Kesän lopun tuntua on jo ilmassa ja syyskuu lähestyy pelottavaa vauhtia. Säätkin ovat olleet aika ajoin aika masentavat, mutta tällä mennään. Toivottavasti olet saanut nauttia kesästä ja lämpimistä päivistä.
Me varmistelimme lämpöistä säätä, tänäkin kesänä, matkalla Italiaan. Tosin kesäkuussa Italiaan matkustamisessa on myös riskinsä, sillä silloin sielläkin on vielä vähän epävakaista. Tällä kertaa kohdallemme osui aika vaihtelevaa säätä (vähän niinkuin täällä Suomessakin :D), mutta saimme onneksi suurimman osan lomasta nauttia kauniista, lämpöisistä päivistä. Ja ainakin paremmasta säästä mitä Suomessa oli lomamme aikana!
Matkamme kohdistui jälleen aika lailla samoille seuduille kuin aiemminkin, joten kovin paljon uutta kerrottavaa ei enää ole - kuvia kylläkin. Tosin alkulomamamme sijoittui perinteisestä Gardasta poiketen Piemonten Astiin ja tarkemmin Mombaruzzoon. Se oli kyllä kerrassaan ihastuttava paikka =). Aiempia lomakertomuksia löytyy blogistani jo muutama, tässä linkit niihin postauksiin:
2014:
2015:
Tai kaikki samalla sivulla:
Mombaruzzo, Asti, Piemonte
Poikamme fudisjoukkue otti osaan turnaukseen Italiassa ja päätimme yhdistää turnaukseen oman lomamatkamme. Turnauksen pelipaikka oli Torinossa ja katsoin meille majoituksen kohtuullisen ajomatkan päässä tuosta. Koska meitä oli taas kuusi matkassa (yksi lasten ystävä mukana) asetti se jo jonkinlaisia rajoituksia majapaikan suhteen. Löysin kuitenkin ihan helmen netistä ja neljäksi päiväksi majoituimmekin viini- ja hasselpähkinäviljelmien keskelle ihastuttavaan Mombaruzzoon. Ihan käsittämättömän kaunis paikka. Pari ekaa päivää melkeinpä vain haukoimme henkeämme ja huokailimme, sillä emme olleet tottuneet siihen, että voisi elää kuin maalauksessa konsanaan.
Neljä päivää tässä kohteessa oli juuri sopiva. Lapset viihtyivät hyvin - kiitos uima-altaan ja pingispöydän. Kävimme myös joka päivä jossakin autolla, muuten aika olisi voinut käydä pitkäksi. Lisäksi sää oli vähän epävakainen mikä rajoitti myös vähän tekemisiä.
Näkymä terassiltamme laaksoon
Näkymiä uima-altaalta ei voinut olla ihailematta. Käsittämättömän kaunista.
Tässä kuvassa talo etupuolelta. Omistajien (ihana perhe!) oma loma-asunto sijaitsi talon etupuolella, vuokra-asunto takapuolella. Vasemmalla yläkuvassa näkymä omalta terassiltamme. Omistajat olivat hyvin vähän paikalla, mutta kävivät taajaan tarkistamassa, että kaikki on ok.
Alakuvassa ylhäällä näkymä talosta takaapäin, eli siltä puolelta missä me asustimme.
Asunto oli todella siisti ja toimiva. Oikealla alhaalla kuva keittiöstä. Keittiö oli hyvin varusteltu. Ainoa puute ja kyllä merkittävä puute kuumina aikoina, oli se, että talossa ei ollut ilmastointia.
Isäntäperheeltä saimme tervetuliaislahjaksi pullon paikallista viiniä, minkä tuhosimmekin sitten jo ekana iltana :). Lisäksi keittiöön oli jätetty tarjolle myös ihania, italialaisia mantelikeksejä :P.
Uima-allasalue oli todella viihtyisä. Siinä tuli vietettyä paljon aikaa. Aurinkotuolit olivat mahtavat.
Tässä vielä muutama kuva, mitkä nappasin lenkillä. Oli vaan niin kaunista =).
Mombaruzzon lisäksi tutustuimme myös lähiseutuun. Kävimme mm. Torinon ja Astin -kaupungeissa, Alessandriassa, Nizza Monferratossa ja Acqui Termessä.
(Alla oleva kuva napattu täältä)
Torino
Torino yllätti positiivisesti. Olen aiemminkin käynyt Torinossa ja jotenkin molemmilta kerroilta on jäänyt vähän huono kuva, mutta nyt ihastuin :). Pitää joku kerta mennä vaikka pidennetyksi viikonlopuksi sinne.
Acqui Terme
Acqui Terme oli aivan ihana pikku paikka. Se on kuuluisa kuumasta lähteestä, jonka ääreen Giovanni Ceruti suunnitteli 1870 pienen paviljongin 'La bollente Spring'. Lähteen vesi on n. 75 asteista. Oli siis niin kuumaa, ettei siihen pystynyt kunnolla koskemaan.
Alessandria
Tässä muutama kuvan kauniista Alessandriasta, missä kävimme siestan aikaan (siksi kadut niin autioita). Kaupungin talo (oikea yläkulma) toi mieleen Paluu tulevaisuuteen -leffat :D.
Grom
Tällä lomalla teimme unelmalöydön italialaisten jäätelöiden joukosta: Grom
-jäätelön. Jäätelö on 100% luonnonmukaista eli ei sisällä väriaineita,
makuaineita eikä säilöntäaineita. Lisäksi jäätelöissä käytetään
korkealaatuista maitoa ja vapaiden kanojen munia. Jäätelö oli siis
kaikinpuolin aivan tajuttoman hyvää. Voit lukea lisää jäätelöstä ja
Gromin ideologiasta
täältä (klik).
* * *
Ja kyllä tämän Piemonten hiljaiselon jälkeen tuntui ihanalta matkata taas lempilomapaikkaamme Gardalle - vähän niin kuin 'ihmisten ilmoille'. Vaikka alkuun äänet häiritsivätkin, kun Mombaruzzossa oli ehtinyt jo tottumaan hiljaisuuteen, niin nopeasti olimme kuin kotonamme =). Vaikka Garda on tuttu, tuli se taas monin tavoin uudella tavalla koettua.
Siitä ehkä vielä myöhemmin :).
Alla muutama kuva loppulomalta The Garda Villagesta ja Veronasta.
Arrivederci!