perjantai 27. syyskuuta 2013

Kookosmarenkikakku

Tämän kakun tein viime äitienpäiväksi, mutta olin ihan unohtanut laittaa reseptin tänne.

Resepti on suoraan Hummingbird Bakeryn kirjasta Leivonnaisia herkkusuille. Minua oli jo pitkään houkuttanut tehdä tämä kakku sen unelmaisen pehmeän ulkonäön vuoksi. Lisäksi tietty kiehtoi toi kookoksisuus sillä minä ja myös äitini rakastamme kookoksen makua :).

Kirjassa kuvaillaan kakkua näin: "Tämä kakku on kookoskakkujen aatelia. Paras lopputulos syntyy tuoreesta kookoksesta. Kakkupohjaan ei ole käytetty keltuaista, joten se on ilmava ja kevyt. Pehmeä marenkikuorrute on yhtä kevyt kuin pohjakin. Kuorrutteen päälle ripoteltu kookosraaste antaa kakulle avain erityisen ilmeen."

Kakku on mielestäni melkoisen makea, mutta maku ja koostumus ovat ihanat. Sopii oikein hyvin kahvipöytätarjoiluun :). Tätä voisi myös raikastaa esim. hedelmillä ja tuota kuorrutusta voisi myös käyttää tavalliseen täytekakkuun.

Pullantuoksuinenkoti

Pullantuoksuinenkoti

Kookospähkinän kanssa oli haasteita. Kannattaa ostaa tuore kookospähkinä, jotta sisällä on vielä nestettäkin. Itselläni kookospähkinä seisoi aika pitkään jääkaapissa odottamassa tämän kakun tekoa ja olikin sitten ihan tyhjä nesteestä, joten jouduin jonkin verran soveltaa siltä osin. Tuoreen kookosmaidon korvasin sitten säilykekookosmaidolla ja vedellä. Lisäksi kannattaa varata myös kookoshiutaleita, jos kookospähkinästä ei tule niitä tarpeeksi. Käytin kookospähkinäraasteen kakun täytteeseen ja pinnalle ripottelin kaupan raastetta mikä oli valkoisempaa. 

Tarvitset:
1 tuore kookospähkinä (+4dl kookoshiutaleita)
vettä
5 dl sokeria (430g)
120g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
7,7 dl vehnäjauhoja (500g)
1 rkl leivinjauhetta
2,5 dl täysmaitoa
1 tl vanilja-aromia
3 munanvalkuaista

Marenkikuorrute:
200 g munanvalkuista (6-7 munasta)
320 g sokeria (3,8dl)
0,75 dl vettä
0,25 tl vanilja-aromia


1. Käsittele ensin kookospähkinä: 
Puhkaise kookospähkinän päässä olevat kuopat ja valuta kookosmaito mittakulhoon. 
Reikien teko onnistuu helpoimmin ehkä poralla - puhdista terä ensin.
Laita tyhjennetty kookospähkinä uuniin 170 asteeseen n. 15 minuutiksi. (tee tällä välin kookossiirappi)
Halkaise kuori ja koverra malto kuoresta (voit tarvita naulaa ja vasaraa tässä vaiheessa). Poista ruskea kuori terävällä veitsellä huolellisesti. Raasta malto ja jätä odottamaan.

2. Valmista kookossiirappi:
Lisää vettä kookosmaidon joukkoon niin, että nestettä on 2,5 dl.
Kaada neste kattilaan. Lisää 60 g (0,7dl) sokeria ja kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Nosta kattila levyltä ja jätä jäähtymään.

3. Tee kakkupohja:
Mittaa voi ja loput sokerista kulhoon ja vatkaa vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. 
Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin.
Sekoita toisessa kulhossa maito ja vanilja-aromi keskenään.
Vatkaa jauhot ja maito voi-sokerivaahtoon vuorotellen. Vatkaa kunnes ainekset ovat sekoittuneet hyvin.
Vatkaa valkuaiset erillisessä kulhossa kovaksi vaahdoksi.
Kääntele valkuaisvaahto metallilusikalla taikinaan. Sekoita hyvin mutta älä vatkaa liikaa.
Kaada taikina voideltuihin ja jauhotettuihin vuokiin ja tasoittele pinnat.
(3 kpl 20cm vuokaa tai yksi iso vuoka)
Paista kakkupohjia uunissa 200 asteessa n. 25-30 minuuttia. Varmista kypsyys kakkutikulla. Jos paistat yhdessä isossa vuoassa on paistamisaika pidempi.
Anna pohjien jäähtyä hetki vuoissaan ja siirrä sitten ritilän päälle jäähtymään.

4. Valmista marenkikuorrute:
Mittaa valkuaiset, sokeri ja 0,75 dl vettä kuumankestävään kuhooon hiljalleen kiehuvan vesikattilan päälle. (Käytin teräskulhoa)
Vatkaa hiljakseen sähkövatkaimella noin 7 minuuttia eli kunnes vaahto on kovaa. (muistaakseni jouduin vatkaamaan pidempään.)
Nosta kulho kattilan päältä ja vatkaa joukkoon vanilja-aromi. 
Kuorrutteen tulee olla paksua ja kiiltävää.

Pullantuoksuinen koti

5. Kokoa kakku
Nosta yksi kakkupohjista kakkuvadille ja valele kookossiirapilla.



Levitä päälle 1/5 marenkikuorrutteesta ja ripottele pinnalle kookosraastetta.
Toista sama toiselle pohjalevylle.



Nosta kolmas levy päälle ja kostuta myös se.
Levitä loppu kuorrute kakun päälle ja reunoille.




Peitä kakku kookosraastella ja korista vielä värirakein jos haluat.



Nautinnollisia herkkuhetkiä!

www.pullantuoksuinenkoti.com

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...