22.12.2012

Jouluiset lihapullat

Meillä pitää jouluna olla myös aina lihapullia pöydässä :). Tänä vuonna päätin tehdä niistä joululihapullia sanan todellisessa merkityksessä. Tarjollahan on kaupasta ostettua joulumakkaraa, joten miksei sitten tuunaisi myös lihapullia ;).


Tarvitset:
n. 500 g jauhelihaa
1/2 dl maitoa (tai muuta nestettä)
2 rkl korppujauhoja
1 tl pippurisekoitusta
1 tl suolaa
kuivattua ruohosipulia
neilikkaa ja maustepippuria maun mukaan
1 keltuainen
öljyä/voita paistamiseen

1. Laita korppujauho turpoamaan maidon joukkoon.
2. Sekoita kaikki ainekset jauhelihan joukkoon ja lisää lopuksi korppujauho-maito seos. (Voit ensin laittaa neilikkaa ja maustepippuria varovasti ja lisätä koemaistamisen jälkeen.)
3. Laita pieni nokare taikinaa esim. mikroon ja koemaista seosta. Lisää mausteita mikäli vielä tuntuu niitä kaipaavan.
4. Pyörittele taikinasta pieniä pullia ja paista ne esim. oliiviöljyssä pannulla.
5. Tarjoa joulupöydässä muun lämpimän jouluruoan kanssa.

Hyvää Joulua!!!

Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.