23.12.2015

Ihanaa ja rauhaisaa Joulua!


Tässä muutamia kuvia joulunalusajastamme. Osa näistä kuvista onkin jo Instagram-tililläni nähtyjä.

Tyttöni syntymäpäivä on juuri ennen joulua ja sitä juhlistettiin hänen toivomuksestaan pizzan merkeissä (itse synttärit juhlitaan sitten tammikuussa). Meillä on tapana viettää Pizza evening -teemalla pizzailtoja, missä jokainen saa koota mieleisensä täytteet pizzaansa. Pari juttua tästä löytyy blogistanikin - täältä esim. yksi (klik).


Omasta pizzastani tuli ainakin ihan älyttömän herkullinen :P


Joulukuusi käytiin hakemassa Iso-Omenan läheltä yhdeltä mukavalta kuusikauppiaalta - ja kuusi oli kyllä kerrassaan upea. Ei varmaan koskaan olla nähty noin tuuheaa kuusta!

Meillä kuusi koristellaan aina runsain koristein. Mukana on paljon mummini lasisia perintöpalloja, mitkä ovatkin kallisarvoisimpia aarteitani. 


Pipareita leivottiin ja lapsilla oli hauskaa!


Tein myös mantelipikkuleipiä, joiden reseptiä en ole ehtinyt vielä tänne blogiin päivittämään :).


Eilen leivoin kummitädilleni perinteisen joulukakun tällä reseptillä. Tosin laitoin nyt lisäksi myös sokeroituja kirsikoita ja glögin korvasin kirsikkaliköörillä. Niin ja koska glögistä ei tullut joulumausteita lisäsin niitä sitten erikseen :).

Lisäksi testasin omat toffeereseptini, kun sain palautetta, että toffeet eivät onnistuneet. Itsekin epäonnistuin, kun ensimmäisen kerran sitten viime joulun toffeita tein ja hoksasin, että en kiehuttanut toffeeta kunnolla. Nyt on reseptit päivitetty tarkemmiksi. Pahoittelut siitä, että ne eivät olleet tarpeeksi tarkkoja. Toffeiden teossa tuntuu kyllä, että joka kerta niistä tulee vähän omanlaisiaan.
Täältä löytyy nuo lempireseptini: Älyhyvät lakutoffeet ja Herkulliset Lakritsi-kermatoffeet.


Tänään on sitten vuorossa vaikka mitä! 

Vielä on lahjoja paketoimatta - ja pari ostamatta. Huh.

Sienisalaatin teen valmiiksi. Siihen resepti löytyy täältä.

Jäädyke on vieläkin tekemättä, tänä vuonna ajattelin kokeilla jotain uutta - tai toisenlaista versiota tästä suosikistamme.

Kinkun paistan varmaankin tänään, vaikka olisikin ihana herätä siihen tuoksuun.. meillä nyt niin pieni kinkku, ettei se voi olla koko yötä uunissa. Ostin 3,3 kilon luuttoman luomukinkun. Oma yksityiskohtainen kinkkureseptini löytyy täältä.

Ainiin ja piparitkin pitäisi vielä tänään koristella. Se tosin on lasten hommaa, mutta teen heille koristelutahnat valmiiksi eli vaatii se vähän effortia minultakin :).
Pipareiden koristeluun nappasin Pikeeri -reseptin Kinuskikissalta:
0,5 dl valkuaista
3 dl tomusokeria
vatkataan n. 3 minuuttia ja eikun koristelemaan!

Ja tyttöni haluaa leipoa kakun ja uskon, että siihen tarvitaan vähän minuakin ;).

Sitten vielä pöytäliinan silittämistä, vähän siivoilua jne. Yritetään pitää joulumieli yllä ja lämmin tunne rinnassa - ei anneta stressille valtaa. Tehdään se mikä ehditään. Huomenna sitten juhlitaan!

Aivan ihanaa Joulua siis Sinulle!


Tämä joulukortti on Anna-Mari Westin käsialaa. Hänen kortit ovat ihan lemppareitani =).
Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.