikinapallosta pieni pala taikinaa sivuun koristelua varten. Kaulitse taikinapallo samalla tavoin kuin pohjataikina ja aseta se piirakan kanneksi. Kauli koristetaikina ja ota siitä muotilla koristeita taikinan pinnalle. Kiinnitä koristeet esim. vedellä tai kermalla.

7. Voitele piirakan pinta kermalla ja ripottele päälle vielä sokeria. Pistele pintaan muutamia höyryaukkoja. 

8. Paista uunissa alatasolla n. 200 asteessa ensin 15 minuuttia ja laske sitten lämpö 175 asteeseen ja paista vielä 45 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua. 

Piirakka on aivan ihanaa sekä lämpimänä, että kylmänä ja ihan parasta kunnon vaniljakermajäätelön kanssa.

www.pullantuoksuinenkoti.com



24.8.2014

Oh My My - Ihanimmat aamiaismunat EVER!

Moni on varmaan jo kuullut MunaEggsPressistä tai Vaahteramäen tilan Munataksista. Itse bongasin kyseisen toiminnan Facebookista ja kävinkin sitten viime viikolla ostamassa ensimmäiset MunaEggsPress kananmunat lähikaupan parkkipaikalta suoraan Vaahteramäen tilan pakettiautosta. Kaksi lavallista ostin. Yhdessä lavallisessa on 30 kananmunaa ja lavallisen hinta oli 6€. Kyseessä on ulkokanojen munia. Lisää voit lukea täältä.

Kananmunien kulutus on tätä myötä kasvanut meidän perheessä. Ne jotenkin kennoissaan houkuttelee tuossa keittiön pöydällä ihan eri tavalla kuin kaupasta ostetut munat :). Munat ovat todella hyviä ja todella tuoreita. Tämä kananmunienkeitto-ohje osui silmiini siis kuin tilauksesta :).

Reseptin bongasin siis Hetki omaa aikaa -blogista. Vinkki on alkujaan lähtöisin yhdestä Hansin Matkassa -ohjelman jaksosta. Koska oli sunnuntaiaamu, oli minulla loistava tilaisuus testata ohjetta saman tien. Ja - Oh My My - miten hyviä kananmunia sillä tuli! Miten voikaan olla niin mielettömän iso ero keittotavalla. Ihan taivaallisia! Straight way to heaven - voisi sanoa. Tästä lähtien meillä keitetään aina kananmunat näin. Suosittelen todellakin kokeilemaan!

www.pullantuoksuinenkoti.com


Näin keität täydellisen kananmunan

1. Laita kananmunat kattilaan kylmään veteen.

2. Kuumenna kattilaa liedellä ilman kantta, kunnes vesi kiehuu.

3. Keitä munia yhden minuutin ajan.
4. Ota kattila liedeltä, laita kansi päälle ja odota 10 minuuttia.
5. Kaada vesi pois, anna munien kuivahtaa ja säikäytä munat kylmällä vedellä.
6. Kuori ja nauti pala taivasta sellaisenaan tai esim. paahdetun ruisleivän päällä.

(Jos haluat löysempiä munia, kokeile lyhyemmällä odotusajalla. Itse en ole vielä päässyt niin pitkälle kokeiluissani, kun olen ollut haltioissani näistä 1+10 minuutin munista.)

22.8.2014

Raikas ja energisoiva MCT-vihersmoothie antaa uutta puhtia päivääsi

Oletko vielä tutustunut MCT -öljyyn? Sain Puhdistamon MCT-öljyn testattavaksi Ekokauppa Ruohonjuurelta ja olen testannut sitä nyt pari viikkoa. Ihan mahtava tuote - olen todellakin ihan myyty. Wow, mikä öljy!

MCT-öljyllä on uskomattomat vaikutukset. Yksi merkittävimmistä minkä olen todennut on se, että ei tee mieli herkkuja. Se jotenkin vain vaikuttaa herkkuhimoon niin, että kakullekin pystyy sanomaan hyvin helposti 'ei kiitos' - kun ei vaan yhtään tee mieli :).

