15.1.2015

Porkkana-Vuohenjuustososekeitto - täyttävää ja herkullista

Kaupoissa näkyy vihannestiskeillä nyt aika paljon joulun jäljiltä tuoreita kasvissoseita. Lisäksi niitä saa yllättävän edullisesti - paikoin olen nähnyt esim. yhden kilon porkkanasosepakettia myytävän kahdella eurolla. Paketissa on tosiaan tuoretta (kotimaista) porkkanasosetta ja sitä on kätevä hyödyntää vaikka missä. Itse ostin yhden juuri porkkanasosekeittomielessä mutta tuotahan voisi käyttää vaikka smoothieen! Viime vuonna pakastin sosetta ja hyvin toimi niinkin.

Jos haluat pyöräyttää nopeasti porkkanasosekeittoa onnistuu se tuolla soseella superkätevästi. Porkkanasoseen rakenne ei ole ihan sileä, mutta toisaalta tykkäsin siitä, että siinä oli purutuntumaa. Jos haluat voit vaikka kuullottaa vielä vähän sipulia voissa ennen porkkanasoseen lisäämistä ja soseuttaa sitten keiton ihan tasaiseksi esim. sauvasekoittimella tai blenderissä. Tällä kertaa koetin välttää lisäsoseuttamista ja siksi en laittanut sipulia - etenkin kun tiedän, että lapset olisivat sen keitosta bonganneet. No, tämän keiton kanssa kävi kuitenkin niin, että sain lähes itse syödä sen. Vanhin tyttö tykkäsi keitosta mutta muut vakuutteluista huolimatta vierastivat sitten kuitenkin vuohenjuuston makua. Eli kannattaa käyttää tavallista tuorejuustoa, jos ounastelee, ettei vuohenjuuston aromit miellytä ;).

Mutta tässä siis nopea ja näppärä resepti, mihin saa hyvin upotettua myös jämäksi jäänyttä perunamuussia. Voit lisätä myös vanhoja keitettyjä perunoita, mutta silloin joudut varmaan väistämättä lisäsoseuttamaan keittoa.


Porkkana-vuohenjuustososekeitto

1 kg valmista tuoretta porkkanasosetta
4 dl vettä
1 kasvisliemi fond
1 kanaliemi fond
0,5 rkl osterikastiketta (Blue Dragon)
2 dl valmista perunamuussia
1,5 dl ruokakermaa 15% 
100 g pehmeää vuohenjuustoa (Chevre)
(cayannepippuria)

1. Kaada tuore porkkanasose kattilaan. Lisää joukkoon vesi ja fondit. Kuumenna ja sekoittele.

2. Lisää osterikastike ja keitä n. 10 minuuttia jotta porkkanasose kypsyy. Lisää kerma ja murustettu vuohenjuusto kypsentämisen aikana. Sekoittele välillä.

 Itse en kaivannut tähän mitään muuta maustetta - paitsi omaani annokseeni lisäsin cayannepippuria. Jos haluat notkeampaa, voit lisätä vettä tai kermaa - mutta silloin keitto saattaa kaivata myös lisämaustamista.
Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.