3.2.2014

Herkullinen Lehtikaali-Pinaattikeitto

Ruoholahden Cittarissa oli niin upeaa lehtikaalia myytävänä, etten voinut jättää ostamatta. Jotain siitä piti tehdä ja päätin tällä kertaa kokeilla lehtikaalikeiton tekemistä. Glorian sekä Kiloklubin sivuilta löysin saman, hehkutetun lehtikaalikeittoreseptin, joten päätin itsekin sitä kokeilla.

Alkuperäisessä reseptissä ei ole pinaattia, mutta itse halusin sitä tähän keittoon lisätä. Anista laitoin huomattavasti vähemmän, sillä en halunnut sen dominoivan makuja. Tuoreita yrttejä ei minulla ollut, joten tällä kertaa mentiin kuivaversioilla :). Hyvää tuli siltikin. Ja aivan ihanaa raejuustolla ja parmesanilla ryyditettynä.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tarvitset:
1 rkl avokadoöljyä
2 pientä tai 1 iso keltasipuli
n. 150 g lehtikaalia
1 litra vettä
2 kasvisliemikuutiota
2,5 dl ruokakermaa
0,75 dl vehnäjauhoja
30 g pinaattia
1/2 tl aniksen siemeniä
1/4 tl timjamia
1/4 tl meiramia
ripaus valkopippuria
pinnalle raejuustoa ja parmesanlastuja


1. Silppua sipuli ja kuullota sitä kattilassa avokadoöljyssä vähän aikaa. 

2. Huuhtele lehtikaalin lehdet ja leikkaa niistä kovat rangat pois. Silppua ja lisää ne kattilaan. Kääntele niitä kattilassa sipulin kanssa, kunnes alkavat hieman pehmenemään.

3. Lisää 1 litra vettä ja 2 kasvisliemikuutiota. Keitä kannen alla muutaman minuutin ajan.

4. Sekoita ruokakerma ja vehnäjauho keskenään ja kaada keiton joukkoon ja lisää myös huuhdeltu pinaatti. Sekoittele hetken aikaa. Keitä seosta n. 5 minuuttia, jotta vehnäjauhot kypsyy.

5. Paahda anista pannulla, kunnes se alkaa tuoksumaan. Lisää anis sekä muut mausteet keittoon. Soseuta keitto sauvasekoittimella niin hienoksi kuin haluat. Itse tykkään jättää keittoon muutamia sattumia :).

6. Tarjoa esim. raejuuston ja parmesanlastujen kanssa.

Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.