MCT-öljy on osa kookosöljyä, eli siihen on erotettu kookosöljyn parhaat ominaisuudet. Se on terveellisin ja laihduttavin osa kookosöljyä. Se sisältää ainoastaan pitkäkestoisia rasvahappoja, jotka eivät varastoidu kehoon vaan auttavat kehoa polttamaan ylimääräistä rasvaa tehokkaasti. Öljy antaa mm. potkua treeniin suorituskykyä ja kestävyyttä lisäämällä ja se myös auttaa ylläpitämään lihasmassaa. MCT-öljyn sanotaan myös nopeuttaa aivotoimintaa ja aineenvaihduntaa sekä poistavan uupumusta ja väsymystä.* 

Öljy on täysin mautonta, joten sitä on helppo lisätä melkein mihin vaan. Olen lisännyt sitä mm. maustamattomaan jogurttiin ja smoothiehin. Välillä olen ottanut sitä ihan pelkästään, kun ei ole oikein ollut mitään mihin olisin sen sekoittanut. Sitä voi myös hyvin pirskotella salaatin päälle tai lisätä ruokaan. Paistamista öljyllä ei suositella. Mielestäni parhaan tehon öljystä saa, kun ottaa sitä aamulla.

www.pullantuoksuinenkoti.com


Raikas ja energisoiva MCT-vihersmoothie
1 annos

1/2 banaani
1/2 päärynä
kourallinen babypinaattia
loraus sitruunamehua
2 tl chiasiemeniä
3 cashewpähkinää
3 mantelia
kylmää vettä

Kuori ja paloittele banaani ja päärynä. Huuhtele pinaatinlehdet.
Lisää kaikki ainekset blenderiin ja kaada joukkoon vettä niin, että saat siitä sopivan juotavaa.

Vinkki: Aamukiireessä voi smoothie jäädä tekemättä joten, tee juoma jo illalla valmiiksi jääkaappiin aamua varten. Parasta se on kuitenkin ihan tuoreena juotuna.

19.8.2014

Kaurahattarat - terveellisemmät keksit

Kaurahattarat -nimi oli niin ihastuttava, että siihen törmätessäni tuli halu heti kokeilla reseptiä. Tosin, tuunasin reseptistä hieman terveellisemmän version :).

Keksit voit maustaa esim. erilaisin pähkinöin tai vaikka kookoshiutalein. Tässä reseptissä käytin hasselpähkinärouhetta.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Alkuperäinen resepti löytyy siis täältä. Omassa kaapissani ei ollut kuin yksi kananmuna, joten sillä mentiin. Jos laitat kaksi munaa, laita myös 200 g kaurahiutaleita.


Tarvitset:
1 dl intiaanisokeria
1 kananmuna (2 munaa)
1 mm vaniljajauhetta
160 g pikakaurahiutaleita (200 g hiutaleita)
2 rkl luomukookosjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
30 g hasselpähkinärouhetta

1. Vaahdota sokeri, vaniljajauhe ja muna vaahdoksi. 

2. Sulata kookosöljy niin, että se on juuri ja juuri juoksevaa mutta ei vielä kovin kuumaa. Sekoita sokeri-munavaahtoon.

3. Sekoita kaurahiutaleet, kookosjauho, hasselpähkinät ja leivinjauhe sekaisin ja sekoittele vaahtoon. 

4. Pyörittele massasta pieniä palleroita leivinpaperin päälle ja litistä niitä hieman. Itse tein kooltaan n. 20 g painavia hattaroita 17 kpl.

5. Paista 175 asteessa n. 10-12 minuuttia tai kunnes keksit ovat saaneet hieman väriä pintaansa. Anna jäähtyä rauhassa ja nauti esim. teen kanssa tai nappaa mukaan evääksi.

Näissä on aika hyvin energiaa (n. 90 kcal per kakkunen), joten sopivat myös hyvin esim. myslipatukan korvikkeeksikin.

*Tuote saatu Ekokauppa Ruohonjuurelta.

