18.12.2013

Spagetti Carbonara pinaatin kera

Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä Carbonara-kastiketta ja oijoi, siitä tuli hyvää :P. Monta kertaa on pitänyt mutta aina ne kokeilut ovat vain jääneet ajatuksen asteelle. Ja lisäksi, kun tämä kastike kuuluu niiden ehkä hieman 'epäterveellisten' listalle ;), olen vähän dissannut sitä. Makuja.fi sivulta löysin hyvän ja yksinkertaisen Carbonara -reseptin, jota vähän tuunasin.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Reseptissä ei mainittu spagetin määrää ja tulihan sitä sitten kastikkeeseen nähden keitettyä ihan liikaa. Tähän reseptiin olen vähentänyt käyttämäni spagetin määrää ja uskoisinkin, että tuo 400 g voisi olla ihan sopiva. Vaihtoehtoisesti voi tietysti tehdä enemmän kastiketta :). Palvikyljen voi myös korvata paketillisella pekonia tai vaikka yhdistää molempia.

Tarvitset:
n. 400 g spagettia
300 g palvikylkeä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 dl kuohukermaa
2 dl tuoretta pinaattia
rouhittua mustapippuria
suolaa

1. Leikkaa palvikinkusta nahan palat pois ja reunoilta myös rasvakerrokset. Viipaloi kylki poikkisyin ja leikkaa palaset vielä kolmeen osaan. Laita lihan kylmälle pannulle ja laita levy keskilämmölle. Anna rasvan sulaa rauhassa välillä sekoitellen.

2. Silppua sipuli, laita se kulhoon ja kypsennä sitä minuutti mikrossa. Silppua valkosipulin kynsi ja pieni pinaatinlehdet.

3. Kun lihan rasva on sulanut, lisää lämpöä hieman ja ruskista. Sammuta liesi.

4. Asettele talouspaperia pari-kolme kerrosta leikkuulaudalle ja kaada lihat siihen. Taputtele talouspaperilla myös pinnalla. Näin imeytät ylimääräisen rasvan pois kastikkeesta. Laita liha takaisin pannulle.

(laita pastavesi kiehumaan ja lisää suola+spagetti kun vesi kiehuu)

5. Lisää sipuli ja valkosipuli lihan joukkoon ja anna paistua hetken keskilämmöllä välillä sekoitellen. Rouhi joukkoon mustapippuria

6. Lisää kerma ja odota, että kerma kiehahtaa. Keitä kokoon. Lisää keittämisen aikana pinaatti. Kun kastike on kiehunut kokoon ota pannu pois liedeltä. Erottele kananmunan keltuaiset ja sekoita ne kastikkeen joukkoon. Tarkista maku, lisää pippuria ja suolaa tarvittaessa ja jätä kastike odottamaan spagettia.

7. Ota pastavedestä talteen n. 2 dl erilliseen kulhoon. Sekoita n. 1/2 dl vedestä kastikkeeseen ja kaada kastike valutetun pastan joukkoon. Sekoittele kastike spagettiin. Lisää tarvittaessa vielä keitinvettä.

8. Tarjoa parmesan juuston, rouhitun mustapippurin ja esim. hyvän viinin kanssa.


Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.