15.7.2014

Herkullisia munakkaita: terveellisiä ja ei niin terveellisiä :)

Munakkaat ovat ihania ruokia. Helppoja ja nopeita tehdä ja ne toimivat myös ns. pyttipannuina eli niihin voi oikeastaan laittaa sitä mitä kaapista löytyy :). Tällä kertaa tein jokaiselle kotona olevalle oman kustomoidun version ja hyvää tuli! Tässä kaksi niistä. 

www.pullantuoksuinekoti.com

Lehtikaali-kesäkurpitsa munakas


(öljyä tai voita)
1 lehtikaalin lehti
pala kesäkurpitsaa
2 munaa
loraus kevytmaitoa
mustapippuria
merisuolaa
sesamsiemeniä
raejuustoa
Gran Padano -juustoa
tuoretta basilikaa


1. Huuhtele lehtikaalin lehti ja leikkaa ruoto pois. Paloittele pieniksi paloiksi. Paloittele kesäkurpitsa kuutioiksi. Laita pannulle hieman öljyä tai voita ja kypsennä lehtikaalia ja kesäkurpitsaa pannulla kunnes alkavat pehmenemään. Lisää loppuvaiheessa mustapippuria, merisuolaa ja sesamsiemeniä.

2. Vatkaa munat rikki haarukalla ja kaada päälle loraus maitoa (n. 0,5-1 dl). Rouhi joukkoon mustapippuria ja merisuolaa. Kaada tasaisesti pehmenneiden kasvisten päälle. Lusikoi pinnalle raejuustoa ja rouhi vielä vähän mausteita, pienennä kuumuutta ja aseta kansi paistinpannun päälle. Paistamisen aikana töki aina välillä munakasta niin, että pohjaan tulee reikiä ja munakas kypsyy tasaisesti. Paistamisen loppuvaiheessa ripottele pinnalle basilikanlehtiä ja gran padano -juuston viipaleita. Taita munakas kaksin kerroin ja anna levätä pannulla kannen alla vielä hetken.

3. Liu'uta munakas suoraan lautaselle. Koristele Gran Padano -viipalein ja basilikan lehdin. Munakas ei välttämättä pysy koossa, sillä täytettä on niin paljon, mutta se ei haittaa! Munakas on varmasti mehevä ja herkullinen.


www.pullantuoksuinenkoti.com

Lehtikaali-pekoni-nakki munakas

1 lehtikaalin lehti (tai puolikas punasipuli)
3 viipaletta pekonia
1 nakki
3 munaa
loraus kevytmaitoa
1/2 tomaatti
sesamsiemeniä
mustapippuria
merisuolaa
pizzamaustetta
2 sulatejuustoviipaletta (cheddar)

1. Huuhtele lehtikaalin lehti ja leikkaa ruoto pois. Paloittele pieniksi paloiksi. Paloittele pekonit ja nakit. Asettele pekoninpalat yksittäin pannulle ja kuumenna pannua pikkuhiljaa. Lisää nakit, lehtikaali ja sesamin siemenet, kun pekonit ovat jo alkaneet saamaan väriä ja rasva on osittain sulanut. Kypsennä seosta sekoitellen pannulla kunnes lehtikaali alkaa pehmenemään. Lisää loppuvaiheessa paloiteltu tomaatti tasaisesti ripotellen pannulle.

2. Vatkaa munat rikki haarukalla ja kaada päälle loraus maitoa niin, että seosta on n. 2,5 dl. Rouhi joukkoon mustapippuria ja merisuolaa. Kaada tasaisesti pannulle täytteiden päälle. Asettele pinnalle kaksi sulatejuustoviipaletta ja rouhi sekä ripottele pinalle vielä mausteita. Pienennä kuumuutta ja aseta kansi paistinpannun päälle. Paistamisen aikana töki aina välillä munakasta niin, että pohjaan tulee reikiä ja munakas kypsyy tasaisesti. Paistamisen loppuvaiheessa taita munakas kaksin kerroin ja anna levätä pannulla kannen alla vielä hetken.

3. Liu'uta munakas suoraan lautaselle ja tarjoa. Munakas ei välttämättä pysy koossa, sillä täytettä on niin paljon, mutta se ei haittaa - ei ainakaan ole kuivaa vaan mehevää :P.


