31.1.2013

Glowing Green Smoothie - kauneusjuoma


Kimberly Snyderin kauneusjuoma eli GGS on varmaan jo legenda. Olen itsekin ollut siihen koukussa jo lähes vuoden. Pidän perusraaka-aineet aina samana mutta tuunailen sitä sitten fiiliksen ja tarjonnan mukaan. Eli usein korvaan hedelmän esim. marjoilla ja lisäilen joukkoon kookosta ja siemeniä. Samoin Romaine-salaatti multa usein uupuu, mutta laitankin sen sijaan reilusti pinaattia.

Tässä kuvassa näkyy kaikki ne raaka-aineet mitä tarvitset kauneus/puhdistusjuomaasi ja tuosta riittää siis useampaankin lasilliseen. Valitse mieluiten luomua - mutta älä jätä tekemättä jos luomua ei joka kerta löydy - parempi ei luomukin kuin ei pirtelöä laisinkaan!


Eli tarvitset:
n. 100 g pinaatin lehtiä (reilumminkin voi laittaa!)
1 banaani
1 omena
1 päärynä (tai marjoja)
3 sellerin vartta
1/2 sitruuna
Romaine-salaattia
kylmää vettä

Tämän juoman tärkeimmät raaka-aineet ovat pinaatti, varsiselleri, sitruuna ja omena, ja voit niistäkin jo tehdä itsellesi juoman. Kimberly jopa suosittaa kokeilemaan tuota kokoonpanoa nimenomaan vihreän omenan kera jos kärsit esim. hiivasyndoomasta.

Huuhtele pinaatti, kuori hedelmät ja pilko kaikki blenderiin tai kulhoon ja sekoita esim. sauvasekoittimella juomaksi. Käytä kylmää vettä niin, että seoksesta tulee juotavaa. Minulla tuosta annoksesta tuli n. 1,2 litraa juomaa ja se riittää n. 3-4 aamuannokseen - riippuen luonnollisesti annoskoosta. Voit pakastaa juomaa valmiiksi laseissa ja ottaa illalla sulamaan aamua varten.
Voit myös korvata osan vedestä kookosvedellä - siitä tulee ihanaa :)

27.1.2013

Minikorvapuustit

Miksi ostaa kaupasta minikorvapuusteja, kun itse leipomalla niitä saa samalla hinnalla läjäpäin ja vielä niin paljon parempia! Näistä tuli ihan älyttömän hyviä ja ovat aivan ihania suupaloja vaikka synttäripöytään. Isot korvapuustit jää helposti synttäritarjonnassa muiden varjoon mutta nämä tekevät hyvin kauppansa.

Puolita taikina, jos et halua urakoida pullia läjäpäin - pääset helpommalla ;).

www.pullantuoksuinenkoti.com

Pullataikina:
5 dl vettä/maitoa
2 dl sokeria
1tl suolaa
1 rkl kardemummaa
1 kananmuna
n. 11-13 dl vehnäjauhoja
2 pussia kuivahiivaa
200 g voita tai margariinia

+ väliin: juoksevaa oivariinia/voita/margariinia, sokeria, kanelia
+voiteluun kananmunaa
+pinnalle nomparelleja (esim. D'Oetker - kestää paistamisen)


1. Lämmitä vesi tai maito lämpöiseksi.

2. Sekoita joukkoon sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna.

3. Lisää suurin osa jauhoista ja kuivahiivat.

4. Pehmitä voi tai margariini ja vatkaa joukkoon.

5. Lisää tarvittaessa vielä jauhoja ja vatkaa taikina pehmeän kimmoisaksi. Jauhoja on sopivasti kun taikina lähtee irti kulhon reunoista. Varo laittamasta liikaa jauhoja.

6. Kohota taikina vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.

7. Jaa taikina kahteen osaan. Vaivaa taikinasta kuplat pois. Jaa toinen puolikas vielä kahteen osaan ja kaulitse se pitkäksi ja kapeahkoksi pötköksi.

8. Sivele pinnalle oivariinia, ripottele kauttaaltaan kanelia ja sokeria. Kääri rullalle ja leikkaa poikittain pieniksi paloiksi. Asettele pellille ja kohota. Tee näin lopulle taikinalle tai leivo erilaisia pullia taikinasta.

9. Kohottamisen jälkeen voitele pullat kananmunalla ja ripottele nomparelleja pinnalle.

10. Paista n. 200 asteessa kunnes ovat saaneet väriä pintaan. Varo ylipaistamasta, jotta pullista ei tule liian kuivia.

Pinaattikeitto

Parasta pinaattikeittoa tulee tuoreesta pinaatista ja sitä onkin nykyään jo mukavasti saatavilla kaupoista. Isoista kaupoista saa usein 250g pusseja pinaattia, josta riittää jo hyvin sekä smoothiehin että soppiin :).
Kun pinaatin lisää vasta loppuvaiheessa säilyy siinä varmasti myös paremmin kaikki hyvät ravintoaineet.



Tarvitset:
25 g voita
1/2 dl vehnäjauhoja
1 pieni sipuli
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria
ripaus valkopippuria
n. 6 dl maitoa
reilu 100 g tuoretta pinaattia

1. Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon silputtu sipuli. Kuullota sipulia voissa hetken aikaa.
2. Sekoittele joukkoon vehnäjauhot ja lisää sitten nopeasti vähän maitoa. Sekoittele ja lisää loput maidot vähitelle koko ajan sekoitellen. 
3. Mausta suolalla, sokerilla ja valkopippurilla ja keitä seosta miedolla lämmöllä n. 5 min. sekoillen.
4. Ota kattila pois liedeltä. Lisää huuhdottu pinaatti ja soseuta esim. sauvasekoittimella.
5. Tarjoa keitetyn kananmunan kanssa.

5.1.2013

Puhdistuskuuri :)

Joulu on nyt takana ja uusi vuosikin on juhlittu pois joten voisi alkaa taasen keskittymään omaan hyvinvointiin ja turvotuksen kadotukseen :).

Tässä yksi hyvä keino, millä saa nopeasti kevyemmän olon ja innostusta jatkaa taasen terveellisemmällä polulla ruokailuiden suhteen.


Tämä sivu on womenshealthmag.com sivustolta 


Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.