tiistai 30. syyskuuta 2014

Lämmittävä Butternut Kurpitsakeitto

Edellisessä jutussani kerroin kokemuksiani Anton&Antonin valmiista ruokakassista. Tämä resepti on peräisin tuon kassin mukana toimitetusta reseptistä. Tein ruoan ensin ihan reseptin mukaan mutta mielestäni keitto kaipasi kuitenkin vielä lisämakua ja vähän paksuutta, joten tuunasin reseptiä hieman. Lopputuloksena oli aivan ihana ja superherkullinen keitto. Ihana uusi tuttavuus tämä butternutkesäkurpitsa minulle. En ollut ikinä ennen siitä tehnyt mitään.

Tuntui muuten erikoiselta laittaa kanelia noin paljon keittoon, mutta se tosiaan 'katosi' sinne eikä yhtään maistunut läpi - vaikka sitä pelkäsin. Eli kannattaa laittaa tuo suositeltu määrä :).

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tarvitset:

1 rkl öljyä paistamiseen
n. 700 g butternut kurpitsa
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 omena
8 dl kasvislientä
suolaa 
mustapippuria
1,5 tl kanelia
2 dl luomu ruokakermaa
4 rkl lupiinijauhoa (sakeuttamiseen) *
loraus kalakastiketta/oystersaucea
(ripaus cyannepippuria jos haluat tulista) 
1-2 rkl Viola sulatejuustoa
tuoretta korianteria koristeeksi


1. Kuori kurpitsa veitsellä ja kuutioi se. Kuori ja paloittele myös sipulit ja omena. Paista niitä hetki öljyssä pannulla/kattilassa ja lisää sitten kasvisliemi. Anna kiehua hiljaa kannen alla kypsäksi.

2. Lisää kerma ja soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi.

3. Lisää mausteet, sulatejuusto, loraus kalakastiketta ja sekoita. Tarkista maku. Lisää halutessasi lupiinijauhoa sakeuttamaan keittoa (tai jotain muuta suurustetta), sekoita tasaiseksi ja anna muhia hetki.

4. Koristele tuoreella korianterilla ja tarjoa.

* Tuote saatu Ekokauppa Ruohonjuurelta.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Anton&Antonin ruokakassi ja ihan parhaat Silakkapihvit


Se tunne, kun saa Anton&Antonin ruokakassin käteensä, on aika mahtava - jotenkin niin ylellinen, haltioitunut ja onnellinen. Ihan kuin olisi tullut joulu keskelle syksyä =). Ihanasti tuoreet ruoat paperikassissa vaikka kotiin toimitettuna, kuin suoraan kaupasta keräiltynä. Kassi pullollaan raikkaita ja hyvälaatuisia tuotteita.

Tämän ruokakassin tilasin testattavaksi blogaajakampanjan innoittama ja olen kyllä todella iloinen, että lähdin mukaan tähän kamppanjaan. 

Ruokakassin sisältö vaihtelee viikoittain. Itse odotin sopivaa viikkoa, jolloin kassin sisältö oli meidän perheelle sopivin. Kauppahalli24 julkaisee joka viikko uuden menun, joten on helppo silmäillä milloin menu on mieluinen. Minun makuuni kaikki ovat olleet mieluisia, mutta tässä tilanteessa, kun pitää ajatella sekä miestä että kolmea lasta ja heidän makutottumuksiaan, on oltava hivenen valikoivampi ;). Itse olen kuolannut vegekassien menuita ja miettinyt jopa, että voisin tilata sellaisen vaikka vain itselleni ;). Neljän hengen vegekassi yhdelle on kuitenkin vähän liikaa. Voisipa vegeruokia tilata tavallisen ruokakassin mukaan. Esim. nyt tarjolla olevan tofuruoan olisin mielelläni tilannut ruokakassiin.