Katso myös älyhyvä, lempparimunakasreseptini täältä

12.7.2014

Helpot ja herkulliset hampurilaiset - grillaten tulee vaan niin hyvää

Vaihtelu virkistää ja itse tehdyt (ainakin osittain) hampurilaiset ovat kyllä tosi hyviä ja meillä myös lasten mieleen. Pyörittelin kaupassa erilaisia sämpylöitä ja vertailin niiden ravintosisältöjä - sillä en jaksanut alkaa itse leipomaan - ja tulin siihen tulokseen, että perinteiset puppuvalkoisethamppissämpylät ovat ihan ok :). Ja eipä tule sitten ainakaan kikkailtua liikaa, jotta ruokinta onnistuu takuuvarmasti.

Itse tehtyjen hampurilaisten juju on ne itsetehdyt pihvit. Kun ne vielä paistaa grillissä on makuelämys ihan superhyvä. Tällä kertaa halusin tehdä pihvit myös ihan ilman kikkailuja, eli tässä on siis helppo ja yksinkertainen resepti.

Hamppareita meillä oli syömässä kuusi henkilöä ja lähes kaikki söi niitä kaksin kappalein.

www.pullantuoksuinenkoti.com


Hampurilaiset 12 kpl

12 hampurilaissämpylää

Hampurilaispihvit

1 kg jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
1 dl vettä
2 kananmunaa
1 rkl kanaliemijauhetta
1 tl suolaa
mustapippuria

1. Laita korppujauhot ja vesi kulhoon ja sekoita. Sekoita kananmunat ja mausteet joukkoon. Anna levähtää hetki.

2. Sormi jauheliha hyvin korppujauhoseoksen kanssa sekaisin. Ota pieni pala taikinaa ja kypsennä se vaikka mikrossa ja koemaista. Korjaa makua tarvittaessa.

3. Pyörittele ja litistele taikinasta suht ohuita ja isoja pihvejä 12 kpl ja paista grillissä. Huomioi, että pihvit 'kutistuvat' kypsyessä. Grillaa lopuksi sämpylät.

4. Tarjoa pihvit siis grillattujen hampurilaissämpylöiden ja muiden lisukkeiden kera. Jokainen voi koota oman hampurilaisensa itse.

Lisukkeita:
- cheddarjuustoa
- jääsalaattia
- ohuita tomaatin viipaleita
- punasipulin viipaleita
- kurkun viipaleita
- maustekurkun viipaleita
- kurkkumajoneessia
- hampurilaiskastiketta
- tahinia
- ketsuppia
- jalapenoja

10.7.2014

Suklainen Mansikka-Banaanijäätelö - terveellistä ja herkullista


Mä olen ihan rakastunut näihin ns. terveysjäätelöihin. Ihan siksi, että ovat älyttömän helppoja tehdä, niitä voi syödä hyvällä omalla tunnolla ja ovat kaiken lisäksi vielä mielettömän hyviä. Miehenikin - joka yleensä on hyvin skeptinen mun terveyshössötyksille - totesi tämän jäätelön syötyään, että hän ihan oikeasti tykkäsi siitä :D.


Resepti

Tarkkoja mittoja ei oikeastaan edes tarvita, sillä näissä jäätelöresepteissä voi mennä ihan mututuntumalla, maistellen ja koostumusta seuraten. Tarvitset vain pakastimen, tehosekoittimen ja raaka-aineet.

Tummuvat banaanit kannattaa jatkossa aina paloitella esim. pakasterasiaan ja pakastaa. Olen todella iloinen tästä ideasta, sillä nyt on taas yksi uusi helppo tapa hyödyntää ylikypsät banaanit. Itse asiassa ajattelin, että tässä voisi olla markkinaa myös kaupoille, sillä siellähän monesti tummuvat banaanit jäävät käsiin. Miksi muuten niitä myydään harvoin alennuksella? Itse ostaisin mielelläni tummia banaaneja, jos ne myytäisiin edullisempaan hintaan. Tummat banaanit ovat muuten myös paljon terveellisempiä kuin vaaleat.

Suklainen Mansikka-Banaanijäätelö

3-4 pakastettua banaania paloita
pari desiä pakastettuja mansikoita
2-3 dl kylmää mantelijuomaa (makeuttamatonta)
1/2 dl kookoshiutaleita
1 rkl raakakaakaojauhetta
2 tl kaakaonibsejä
ripaus aitoa vaniljajauhetta
muutama pisara steviaa

pinnalle: tuoreita mansikoita, kaakaonibsejä ja kookoshiutaleita

1. Laita banaanit ja mansikat monitoimikoneeseen. Jos mansikat ovat isoja, voit pehmentää niitä ensin hetken mikrossa.

2. Lisää monitoimikoneeseen osa mantelijuomasta ja muut makua antavat aineet. Aloita sekoittaminen. Sekoita massaa ja lisää mantelijuomaa pikkuhiljaa kunnes seos on sopivan paksuista ja tasaista.

