28.8.2013

Taivaallinen omena-vaniljaboston

Tämä bostonpulla on aivan taivaallisen ihanaa - siis sairaan hyvää, herkullista ja maukasta. Oikeaa unelmapullaa, jos tykkää pehmeästä ja kosteasta ja makeasta :).
Tämän pullan valmistus vaatii hieman vaivannäköä mutta on todellakin kaiken sen vaivan arvoinen :P. 
Tarvitset ensin siis pullataikinan, omenahillokkeen ja vanillakreemin - sitten vain kokoamaan, paistamaan ja herkuttelemaan.

www.pullantuoksuinenkoti.com


Taivaallinen Omena-vaniljaboston

Pullataikina:
5 dl maitoa
2 pussia kuivahiivaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 muna
n. 11-12 dl vehnäjauhoja
n. 1,5 dl mantelijauhetta
200g margariinia
1. Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi. 
2. Sekoita joukkoon sokerit, kardemumma, suola, muna ja osa jauhoista joihin kuivahiiva on sekoitettu. Vaivaa taikina kunnolla tasaiseksi ja lisää jauhoja pikkuhiljaa. 
3. Lisää osittain sulatettu margariini loppuvaiheessa ja loput jauhot. Taikina on hyvää kun se alkaa irtoamaan kulhon reunoista. Jätä taikina mieluiten aavistuksen liian löysäksi, kuin että siinä olisi liikaa jauhoja. 
4. Kohota kaksinkertaiseksi esim. mikrossa, mikä on hyvä suojainen paikka taikinalle. 
Valmista kohoamisen aikana omenahilloke.

Omenahillokkeen valmistus:
Kaksi normaalikokoista omenaa
1/2 dl vettä
0,5 - 1 dl hillosokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1. Kuori ja paloittele omenat pieniksi paloiksi. (Kotimaiset omenat ei välttämättä tarvitse kuorimista)
2. Laita vesi pienen kattilan pohjalle omenalohkojen kanssa. Kiehauta. Lisää hillosokeri, vaniljasokeri ja kaneli. Keitä omenoita välillä sekoitellen kunnes ovat sopivan pehmeitä.

Vanilliinikreemin valmistus:
Itse käytin Sokerikoristeen vanilliinikreemiä (mitä saa mm. Naisten Joulumessuilta), mikä on mielestäni hyvänmakuista ja helppo valmistaa. Myös muut paistonkestävät kreemit käyvät (esim. Sallinen). Tähän kreemiin tulee yksi osa jauhetta ja 3 osaa vettä. 
Sopiva annos tälle taikinalle on:
1,5 dl kreemijauhetta
4,5 dl kylmää vettä
1. Sekoita jauhe kunnolla veden joukkoon ja annan hetki jähmettyä.

Lisäksi tarvitset:
kanelia, sokeria, mantelilastuja, rusinoita

Kokoa ja paista:
1. Vaivaa taikinasta osa ilmasta pois ja kaulitse se suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Itselläni on käytössä Tuppewaren leivinalusta ja taikina peitti melkein koko alustan. 
2. Levitä vanilliinikreemi tasaisesti koko taikinalevyn päälle. Tee omenahillokkeesta noin neljä pitkittäistä raitaa koko rullausleveydelle tasaisin välein. Ripottele päälle kaneli-sokeriseosta sekä mantelilastuja ja rusinoita.
3. Rullaa levy pitkoksi. Voitele juoksevalla margariinilla korkeareunainen piirakkavuoka hyvin ja leikkaa pötköstä n. vuoan reunan korkeutta vastaavia paloja. Asettele palat tiiviisti vuokaan. Kohota pullaa hetki liinan alla. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle vielä raesokeria.
4. Paista uunin keskitasolla n. tunti. Peitä pulla n. puolessa välissä paistoa folioilla ja tue reunoista, jos meinaa pullahtaa yli laidan. Kokeile kypsyyttä välillä keskikohdasta. Pulla on parempaa jos se jää keskeltä aavistuksen raa'aksi. Niin siitä tulee levätessään oikein kosteaa ja mehevää. 
5. Jäähdytä hetki ja leikkaa veitsellä tai terävällä kakkulapiolla annospaloja pullasta.
Tarjoa ja nauti :)
Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.