16.8.2014

Ihastuttava Mansikka-cashew-raakakakku

Oliko se viime kesänä - vai peräti edellisenä kesänä (kamala kuin aika lentää!), kun tein tätä mansikkaraakakakkua ensimmäisen kerran. Silloin oli tarkoitus laittaa resepti talteen myös tänne blogiin, mutta se vain unohtui. Tässä se nyt on - tämä aarre, joka vihdoin löytyy myös täältä :).

Kakku oli aivan ihanaa - jopa mieheni tykkäsi siitä - vaikka hän yleensä moittii minua erikoisista makutottumuksista :D.

www.pullantuoksuinenkoti.com


Resepti on suora kopio Jolien sivuilta.

Pohja:
2,5 dl idätettyä tattaria
2 ,5 dl rusinoita
1/2 dl riisinlesejauhetta
2 rkl lucumaa
2 rkl hunajaa
2 rkl kaakaojauhetta
1/2 dl kookosöljyä

Liota tattareita vartti ja jätä ne sen jälkeen kuivumaan. Tämän voit tehdä vaikkapa siivilässä – on tärkeää, että ilma kiertää hyvin eivätkä jyvät ala homehtua. Tattari itää nopeasti, joten sitä voi käyttää jos seuraavana päivänä, kun pienet hännät ovat ilmestyneet. Blendaa aluksi tattarinjyvät keskenään sileäksi massaksi niin vähän veden kanssa kuin mahdollista. Siirrä massa kulhoon odottamaan. Sen jälkeen kaada blenderin kannuun rusinat, riisinlesejauhe ja lucuma. Blendaa ja lopeta, kun massa on vielä ilmavaa eikä tahmaista. Yhdistä lopulta kaikki ainesosat kulhossa ja painele taikina piirakkavuokaan. (Jos teet isompaan kakkuvuokaan, puolitoistakertaista määrät.)

Täyte:
2,5 dl vähintään 4 tuntia liotettuja cashewpähkinöitä (jos mahdollista, suosi kuumentamattomia!)
1/2 dl kookosöljyä
3-4 rkl hunajaa
1 tl aitoa vaniljajauhetta
1/2 sitruunan mehu
2 rkl riisinlesejauhetta
aavistus suolaa

Blendaa pähkinät sileäksi kermaksi ja lisää kaikki muut ainekset. Kaada viimeiseksi joukkoon hiljalleen sula kookosöljy, jotta se sekoittuu tasaisesti mukaan.
Kun pohja on valmis,  aloita täyttäminen tuoreilla mansikoilla. Kaada päälle cashewkerma ja siirrä kakku hetkeksi pakkaseen, jotta se jähmettyy ja koristele rennolla otteella.


5.8.2014

Mustaherukkainen Mutakakku

Mustaherukka-aika on nyt juuri parhaimmillaan ja meilläkin poimittiin jo kaikki herukat talteen pensaista sekä kotona, että mökillä. Bongasin viime viikolla Maku -lehden sivuilta Mustaherukka-mutakakku -reseptin ja ihan mielenkiinnosta oli pakko kokeilla sitä.

Kakun koostumus oli hyvä, eli tahmainen, kuten olla pitääkin. Kakku olisi voinut olla mielestäni makeampaa, sillä mustaherukat toivat siihen aika lailla hapokkuutta. Mustaherukkojen päälle voisikin valuttaa esim. 100 g sulatettua valkosuklaata leikkaamaan kirpeyttä ja tuomaan totuttua makeutta. Myös suklaan tummuudella voi säätää makua. Itse käytin voimakasta 80% suklaata, joten miedommalla tulee myös vähemmän hapanta. Tosin, joku voi tykätäkin siitä, että kakku ei ole niin makea. Maistoin kakkua kermavaahdon kanssa, ja toisella kerralla vaniljakermajäätelön kanssa, ja ehdottomasti, jäätelö on parempi kaveri. Tosin kaipaa siltikin makeutta, mitä voisi saada esim. kinuskikastikkeella tai sitten makeammalla, jopa mausteltulla jäätelöllä. 