3. Lisää muutama tippa steviaa jos haluat jäätelöstä makeampaa. Annostele, koristele ja tarjoa heti.

*Tuote saatu Ekokauppa Ruohonjuurelta

6.7.2014

Helpot ja superherkulliset Mansikka-Toffee leivokset

Tämä on aivan ihana kesäherkku ja sopii hyvin esim. mökkeilyyn! Nämä leivokset syntyvät kädenkänteessä ja ovat muuten ihan superherkullisia! Vain kondensoidun maidon keittäminen vie aikaa, mutta senkin voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen.

Itse keittelin kondensoidun maidon aamupäivällä, joten oli sitten sopivan jäähtynyttä, kun jälkkäriajankohta tuli käsille. Valmiiksi keitetty toffee säilyy avaamattomassa purkissa hyvin ja pitkään, eli voit keittää sitä kerralla useammankin purkin. Säilytä keitetyt purkit jääkaapissa.

www.pullantuoksuinenkoti.com

10 annosta

10 kpl digestivekeksejä
1/2 prk makeutettua, kondensoitua maitoa
2 dl vispikermaa
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
tuoreita mansikoita
valkosuklaata raastettuna


1. Keitä kondensoitu maito toffeeksi laittamalla säilyketölkki avaamatta, ilman etikettejä pieneen kattilaan kiehuvaan veteen. Keitä purkkia kannen alla n. 2,5 tuntia. Nosta tämän jälkeen purkki jäähtymään.

2. Juuri ennen tarjoilua asettele digestivekeksit tarjottimelle tai valmiiksi lautasille. Levitä toffee kekseille. Itselläni meni kymmeneen keksiin noin puoli purkillista toffeeta.

3. Viipaloi mansikat. Vatkaa kerma sokereiden kanssa kuohkeaksi vaahdoksi ja siirrä pursottimeen. Pursota toffeen päälle kermavaahtoa ja koristele mansikkaviipalein ja valkosuklaamurusin. Tarjoa heti. 

www.pullantuoksuinenkoti.com

3.7.2014

Rapoffee kakku - Rhuboffee cake

Jonkin aikaa olen jo miettinyt, että pitäisi tehdä jotain mihin tulee kondensoitua maitoa. Kaapissa lymysi yksi purkki ja joskus aikoinaan tarkoitukseni oli tosiaan leipoa Banoffeeta, mutta se sitten vain aina jäi. Koska raparperit vielä kasvaa pihalla halusin tehdä niistä jotain. Raparperi ja toffee sopivat hyvin yhteen joten miksipä sitten ei tekisi Rapoffeeta Banoffeen sijaan ;). 

Tässä raparperi-toffee kakussa on muropohja, minkä mittasuhteet nappasin Kinuskikissalta. Perinteisesti Banoffeessa on digestivepohja ja voit sellaisen myös aivan hyvin tehdä.

www.pullantuoksuinkoti.com

Kakkupohja murotaikinasta:

125 g normaalisuolaista voita kuutioituna
1 dl intiaanisokeria (voit käyttää myös muuta sokeria)
1 kananmuna
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl vaniljajauhetta
0,75 dl kookoshiutaleita (voi jättää pois)
Vuoan voiteluun: ruokaöljyä

Täyte:

1 prk makeutettua, kondensoitua maitoa

400 g raparperin paloja
10 g voita
1/2 dl intiaanisokeria
1/4 tl vaniljajauhetta
pari reilua lorausta ruokosokerisiirappia

2 dl vispautuvaa kermaa
1/4 dl sokeria
1 mm vaniljajauhetta

Koristeluun: kanelia (täytteestä muutama raparperin pala)
Irtopohjakakkuvuoka, halkaisija 20 cm

1. Poista kondensoidun maidon tölkistä paperietiketit ja laita kattilaan kiehuvaan veteen kolmeksi tunniksi. Valmista sillä aikaa kakkupohja ja raparperitäyte.

2. Mittaa monitoimikoneeseen (voit vatkata myös sähkövatkaimella) kuutioitu voi ja sokeri sekä vaniljajauhe ja vatkaa tasaiseksi. Sekoita kananmuna joukkoon. Mittaa joukkoon vehnäjauhot, kookoshiutaleet ja niiden pinnalle leivinjauhe ja sekoittele jauhoja ennen vatkaamista. Pyöräytä koneella tasaiseksi. 

