Onko sinulle jo tuttu Risellan Täysjyväriisi-quinoa-moniviljaseos? Itse ostin paketillisen sitä tuossa jokin aikaa sitten ihan kokeeksi. Joskus vietän kaupan hyllyjen ääressä pitkiä aitoja tutkiessa sisällysluetteloita ja ravintosisältöjä ja riisien kohdalla meinasi jo iskeä epätoivo. Lähinnä siksi, että edes tumma riisi ei osoittanut kovinkaan paljon terveellisemmäksi kuin valkoinen riisi. Mutta mutta, tämä seos ylsi parhaimmistoon ja siksi tarttuikin mukaan. Lisäksi sen monimuotoisuus kiehtoi - sekä ulkonäöllisesti että suutuntumaa ajatellen :).
Seoksessa on siis riisiä 56%, täysjyväviljaseosta 25% (vehnä 50%, ruis 32%, ohra 18%), quinoaa 10% ja kauraa 9%. Ja proteiinia 100 grammassa on 9,1g ja kuituja 6,7g. Vastaavat luvut esim. tavallisessa pitkäjyväisessä riisissä on 6,9g ja 2,5g ja täysjyväriisissä 7,6g ja 5,5g.
Saan aina jännittää miten meillä tällaiset 'erikoisuudet' porukalle uppoavat ja eihän ne tosiaan suosiossaan pärjää esim. basmati- tai jasmiiniriisille mutta onneksi tämä on kelvannut ja uponnut ihan hyvin.
Tällä kertaa tein riisiseoksesta vähän erilaisempaa lisäkettä pakkauksen takakannessa olevaa ohjetta soveltaen. Se osoittautuikin aivan ihanaksi kyytipojaksi possun ulkofileepihveille, joita saatiin grillata viikonloppuna kauniissa kevätsäässä (vihdoin!).
Lisäke on tosi monipuolinen ja hyvin sovellettavissa - siihen voi oikeastaan lisätä melkein mitä vaan, vähän sen mukaan mitä kaapista löytyy tai mitä mieli tekee. Itse menin sillä mitä kotoota löytyi ja aivan ihanaa tuli. Tämä sopii syötäväksi sellaisenaan salaatin kera tai esim. grillatun kanan, kalkkunan, possun, naudan tai kalan seuraksi. Eikä se grillikään ole välttämätön :).

Tein ison satsin sapuskaa eli keitin 4 dl riisiseosta ja lisäilin vettä vielä keittämisen ajan sillä en tarkkaan osannut arvioida paljonko vettä menisi. Keittoaika tässä on onneksi vain 20 minuuttia, joten sitä ei tarvitse odotella valmistuvaksi iäisyyksiä niinkuin joitakin täysjyväriisejä.
Omassa riisiseoksessani oli seuraavia lisukkeita:
minitomaatteja (eri värisiä)
kurkkua
punasipulia
paprikaa
babypinaatin lehtiä
mustia oliiveja
paprikaa
babypinaatin lehtiä
mustia oliiveja
basilikaa
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
Tarjoiluun: jääsalaattia, marinoitua fetaa ja srirachaa
Keitä riisi ohjeen mukaan. Sekoita kuuman ja kypsän riisin joukkoon pienityt kasvikset, hienonnettu sipuli, silputtu pinaatti ja paloitellut oliivit ja mausta kevyesti. Tarjoa jääsalaattipedillä ja koristele fetalla ja srirachalla.
Tarjoa esim. grillatun pihvin kera. Pihvin päälle voit laittaa vaikka Creme Bonjour -jalapeno tuorejuustoa.
Vinkki: Lisäketta voisi hyvin maustaa esim. avokadolla, muilla yrteillä, juustoilla, grillattuilla/marinoiduilla kasviksia, chilillä, kesäkurpitsalla, pestolla yms.