Tätä kakkua voisi kokeilla myös muilla täytteillä esim. vadelmilla tai vaikka pähkinöillä.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tarvitset:

200 g tummaa suklaata
150 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
200 g mustaherukoita
(100g valkosuklaata)
kunnon vaniljakermajäätelöä+kinuskikastiketta/kinuski jäätelöä

1. Aseta leivinpaperi 24 cm irtopohjakakkuvuoan pohjan ja renkaan väliin ja leikkaa ylimääräinen paperi pois. Voitele vuoka.

2. Sulata voi mikrossa ja sulata siihen suklaa. Jätä jäähtymään.

3. Vaahdota sokeri ja kananmunat valkeaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.

4. Sekoita vehnäjauhot, kaneli, vaniljasokeri ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi ne munasokerivaahtoon varovasti puuhaarukalla sekoitellen. Lisää seokseen aina välillä voi-suklaaseosta.

5. Kaada puolet taikinasta vuokaan ja ripottele pinnalle mustaherukat tasaisesti. (Sulata valkosuklaa ja valuta se tasaisesti mustaherukoiden päälle). Kaada loput taikinasta mustaherukoiden päälle ja tasoita pinta.

6. Paista kakku 175 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä kakkutikulla. Kakku kuuluu olla kypsä reunoista mutta keskeltä tahmainen. Itse käytin kiertoilmaa ja pidin kakkua uunissa vain n. 20 minuuttia.

7. Tarjoa valitsemasi, herkullisen jäätelön ja kenties myös kinuskikastikkeen kera :P.

2.8.2014

Herkullinen Alexanderin makaroonilaatikko

Tein tänään mökkilounaaksi Safkaa -kirjan reseptillä Alexanderin makaroonilaatikkoa ja hyvää tuli! Tekotapa poikkeaa hieman totutusta ja siksi halusinkin kokeilla tätä reseptiä. Reseptin juju piilee makaronien keittotavassa: makaronit keitetään maito-vesiseoksessa ja tuo seos käytetään sitten munien kanssa laatikkoon.

www.pullantuoksuinenkoti.com

6 isoa annosta (8-9 pienempää)

2 dl vettä
7 dl täysmaitoa (käytin kevytmaitoa)
1 tl merisuolaa
500 g makaronia
1 iso sipuli (käytin keskikokoisen punasipulin)
400 g naudan jauhelihaa
nokare voita 
suolaa (käytin 0,5 tl)
mustapippuria (myllystä)
1 kananmuna
1 kananmunan keltuainen
40 g kermajuustoa (käytin 60 g)

1. Kiehauta vesi ja maito kattilassa ja lisää merisuola sekä makaronit. Keitä n. 4 minuuttia eli korkeintaan puolet makaronien normaalista keitinajasta. Sekoita välillä. Valuta makaronit niin, että neste jää talteen.

2. Kuori ja hienonna sipuli. Sulata voi paistinpannulla ja ruskista jauheliha siinä ja murusta se pieneksi. Lisää sipuli pannulle ja jatka paistamista pari minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.

3. Mittaa pastan keitinvesi ja lisää esim. maitoa niin, että nestettä on yhteensä 5 dl. Itselläni jäi keitinnesteestä jäljelle 4 dl, joten lisäsin yhden desin kevytmaitoa. Sekoita joukkoon kananmuna ja keltuainen.

4. Voitele paistinvuoka ja sekoita siinä makaronit ja jauheliha-sipuliseos. Tasoita pinta. Kaada muna-keitinnesteseos tasaisesti pinnalle.

5. Levitä laatikon päälle juustoviipaleita tasaisesti. Jos käytät laakeaa vuokaa (kuten minä), menee juustoa enemmän.


6. Kypsennä laatikkoa 180 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Laakean vuoan ja kiertoilman kanssa minulla riittä 20 minuuttia.


7. Tarjoa makaronilaatikko ketsupin ja vihannesten kanssa. Nam! 

ps. tämä ruoka oli reseptin mukaan, mutta meillä sitä söi neljä aikuista ja kolme lasta ja siltikin jäi kaksi annosta yli. Eli tosiaan alkuperäinen annoskoko on isoon nälkään :).


Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.