3. Ota kakkuvuoka ja laita pohjalle leivinpaperi ja kiristä se pohjan ja renkaan väliin. Leikkaa saksilla ulkopuolelta ylimääräinen pois. Voitele vuoka ruokaöljyllä kevyesti. Painele murotaikina vuokaan tasaisesti ja niin, että reunoillekin tulee tukeva kerros. Muotoile reunoihin kruunumainen koriste. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia uunin keskitasossa. Peitä tarvittaessa leivinpaperilla tai foliolla paistamisen loppuvaiheessa. Pohja on kypsää kun se vähän irtoaa vuoan reunoista. Jätä jäähtymään.

4. Valmista raparperitäyte. Sulata paistinpannulla voi ja lisää raparperin palat ja sokeri sekä vanilja. Kypsennä raparpeja kunnes ovat pehmeitä mutta pysyvät vielä joten kuten koossa. Lorauta pinnalle ruokosokerisiirappia, pyörittele ja koemaista ja lisää siirappia tarvittaessa. Jätä jäähtymään.

www.pullantuoksuinenkoti.com

5. Kun kondensoitu maito on kiehunut sen 3 tuntia nosta purkki esim. leikkuulaudalle ja avaa purkki purkinavaajalla (varo, purkki on kuuma!). Lusikoi seos piirakkapohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi ja tasoittele siihen päälle raparperimuhennos (Jätä muutama raparperinpala koristeluun). Jäähdytä kakku esim. kylmäkallejen avulla (laita pohjalle ja päälle) tai laita kakku hetkeksi pakastimeen tai jääkaappiin. Jäähdyttämisen jälkeen liu'ta kakku tarjoiluvadille irtopohjan ja leivinpaperin päältä.

6. Vatkaa kerma sokerin ja vaniljajauheen kanssa vaahdoksi ja lusikoi pursottimeen. Pursota kerma jäähtyneen kakun pinnalle. Koristele raparperin paljon ja sihtaa pinnalle kanelia ja tarjoa :P.

www.pullantuoksuinenkoti.com

30.6.2014

Terveisiä Italiasta: Ihanista ihanin Garda-järvi

Viikon loma Italiassa on nyt takana. Ihana sellainen. Ja tällä kertaa meitä onnisti myös sään puolesta. Usein olemme lomailleet juuri silloin, kun Suomessakin on ollut helteet. Tällä kertaa nautinto oli ehkä vielä vähän suurempi kuin yleensä sillä aurinko paistoi ja helle helli ja Suomen säät oli kaikkea muuta kuin kesäiset. Lomaamme mahtui kyllä myös sadetta ja vähän viileämpiä hetkiä, mutta pääosin sää oli tosiaan kaunis ja bikineissä tarkeni.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tämä oli meidän viides kerta Italiassa. Voisi sitä tietysti muuallekin matkustaa, mutta - mutta, kun on löytänyt lapsiperheelle toimivan konseptin, mikä miellyttää kaikkia ja on myös todella kilpailukykyinen hinta-laatusuhteeltaan, on sitä vaikea vaihtaa. Ja kun paikassa on käynyt jo useamman kerran, alkaa sitä kaipaamaan ihan eri tavoin. Siihen jotenkin kiintyy. Italia on vaan niin ihana maa.

Olimme mieheni kanssa ensimmäisen kerran Italiassa, Gardalla, häämatkallamme vuonna 2000. Tämän jälkeen matkasimme Italiaan 2002, Nizzan lähelle, kun ensimmäinen lapsemme oli noin vuoden ja toinen oli tulollaan :). 2004 suuntasimme vaihteeksi Kossille kahden lapsen kera ja viikossa jo tuntui siltä, että se paikka oli niiiin nähty. Kolmas reissu Italiaan osui jälleen Gardalle, hieman myöhemmin, kaikkien kolmen lapsen kera ja tämän jälkeen näitä kertoja on kertynyt vielä kaksi. Gardajärvellä olemme siis olleet jo viisi kertaa, joista neljä kertaa samassa hotellissa. 

