10.8.2013

Omenan säilöntävinkkejä

Meidän omenapuu on tosiaan ollut tosi tuottoisa tänä vuonna. Tähän mennessä pienestä puusta on kerätty jo kaksi isohkoa korillista omenoita. Ja koska aina ei voi leipoa ;) ja omenat vaativat käsittelyä ennen kuin menevät huonoiksi tein niistä nyt kaksi erilaista pakastusversiota.

Pullantuoksuinen koti

Tyttäreni auttoi minua tällä kertaa omenoiden poiminnassa :). Minä käsittelin edellisiä omenoita sisällä ja hän poimi uutta satoa nuokkuvista oksista. Tein osasta omenoita kuutioita, mitkä laitoin pakkaseen. Sieltä niitä on kätevä käyttää esim. piirakoihin tai smoothiehin. Voit tehdä omenoista myös lohkoja samalla tavoin.

Pullantuoksuinen koti

Osasta omenoita tein omenasosetta. Se on mielestäni yksi helpoimmistä säilöntämenetelmistä. 
Lohkot vain omenat kattilaan; ei tarvitse kuoria eikä poistaa niitä pieniä kodan osia, mitkä häiritsevät jos käyttää esim. lohkoja tai kuutioita leivonnassa. Helppoa ja nopeata!

Tässä minulla oli n. 2 kg omenoita, eli viiden litran kattila tuli melkein täyteen. 

Lisäsin kattilaan 3 dl vettä ja pehmensin omenat välillä sekoitellen. 

Kun ne olivat suurimmaksi osaksi pehmenneet soseutin omenat sauvasekoittimella. 

Hieman tai täysin jäähtynyt sose on kätevä pussittaa esim. tuollaisella kuvassa näkyvällä metallimitalla. Pussi pysyy mitassa tukevasti ja pussin suut auki. Täytä sen verran kuin haluat. Mittaa apuna käyttäen voit samalla mitata pussittamasi määrän, jos laitat esim. 5dl pussiin vähemmän - kuten minä tein joidenkin pussien osalta.

Pakasta täysin jäähtyneenä.

Sosetta on kätevä käyttää esim. puuroihin, piirakoihin, lättyihin, maustamattomaan jugurttiin jne..

Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.