Tilasin neljän hengen ruokakassin töihin, sillä Kauppahalli24:n toimitusalue ei ulotu kotipaikalleni. Tämä toimi kaikesta huolimatta hyvin. Pystyin ajoittamaan kuljetuksen työpäivän loppuun, joten kassi oli helppo nostaa saman tien oman auton takaluukkuun odottamaan kotimatkaa. Ilmatkin olivat jo sopivasti viilenneet, joten ei ollut huolta kylmäketjun katkeamisesta. Lisäksi olin myös varautunut kylmäkallejen ja kylmälaukun kera :). Olipa aika luksusta kurvata töistä suoraan kotiin eikä kaupan kautta, kuten normaalisti =).

www.pullantuoksuinenkoti.com


Ruokakassin mukana tulee reseptit, joiden avulla kokkaaminen on helppoa. Oli mageeta levittää ostoksen kotona pöydälle ja katsoa papereista mitä tänään kokkaisi. Itseasiassa, olin kyllä aika täpinöissäni jo, kun kotiin ajelin kassin kanssa. Oli ihana päästä laittamaan jonkin muun ideoimaa ruokaa ja valmiilla resepteillä! Tällainen vaihtelu piristää arkea huikeasti! Raaka-aineet riittivät ihan kivasti meidän viisi henkiselle perheelle tästä neljän hengen kassista, kun kolme on lapsia.

Tavallisessa kassissa on aina yksi kalaruoka, yksi liharuoka ja yksi kasvisruoka. Kasseja on sekä neljälle että kahdelle hengelle. Vegekassi on toinen vaihtoehto ja siitä löytyy vain neljän hengen vaihtoehto.

Tilaamani kassin menu oli:
Silakkapihvit
Kanafajitakset 
Butternutkurpitsakeitto

www.pullantuoksuinenkoti.com




Ensimmäiseksi kokkasin silakkapihvejä. Oli kiva pitkästä aikaa tehdä niitä! Kala oli todella laadukkaan oloista, tuoretta silakkaa. Mukaan pakatut perunat ja keräkaali olivat myös ihanan hyvälaatuisia ja raikkaita. Koska silakkapihveistä tuli niin älyhyviä, laitan reseptin myös tähän postaukseen. Kanafajitakset menevät testiin vasta tänään ja kurpitsakeitto huomenna.


www.pullantuoksuinenkoti.com

Maailman parhaat silakkapihvit Anton&Antonin tapaan

600 g silakkafileitä
1-2 dl ruisjauhoja tai korppujauhoja
Dijonsinappia (käytin Turun)
tuoretta tilliä
suolaa ja pippuria
1 sitruuna (unohdin)
voita paistamiseen

1. Huuhdo silakkafileet ja leikkaa saksilla evät pois.

2. Laita fileet leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin ja parita samankokoiset keskenään.

3. Levitä fileille kevyesti sinappia, sirottele päälle vastaleikattu tilliä, suolaa ja pippuria. Yhdistä fileet päällekkäin niin, että nahkapuolet jäävät ulospäin.

4. Kääntele fileet ruis- tai korppujauhoissa ja paista molemmin puolin pannulla voissa rapeiksi.

5. Mausta suolalla ja pippurilla ja tilkalla sitruunamehua. (tämän unohdin tehdä ja silti tuli älyhyvää:))

6. Tarjoa keitettyjen perunoiden, kermaviilikastikkeen ja kaalisalaatin kanssa.

Kermaviilikastike

2 dl kermaviiliä
1/2 dl hienonettua, tuoretta tilliä
1 valkosipulinkynsi murskattuna
suolaa
hunajaa

Sekoita ainekset ja tarjoa silakkapihvien kanssa.

Kaalisalaatti

Pala tuoretta, raikasta kaalia
Kastike: 
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa ja pippuria

Suikaloi kaali ja kaada päälle kastike. Sekoita.

www.pullantuoksuinenkoti.com

***

Kokemus oli odotukset ylittävä ja vakuutti minut niin, että tulen takuulla tilaamaan ruokakasseja uudelleen.