Suosikkipaikkamme sijaitsee Etelä-Gardalla, Sirmionen alueella - aivan Desenzanon rajan tuntumassa. Loma-aluekonsepti on nimeltää The Garda Village. Alueella on erilaisia asumisvaihtoehtoja joista suosikkimme on ehdottomasti uudenkarheat Apartment Trilo Comfort -rivarit. Todella siistit ja tilavat huoneistot sijaitsevat alueella keskeisellä paikalla ja ovat sopivan kokoisia viiden hengen perheelle. Hintaan kuuluu lakanat, pyyhkeet ja loppusiivous. Mainitsen tämän siksi, sillä monissa paikoissa näistäkin joutuu maksamaan - jos ei sitten itse siivoa ja tuo lakanoita ja pyyhkeitä mukanaan. Matkan olemme bookanneet bookings.com -sivuston kautta, yleensä ovh -hintoja edullisemmin.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Alueella on paljon aktiviteetteja ja erityisesti lapsille riittää puuhaa. Meillä suosituimpia paikkoja olivat uima-altaat (tietysti), uimaranta (kuvissa yllä ja alla), jalkapallokenttä ja lentopallokenttä. Alueella on myös hyvin varusteltu kauppa, baari, ravintola ja iltaohjelmaa varten amfiteatteri. Allasjumppaan on mahdollisuus osallistua kaksi kertaa päivässä ja tämän lisäksi oli vielä tarjolla mm. zumbaa jumppasalissa. Allasjumppa on aina ollut suosikkini, joten siihen osallistuin nytkin n. kerran päivässä - aina siis kun muulta lomaohjelmaltamme ehdin.

Majoituimme kerran Bella Italiaan, mikä sekin oli ihan kiva ja monipuolinen paikka. Verrattuna Garda Villageen se oli isompi, levottomampi ja epäsiistimpi. Porukkaa oli todella paljon ja aurinkotuoleja sai tosissaan metsästää. Lisäksi siellä piti maksaa kaikki käteisellä - myös majoitus, mikä tuntui, hmm.. jotenkin epäilyttävältä. Siivouksesta ja lakanoista piti maksaa myös erikseen. Hyvää paikassa oli se, että siellä enemmän ravintoloita ja useampi uima-allasalue. Lisäksi hotellista pääsi kauniimmille lenkkipoluille aina ihastuttavaan Peschieraan asti. Noita lenkkeilymaisemia olen ehkä Garda Villagessa lomaillessa eniten kaivannut, vaikka sieltäkin pääsee kivasti rantaa pitkin lenkille.


Garda on matkakohteena siksikin kiva, että se on keskeisellä paikalla pohjois-Italiassa. Meillä on aina auto vuokrattuna koko loman ajaksi ja vakiokohteisiimme kuuluu mm. Sirmione, Gardajärven kierros sekä ihana Verona, missä voi käydä mm. Romeon ja Julian parveketta ihastelemassa. Verona on myös kiva shoppailukohde. Häämatkalla kävimme siellä myös Arenalla katsomassa Verdin Aidan. 

Sirmionen lähellä on myös kaksi isoa ostoskeskusta: La Grande Mela ja Il Leone. La Grande Melan 'ihan pakko päästä' kohde on Pittarello -kauppa, mistä saa ihania käsilaukkuja ja kenkiä tosi edullisesti. Gardaland - huvipuisto on myös vierailun arvoinen.

Venetsiassa ja Milanossa olemme käyneet muutaman kerran, samoin hieman kauempana mm. Firenzessä, Soavessa, Sienassa ja Pisassa. Tänä vuonna oli tarkoitus käydä Como -järvellä, mutta se sitten jäi. Olisi myös todellakin vierailun arvoinen paikka, mutta ehkä sitten ensi kerralla :).

Edullisimmin matkan tekee, kun lentää Saksaan. Auto on myös halvempi vuokrata Saksan puolelta ja vuokra-autokanta on huomattavasti laadukkaampaa. Tiet ovat hyviä ja matkat ovat poikkeuksetta sujuneet hyvin. Nopeimmin Italiaan pääsee Itavallan läpi ajaen. Tänä vuonna löysimme hyvän hintaiset lennot Finnairilta ja lensimme Müncheniin. Edellisellä kerralla teimme ihan tarkoituksella hieman kauemmin matkaa. Lennot ostimme tuolloin Norwegianilta Frankfurtiin ja matkalla yövyimme Nürnbergissä ja Itävallan Seefeldissä.

Sirmione

Garda Villagen lähellä sijaitsee yksi Gardan kauneimmista paikoista eli Sirmione. Se on kuin karamelli. Sinne ajaa nopeasti n. 10 minuutissa ja taksillakin pääsee edullisesti noin 10 eurolla. Eli jos haluaa juoda muutaman lasin proseccoa tai olutta enemmän, on kiva tilata taksi respasta.

