24.2.2013

Herkullinen marjakukko

Makulehden 1/2013 numerossa oli ihana Kuningatarkukko-resepti. Sitä oli pakko kokeilla ja voi herttileijaa, että tuli hyvää! Tämän syömistä ei meinannut sitten millään pystyä lopettamaan - oli ihan mun makuun leivonnainen :). Nam!!!

Kuningatarkukko

Maku-lehden reseptin mukaiset tarveaineet:
200 g voita
1 dl sokeria
4 dl täysjyväruisjauhoja
3/4 dl leivinjauhetta
200 g mustikoita
200 g vadelmia
1 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja

1. Sulata rasva ja sekoita joikkoon sokeri ja jauho-leivinjauheseos. 
Lisää myös ripaus vaniljasokeria jos haluat (itse lisäsin).

2. Ota taikinasta 3/4 ja painele se voidellun uunivuoan pohjalle ja reunoille.

3. Sekoita jäisten marjojen joukkoon sokeri ja perunajauhot ja levitä seos vuokaan. 
(Myös muut marjat käyvät tähän piirakkaan ja voit laittaa niitä myös reilummin)

4. Taputtele lopusta taikinasta pieniä levyjä ja asettele ne vuokaan niin, että marjat peittyvät.

5. Paista kukko 200 asteessa n. 40 minuuttia kunnes pinta on saanut kauniin värin.

6. Tarjoa esim. Valion Vanhanajan vaniljakastikkeen kanssa. 
Myös jäätelö tai kermavaahto käyvät hyvin :).


Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.