24.4.2021

Itse tehty sima on ihan parasta!

Ja taas on vappu tuloillaan ja on aika ryhtyä rupeamaan vappusiman tekoon :). Itse ostin eilen fariinisokerin - muut ainekset löytyvätkin jo kaapista.

Vappusiman tekeminen on tosiaan sen verran helppoa, että kannattaa todellakin itse tehdä ja etenkin, kun itse tehty sima on vaan niin hyvää ja miljoona kertaa parempaa kuin kaupan simat.

Siman tekemiseen liittyvät suurimmat haasteet ovat varsinaista tekemistä edeltävät asiat eli, että:
- muistaa tehdä siman oikeaan aikaan
(viimeistään kolme päivää ennen vappua)
- muistaa hommata tarveaineet ja
muistaa varata pulloja ja jaksaa myös pestä ne :D

Kun noista asioista on selvinnyt, ei tarvita enää kuin:
yksi tai kaksi isoa kattilaa
tai iso kulho
tai ämpäri
ja suppilo

Reseptikin tököttää yleensä fariinisokeripakkauksessa valmiiksi - ja löytyy myös tuosta kuvien alta. 

Itse teen yleensä kaksinkertaisen satsin eli 8 litraa. 


Vappusima ja tippaleivät


Sima valmistetaan kahdessa osassa: 
ensimmäisenä päivänä tehdään sima tekeytymään ja seuraavana päivänä se sitten pullotetaan.

Siman valmistuminen kestää kaksi päivää huoneenlämmössä ja noin viikon jääkaapissa pullotuksesta. Muovipulloissa sima kypsyy nopeammin mutta säilyy huonommin. Sima säilyy juomiskelpoisena noin viikon sen valmistumisesta (olemme tosin juoneet sitä pidempäänkin, ja ihan hyvää on ollut).

Säilytä sima aina kylmässä. 

Vappusima

Kotisima-resepti

Esivalmistelut:
- tarkista pvm jolloin sima on hyvä valmistaa
- varaa pullot ja pese ne
- osta tarvikkeet
- etsi iso suppilo ja kauha
- kaksi esim. 5 litran kattilaa kansineen tai ämpäri

Tarveaineet:
8 litraa vettä
1 pkt fariinisokeria (500g)
1/2 pkt taloussokeria (500g)
2 mm kuivahiivaa tai 2 herneenkokoista palaa tuorehiivaa
1-2 sitruunaa
(vaniljajauhetta/vaniljasokeria/vanilja-aromia)
rusinoita
taloussokeria pullotukseen


Ensimmäinen päivä:

1. Laita kattilat liedelle ja kuumenna molemmissa n. 2 litraa vettä. Punnitse sokerit joukkoon. Molempiin kattiloihin siis 250 g fariinisokeria ja 250 g taloussokeria. Sekoittele kunnes sokeri on liuennut nesteeseen. Lisää molempiin 2 litraa kylmää vettä niin, että seoksesta tulee kädenlämpöistä (ei liian kuumaa jotta lisättävä hiiva ei kuole).

Jos teet ämpärissä, lisää sokerit ämpäriin ja kaada päälle pari litraa kiehautettua vettä. Sekoittele kunnes sokerit ovat sulanneet. Lisää loput vedet niin, että seos pysyy kuitenkin reilusti kädenlämpöisenä.

2. Purista sitruunanmehu ja lisää se nesteeseen. Lisää vaniljaa, jos haluat.

3. Lisää lopuksi hiiva ja sekoittele. Aseta kattiloihin/ämpäriin kannet päälle ja jätä tekeytymään huoneenlämpöön seuraavaan päivään.


Toinen päivä:

1. Pese pullot ja ota pullotussokeri sekä rusinat esille. Pudottele pulloihin muutamia rusinoita.

2. Aseta suppilo pullon suulle, kaada yksi noin teelusikallinen sokeria pulloon ja kauho simaa kattilasta suppilon läpi pulloon. Älä täytä piripintaan vaan jätä vähän ilmavaraa pullon ylälaitaan. Sulje korkki, mutta älä ihan tiukasti. Täytä samaan tapaan muutkin pullot. 

3. Riippuen siitä, kuinka pitkä aika on vappuun, laita simat joko jääkaappiin tekeytymään (6 vrk) tai kypsytä huoneen lämmössä (2 vrk). Siirrä huoneenlämmössä kypsytetyt simat jääkaappiin kahden päivän päästä eli kun sima on valmista.

4. Tarjotessa älä ravista pulloa ja jätä pullon pohjalla oleva sakka pulloon.

Vinkki: voit maustaa simaa myös muulla tavoin: esim. appelsiineilla, limellä tmv.

Kurkkaa myös ihana Tippaleipä-resepti täältä LINKKI.

ps. tämä resepti on julkaistu ensimmäisen kerran jo 2014. 
Nyt julkaistu uudelleen päivitettynä.


Hauskaa vappua!

Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.