www.pullantuoksuinenkoti.com
Sirmionessa ruokailimme Ristorante Modíssa, mikä sijaitsee Piazza Carduccilla. Ravintolasta on kaunis näkymä järvelle sekä piazzalle. Todella viehättävä paikka etenkin iltaisella (kuva alla alimmaisena). Palvelu ja ruoka oli erinomaista. Ruokailimme Italiassa melkeinpä missä vaan, niin meidän lasku tuppasi olemaan noin 90 e viideltä hengeltä. Lapset söivät aina pizzaa ja aikuiset välillä jotain muutakin. Muutama lasillinen otettiin siinä myös ruoan kera. Jälkiruoka haettiin sitten tietysti aina jäätelökioskista :P. Tällä kertaa ukkosmyrsky nousi kovaa vauhtia järven selältä ja tuli kiire hotellille. Ehdittiin juuri. Vettä tuli aivan kaatamalla. 

www.pullantuoksuinenkoti.com

Koska Sirmione on niin ihana paikka, kävimme siellä vielä toistamiseen. Toisella kerralla ruokailimme ihan linnan muurien kupeessa Piazza Capellolla Ristorante Pizzeria Bounty Fortunessa. Pizzani tässä ravintolassa oli maukkaampi kuin edellisessä - tosin kyse oli myös ihan eri pizzasta ja prosecco ihan älyttömän hyvää. Modíssa söin Aqua -nimisen pitsan, missä oli mereneläviä ja siitä jäi jotekin valju fiilis. Tällä kertaa lempipizzani rucola-mozzarella ei pettänyt. Bounty Fortune tuli valittua ruokapaikaksi myös siksi, että siellä oli hyvät televisiot, mistä pystyi samalla seuraamaan fudiksen MM-kisoja :).

www.pullantuoksuinenkoti.com



Garda-järven kierros

Garda-järven kierrokseen kannattaa varata koko päivä sillä matkan varrella on kiva vierailla kauniissa kylissä ja kaupungeissä. Ihan ehdottomat pysähdyspaikat ovat Riva del Garda sekä Gardan kaupunki. Reitiksi kannattaa valita rantatiet vaikka navigaattori ehdottaisikin muuta. 

Tässä muutamia kuvia meidän Gardan kierrokselta. Päivä alkoi tuolloin vesisateella mutta poutaantui jo puoleen päivään mennessä.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli La Terazzina. Halusimme kahville huikean järvinäköalan ja sateensuojan kera :). Tässä toteutui kaikki - ja ehkä vähän yli odotustenkin. Herkullisen kahvin lisäksi söin varmaan elämäni tähän asti parhaimman Tiramisun. Nougat semifreddo oli myös aivan ihanaa. Se oli melko voimakkaasti maustettu karvasmantelilla ja siitä syystä ei pudonnut lapsille ihan toivotunlaisesti. Annokset olivat niin kauniisti aseteltu.



Ravintolassa ollessamme sade loppui ja aurinko tuli esiin. Maisemat olivat tosissaan upeat ja vielä huikemmat maisevat olisivat varmasti olleet täysin aurinkoisella kelillä.

Tässä matkan varrelta autosta vauhdissa otettu kuva. Kerrassaan upeaa!



Riva del Garda

Riva del Garda on varmaan koko Gardan upein mesta, juuri mahtavista ympäröivistä vuorista johtuen. Rivassa vaan sitä jotain - erilaista ja niin hienoa. Toinen suosikkini, Sirmionen vanha kaupunki, on myös ihan älyttömän kaunis ja viehättävä, mutta ihan eri tavalla kuin Riva. Näitä kahta ei oikeastaan voi edes verrata. Riva on pohjoisen tähti ja Sirmione etelän :).

www.pullantuoksuinenkoti.com

www.pullantuoksuinenkoti.com

Rivassa söimme Hotel Centralen terassilla, Piazza 3:lla. Ruoka oli hyvää ja viehättävää paikassa oli vanhempi miestarjoilija, joka oli ihan superihana lapsille ja opetti heille myös italiaa ja osasi itse myös suomea ja esitteli taitojaan mielellään :). 

Seuraava etappimme oli Gardan kaupunki. Tässä muutama huikaisevan kaunis kuva matkalta.

www.pullantuoksuinenkoti.com
Garda

Gardan kaupungissa kävimme loman aikana myös kaksi kertaa. Meillä kävi niin hyvä tuuri, että tutuistuimme lomalla ihanaan perheeseen, jolla oli samanikäisiä lapsia. Kävimme heidän kanssaan yhtenä iltana kaupungissa ja toisen kerran sitten Gardan ympäriajelulla ystäväperheemme kanssa, jotka tulivat lomailemaan kolmeksi päiväksi kanssamme Garda Villageen.

Joka kerta Gardan kaupungissa käydessämme olemme syöneet jäätelöä samassa ravintolassa, La Losassa rantabulevardilla. Annokset ovat huikeita. Kuvassa poikani Gigant - jäätelöannoksen kera :). 