Kauppahalli24 tarjosi blogaajalle kassin puoleen hintaan ja ilman toimituskuluja.

Yhteistyössä Blogat.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Moringa Superpallerot

Nämä terveyspalloset toimivat hyvinä eväinä tai välipaloina. Ovat hennon makuisia ja koostumus on ihana. Näistä tuli jotenkin mieleen perunaleivokset, vaikka ovat kaukana niistä :). Makeutta voit itse säätää vielä esim. stevialla. 13 vuotias tyttöni sai näitä treenievääksi ja tykkäsi. Itse otin töihin mukaan ja popsin iltapäivällä välipalaksi :). Nyt ne on loppu, joten pitää tehdä lisää. Nämä ovat siitä kivoja, että aika vapaasti voi raaka-aineiden kanssa tuunailla. Seuraavalla kerralla taidan laittaa taatelia enemmän :) ja kookoshiutaleet sopivat näihin varmasti ihan täydellisesti.

Moringanlehtijauhe oli minulle ihan uusi tuttavuus. Superterveellinen viherjauhe on miedon makuista ja siksi sopii myös näihin hyvin. Postauksen lopussa on pieni tietopaketti reseptissä käytetyistä superfoodeista, siellä lisää myös moringasta :).



7 kpl:

20 g kuivattuja taateleita
1,25 dl vettä
50 g pehmeitä, kuivattuja aprikooseja
30 g kookosöljyä
20 g hunajaa
100 g kaurahiutaleita
1 rkl maapähkinätahnaa
(steviaa)

Kuorruttamiseen: 
raakakaakaojauhetta, lucumaa ja tummaa suklaata

1. Pilko taatelit ja laita ne veteen likoamaan. Paloittele pehmeät, kuivatut aprikoosit.

2. Mittaa kookosöljy ja hunaja kulhoon ja sekoita joukkoon proteiinijauhe, moringa, lukuma, maapähkinätahna ja paloitellut aprikoosit.

3. Laita pehmeäksi liotetut taatelit veden kanssa tehosekoittimeen ja soseuta. Lisää joukkoon osa kauraseoksesta ja jauha tasaiseksi. Lisämakeuta halutessasi stevialla. Sekoista seos kaurahiutaleseokseen ja muotoile seoksesta seitsemän samankokoista palloa. 

4. Sekoita kulhossa hieman raakakaakojauhetta ja lucumaa ja pyörittele palloja jauheseoksessa.

5. Sulata muutama pala tummaa suklaata ja valuta sitä pallojen päälle koristeeksi. Säilytä mieluiten jääkaapissa.

* tuotteet on saatu Ekokauppa Ruohonjuurelta testattavaksi.


Moringanlehtijauhe

"Luomulaatuinen, kylmäpuristettu Moringa-lehtijauhe on luonnollinen antioksidantti. Moringa-jauhetta kutsutaan "elämän eliksiiriksi" sen vaikuttavien ravintoaineidensa vuoksi. Sillä on pitkät perinteet Intian kansan parissa. Nykyään sitä käytetään myös länsimaissa ravintolisänä ja erityisesti aktiivisesti liikkuvien ihmisten keskuudessa se on ollut hyvin suosittu, sillä se on kasviperäinen proteiini, jolla on mieltä ja kehoa tukevia ominaisuuksia. 

Moringa leaf (eli hevosenretiisin lehti) on päiväntasaajalla laajalti käytetty teessä ja keitoissa. Sitä on menestyksekkäästi hyödynnetty Intiassa ayurvedisessa lääketieteessä perinteisenä hoitona lukuisiin sairauksiin. 

Moringa on varsinainen superfood! Se sisältää yli 90 eri ravintoainetta ja 46 antioksidanttia. Siksipä se onkin yksi luonnon ravinteikkaimpia kasveja. 

