18.7.2013

Kukkakoristeiden tekoa

Tein sitten elämäni ensimmäisen kerran pikeeristä eli valkuaiskuorrutteesta kukkakoristeita. Katsoin pursotusohjeen Koristeelliset kakut -lehdestä. Lehdessä puhuttiin valkuaiskuorrutteesta, mutta reseptiä sille ei löytynyt, joten tein sitten oman sekoituksen :) ja ihan hyvin sekin tuntui toimivan. 

Valkuaiskuorrute:
n. 2 dl tomusokeria
1 valkuainen (tai puolikas)
muutama tippa sitruunamehua

lisäksi:
Pinkkiä pastaväriä
lisää sitruunamehua


Tarvitset pienen ruusutyllan, pienen reikätyllan ja pursotinpussin sekä kukkanaulan ja leivinpaperia.
Mikäli et omista kukkanaulaa, voit käyttää hyvin pullonkorkkia - toimii :).


Tee valkuaiskuorrute. Vatkaa ensin 1,5 dl tomusokeria ja valkuainen kiinteäksi ja kiiltäväksi vaahdoksi alhaisella nopeudella n. 4-5 minuuttia. Lisää sitruunamehua pari tippaa ja tomusokeria sen verran, että saat seoksesta tukevahkoa. Vatkaa vielä lisää. Seos on valmis kun se kovettuu päältä eikä valu vispilästä.

Kaavi seos pursotuspussiin ja sulje pussin suu sulkijalla.

Leikkaa leivinpaperista pieniä neliöitä (n. 3x3cm).
Laita kuorrutetta hieman korkin pinnalle ja paina leivinpaperi siihen päälle.


Pursota terälehti kerrallaan. Pidä tyllaan niin, että tyllan leveämpi puoli on kukan keskustaan päin ja kapeampi puoli ulospäin. Pidän leveämpää puolta keskustan kohdalla koko ajan ja pyöräytä myötäpäivään terälehti kapeampaa puolta hieman kohottaen ja tyllaa kietäen. 

Pyöräytä korkkia n. 25 astetta ja pursota toinen terälehti ensimmäisen terälehden oikealle puolelle niin, että uusi lehti menee hieman ensimmäisen "alle". Kun sinulla on neljä terälehteä ja kukka on kokonainen, nosta leivinpaperi ja kukka kuivumaan alustalle ja jatka pursotusta.

Puhdista tyllaa aina välillä märällä talouspaperilla, niin saat siistimpää jälkeä.
Voit myös korjailla kukkia hieman kostealla siveltimellä.

kukkakoristeet

Kun kukat on valmiita, laita jäljelle jäänyt kuorrute esim. pieneen kulhoon ja lisää pisara pasta väriä sekä loraus sitruunamehua. Sekoita väri tasaiseksi. Nyt kuorrutteen on hyvä olla hieman notkeampaa.

Ota toinen pursotuspussi (tai pese äsken käyttämäsi) ja reikätylla ja täytä pussi se pinkillä kuorrutteella. Pursota kuivahtaneiden kukkien keskelle pieniä pisteitä n. 4 per kukka. Anna kuivua kunnolla, mieluiten seuraavaan päivään ja irrota varovasti paperista.

Kuorrute riitti oikein hyvin 60:een kukkaan ja jonkin verran jäi ylikin.

ps. Jälkikäteen löysinkin Koristeelliset kakut Valkuaiskuorrutteen reseptin. Siinä mittasuhteet ovat lähes samat, vain valkuaista on vähemmän. Tässä alkuperäinen resepti pienennettynä neljännekseen:

2 dl tomusokeria
1/2 kananmunanvalkuainen
1/4 tl sitruunamehua

ps. voit ohentaa kuorrutusta vedellä, niin saat siitä pursotettavaa esim. rajauksiin ja kuviointeihin. Ja kun lisäät vielä enemmän vettä saat siitä pehmeämmän, valutettavan päällisen esim. pikkuleipiin tmv.

Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.