Kaupungissa oli myös aivan upea laventelikauppa, kuten kuvasta näkyy!

www.pullantuoksuinenkoti.com

Iltaretkellä siemailin - tietysti - proseccoa ;). Tämä herkullinen Latte Macchiato on Gardan kierrokseltamme, La Losan terassilla.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tässä näkymä rantabulevardilta. Ihana illansini.

www.pullantuoksuinenkoti.com










Ihana loma! 

Saa nähdä minne seuraavalla kerralla suuntaamme vai päädymmekö jälleen kerran samaan paikkaan ;). Ehdotuksia vastaanotetaan! Vaatimukset: mieluiten Italia, lyhyt ajomatka Saksasta (lennot ja auton saa silloin halvemmalla), suht edullinen (maksoimme tästä majoituksesta 680 e/viikko) ja kivasti tekemistä lapsille. Ja tietysti siisti ja muutenkin kiva paikka :).

www.pullantuoksuinenkoti.com

8.6.2014

Ihana Raparperipiirakka - valkosuklaata, rapeutta ja pehmeyttä. Nam!

Nyt olisi tarjolla aikalailla perinteistä raparperipiirakkaa. Ainoa asia, mikä ei ehkä ihan perinteiseen sovi on se, että kuorrutteessa on valkosuklaata :). Mutta pohja on ihanaa ja kuohkean pehmeää, raparperia on paljon ja kuorrutus on herkullista ja rapsakkaa. Tämä piirakka on ihan täydellistä vaniljakastikkeen tai pehmenneen vaniljajäätelön kanssa. Tässä maistuu kesä.

Piirakan pohja on Hesarin sivuilta (lisäsin siihen vain vaniljasokeria) ja kuorrutus on omaa käsialaani. 

www.pullantuoksuinenkoti.com

Ihana Raparperipiirakka

Pohja:
2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
1 dl kuohukermaa
100 g voita
600 g raparperia paloina

Kuorrutus:
50 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruokokidesokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata


1. Vatkaa kananmunat ja sokerit vaahdoksi. 

2. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe siivilän läpi taikinaan puuhaarukalla käännellen.

3. Kuumenna maito ja kerma ja sulata joukkoon voi. Vatkaa seos pienissä erissä taikinaan.

4. Voitele 30x30 piirakkavuoka ja kaada taikina siihen. Ripottele pinnalle raparperinpalat tasaisesti.

5. Valmista kuorrute: Sulata voi. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja sokerit. Raasta valkosuklaa karkeaksi ja sekoittele se myös joukkoon. Nypi seosta sormin kunnes se on ihan murumaista. Ripottele piirakan pinnalle tasaisesti.

6. Paista uunissa n. 200 asteessa n. 30 minuuttia. Peitä piiras foliolla tai leivinpaperilla paiston aikana, jos pinta uhkaa ruskistua liikaa.

7. Tarjoa haaleana tai täysin viilenneenä vaniljakastikkeen tai jäätelön kera. Myös mansikat sopivat seuraksi.

7.6.2014

Ihana Kookos-Chia-Mustaherukka-Mansikkapuuro

Viime aikoina postaukseni ovat alkaneet olemaan aika lailla yksipuolisia ja tällaisia 'terveys'-painotteisia mutta perinteisten herkkujen perään huokaileville on kyllä tulossa pian myös jotain :). Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus pitkästä aikaa leipoa, ja varmaankin ainakin suht perinteisesti, ja jotain raparperista.

Jotenkin vain viimeaikoina olen välttänyt herkkujen leipomista, sillä niitä tulee silloin väkisinkin syötyä. Mielummin yritän löytää niitä terveellisiä vaihtoehtoja makean nälkään ja sen myös huomaa, kun syö mahdollisimman ravintopitoisesti, ei niitä herkkuja niin kauheesti tee mieli. Muutama pala tummaa suklaata silloin tällöin ja se pitää tyytyväisenä :).

Lisäksi ruokakokkailutkin ovat tällä viikolla jääneet suurimmaksi osaksi mieheni vastuulle, kun tytöillä on ollut luistelussa leiriviikko ja olen saanut viettää joka työpäivän jälkeen kaksi tuntia autossa sahaten toiselle puolelle kaupunkia ja sitten sieltä kotiin (hirveessä ruuhkassa!!). Kotona ollaan tosiaan oltu joka päivä aikaisintaan vasta kuudelta.

