7.8.2015

It's Smoothie time! - Kookos-Meloni-Banaani Smoothie

Kesä on ihan fantastista smoothieaikaa. Meillä ainakin alkaa olemaan jo pakastin pullollaan kotimaisia marjoja ja kaupoista saa myös edullisesti monenlaista hedelmää ja etenkin vesimelonit ovat nyt jotenkin ihan älyttömän herkullisia! 

Myös banaanikärpässesonki on päällä :D - ainakin meillä kotona ja mökillä niitä piisaa, joten kypsyvät banaanit kannattaakin paloitella ja laittaa pakastimeen - sillä ne ovat jäisinä smoothieissa herkullisimmillaan. Banaanikärpästen häätöön olen itse todennut monta kikkaa kokeilleena tehokkaimmaksi ja siisteimmäksi niksiksi imuroinnin. Meillä onkin imuri asunut keittiössä jo toista viikkoa - ja samalla tulee myös imuroitua useammin :D!




Olen viime viikkoina testannut Ekokauppa Ruohonjuurelta saamiani jauheita. Jälleen kerran kyseessä ovat aivan ihanat uudet tuttavuudet. Erityisesti olen ihastunut tähän viehättävän violettiin maissijauheeseen. Siinä on ihanan mieto ja pehmeä maku ja se sopii esim. mantelimaidon kanssa nautittavaksi ihan sellaisenaan ja katoaa smoothieen kokonaan. Olenkin tällä jauheella rikastuttanut meidän perheen ilta- ja aamupalasmoothieita, sillä jauhe ei todellakaan maistu joukosta lainkaan.

Violetissa maississa on todella paljon antioksidantteja - siis enemmän kuin mustikassa! Voimakkaat antioksidantit vaikuttavat positiivisesti mm. verenpaineeseen ja kolesteroliin sekä tukevat painonhallintaa ja auttavat pitämään veren sokeritason kohdillaan. (Ruohonjuuri)

Olen annostellut tätä maissijauhetta yleensä n. 1 rkl per annos. Smoothiessa joita teen on yleensä jo itsessään tosi paljon luonnonravinteita mitä siis tulee sekä marjoista, että hedelmistä. Ilman tätäkin smoothiet, mitkä on tehty kunnon raaka-aineista, ovat jo itsessään superruokaa, eli tämä on siis ns. mukava lisä. Toimii kyllä kivasti smoothien 'korvikkeena' jos ei ehdi sellaista vääntämään sillä kuten jo kerroin maistuu ihanalta pelkästään jo manteli- tai kookosjuomaan sekoitettuna.

Jauheen hinta on mielestäni kohtuullinen. 200 g pussi Ruohonjuuressa maksaa 5,75 ja jos sitä käyttää aina 1 rkl kerrallaan riittää jauhetta moneen annokseen.

Samalla olen testaillut myös Macrobiosin toista tuotetta Kurpitsansiemenproteiinijauhetta. Pidän myös sen mausta vaikkakin jälkimaku siinä yllätti. Piti oikein tarkistaa pussin kyljestä mitä tämä jauhe ihan oikeasti sisältää, kun maistui niin suolaiselta - mutta, se on täysin ihan sitä itseään eikä siihen ole tosiaan lisätty mitään kurpitsansiemenien lisäksi.

Kurpitsansiemenproteiinijauhe onkin sitten jauheena jo ihan eri planeetalta kuin tuo maissijauhe. Eli siinä tosiaan on helposti sulavaa proteiinia ja paljon muutakin hyvää. Kaksi kukkurallista jauhetta antaa sinulle jopa 18 g proteiinia - mutta lisäksi siinä saa samalla myös kaikki aminohapot, runsaasti omega-6 ja omega-9 -rasvahappoja, sinkkiä, kuparia, kalsiumia, fosforia ja magnesiumia. Itse jauheessa on siis 65,7 g proteiinia 100 grammassa! (Ruohonjuuri)

Olen käyttänyt näitä jauheita myös yhdessä eli sekoittanut mantelijuomaan molempia n. ruokalusikallisen ja hyvin maistuu. Jauheita voi toki käyttää myös leivonnassa, kastikkeissa yms.

Tässä tämän smoothien resepti:

Kookos-Meloni-Banaani Smoothie
n. litra smoothieta

200 g kookosmaitoa
270 g banaania (mieluiten pakastettua)
500 g vesimelonia kuutioina
2 rkl violettia maissijauhoa
aitoa vaniljaa

1. Kaikki sekaisin blenderissä, tarjoa ja nauti.


Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.