Nämä Chia -siemenistä tehdyt puurot ovat ihan hurmanneet minut. Niistä tulee jotenkin tosi hyvä olo ja ja selkeesti boostaavat aineenvaihduntaa. Mustaherukka on varmaan ihan parhaita suomalaisia marjoja, jos puhutaan aromikkuudesta ja mausta. Ja onhan siinä myös paljon potkuakin! Istutimme viime kesänä vielä lisää mustaherukkapensaita pihallemme, jotta saataisiin noita ihania marjoja vieläkin enemmän pakkaseen. Ne nimittäin ovat ihan ykkösiä smoothieissa ja selkeesti myös näissä puuroissa. Tästä Chia -puurosta tuli ihan parasta tähän asti. Mustaherukka ja kookos - oi mikä ihana yhdistelmä!

www.pullantuoksuinenkoti.com

1 annos
2 dl kookosvettä (Cocofina)
2 rkl chia siemeniä
1 dl mustaherukoita
5 mansikkaa
1 rkl kookoshiutaleita
1 tl Cashew nut butteria *
1 tl Baobab -jauhetta *
steviaa maun mukaan

Mittaa ainekset kulhoon ja hienonna tasaiseksi esim. sauvasekoittimella. 
Makeuta haluamallasi tavalla. Laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi tai illalla aamua odottamaan.

* Tuotteet saatu Ekokauppa Ruohonjuurelta

4.6.2014

Pehmeä ja mantelinen vihersmoothie aamupalaksi

Blenderini on ollut epäkunnossa, joten ei ole paljon tullut tehtyä smoothieta viimeaikoina. Lisäksi olen ollut ihan koukussa erilaisiin puuroihin :)... Nyt kuitenkin kaivoin varastosta vanhan blenderini ja olikin kiva tehdä vaihteeksi viherpirtelöä. Tästä tuli todella hyvää ja on reseptinä ihanan yksikertainen. Yllättävää on se, kuinka hyvin mantelimaidon aromi maistuu läpi, kun muut raaka-aineet ovat mietoja. Tässä on ihanan pehmeä, herkkä ja raikas maku. Voit hyvin tehdä illalla valmiiksi jääkaappiin aamua odottamaan. Ei mene yön aikana miksikään.


Tarvitset vain:
2 dl mantelimaitoa
kourallisen baby-pinaattia
1 päärynän
1 sellerin varren

Mittaa mantelimaito blenderiin. Huuhtele pinaatit ja lisää ne joukkoon. Kuori päärynä ja paloittele se sekä selleri palasiksi. Lisää blenderiin. Sekoita samettisen tasaiseksi. Kaada lasiin ja nauti heti tai laita vaikka jääkaappiin odottamaan aamua.

1.6.2014

Mustikkainen Chia -puuro

Facebookista bongasin Voimaruoan postauksen Chia-puurosta ja pitikin siltä istumalta pyöräyttää myös itselle semmoinen huomiseksi aamuksi.

Chia -siemenet ovat ihania ja terveellisiä ja niitä voi hyvin käyttää pellavansiementen tapaan.
Jutun lopussa vielä tiivis tietopaketti :).

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tässä oma versioni kyseisestä puurosta:

Mustikkainen Chia-puuro

2 dl mantelimaitoa (makeuttamatonta)
3 rkl Chia-siemeniä
reilu 1 dl mustikoita
1 tl Biona Cashew Nut Butteria*
1 tl Baobab -jauhetta*
makeuttamiseen steviauutetta

Mittaa kaikki kannuun ja sekoita esim. sauvasekoittimella sileäksi. 
Makeuta stevialla oman makusi mukaan. 
Jätä turpoamaan jääkaappiin aamuksi.

* tuotteet on saatu Ekokauppa Ruohonjuurelta



Chia siemen sisältää n. 40 % kasviöljyjä, arviolta 20 % proteiineja eikä yhtään kolesterolia. Siemen koostuu merkittävistä määristä kuituja, ja vitamiineja (A, B1, B2, B3) sekä lisäksi mineraaleja kuten kalsium, rauta, sinkki yms. Tuotteen tärkein ominaisuus on sen sisältämän öljyn Omega-3 pitoisuus, jota on enemmän kuin kalassa tai muissa jyvissä tai siemenissä. Omega-3 öljyt ovat tärkeässä roolissa vitamiinien ja muiden rasvojen liukenemisessa. Toinen hieno ominaisuus on Chia siemenen sisältämät ravintokuidut. Se sisältää n. 38 % hiilihydraatteja (30 % liukenemattomia, 3 % liukenevia ja loput aminohappoja). Korkea kuitupitoisuus sekä niiden hyvä nesteenimeytymis- ominaisuus (10 kertaa oman painona verran), auttaa painonhallinnassa sekä useissa ruoansulatusvaivoissa. (Lähde)
Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.