Ravitsemuksellisen erinomaisuutensa ansiosta moringaa on kutsuttu ihmeiden puuksi, sillä puun jokainen osa on käyttökelpoinen ravinnoksi ja niillä on erilaisia lääkinnällisiä vaikutuksia. 

Suurimmat terveysvaikutukset on todettu olevan Moringan lehdillä, joita voi hauduttaa teeksi tai syödä sellaisenaan tai jauhettuna pirtelössä. Tämä moringa-jauhe onkin valmistettu juuri noista ravinteikkaimmista moringan lehdistä." Lähde: Ruohonjuuri

Lucuma -jauhe

"Inkojen kultana tunnettu lucuma täydentää ruokavaliota sisältämällä runsaasti B-vitamiineja, rautaa, kalsiumia, fosforia ja A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia. Lucuman aromaattinen ja makea maku avioituu erinomaisesti kinuskin ja suklaan kanssa ja siitä voi valmistaa myös vegaanille sopivaa jäätelöä." Lähde: Ruohonjuuri.

Kurpitsansiemenproteiinista voi lukea aiemman blogipostaukseni täältä.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Hyvää tekevää joogaa ja liikuttava Arvonta!

Huikea kesä takana ja ihana syksy edessä. Illat pimenee ja takassakin voi pikkuhiljaa alkaa polttamaan puita. Koska ulkona alkaa olemaan jo pimeämpää sitä voi hyvällä omalla tunnolla vetää villasukat jalkaan ja käpertyä läppäri sylissä takkatulen ääreen lukemaan kaikkia ihania blogeja. On myös olemassa toinen mukava vaihtoehto, nimittäin asettua takkatulen eteen matolle läppärin kanssa ja surffata suoraan Yoogaian sivulle ja vaivuttaa itsensä nirvanaan Yin -joogalla tai vaikka tehokkain syvävenyttelyin.


Jokin aika sitten bongasin Facebookin kautta Yoogaian ja innostuin heti. Koko konsepti tuli eteeni kuin tilauksesta sillä olin jo pitkään selaillut eri jumppapaikkoja ja pohtinut miten ihmeessä saisin sovitettua elämäntilanteeseeni aika- ja kustannustehokkaan jumpparatkaisun. 

Kävin taannoin yhdellä joogasalilla, mikä sittemmin lopetti toimintansa ja siitä lähtien olen oikeastaan pääosin vain lenkkeillyt. Kroppa alkoi oireilemaan ja suorastaan huutamaan joogan ja kunnon venytysten perään. Tuntui ihan siltä, kun kehon kokonaisvaltainen tasapaino olisi ollut kadoksissa ja kudokset tukoksia täynnä.

Yoogaialla saa ennen ostamista kokeilla heidän valikoimaansa viikon ajan ilmaiseksi ja siksi tartuinkin tarjoukseen. Joogasin kokeiluviikolla varmaan joka päivä ja testasin eri vaihtoehtoja tarjonnasta. Aivan ihanaa sekä kropalle että mielelle. Mikä rentous ja mikä hyvä olo tuli sen myötä. Tunsin todellakin kuinka hyvää joogat tekivät ja miten tukokset poistuivat. Ja mikä oli ihan mahtavaa oli se, että kerrankin tämän oman ajan ottaminen oli helppoa ja sen pystyi ajoittamaan juuri siihen ajankohtaan mikä itselle parhaiten sopi - eikä tarvinnut lähteä kotoa mihinkään. Olin ihan myyty.

Yoogaian tuntikalenterista voi valita joko livetunteja tai tallenteita. Itse olen käyttänyt vain tallenteita - osittain ihan siitä syystä, että minulla ei ole koneella Chromea ja toiseksi, tykkään siitä vapaudesta, että voin aloittaa jumpan koska vain ja myös paussata, jos tilanne kotona sitä vaatii.

Kynnys jumppaamiselle on alentunut huomattavasti Yoogaian myötä ja tunnit melkeimpä imaisevat mukaansa. On fantastista kadottaa itsensä siihen maailmaan ja nauttia siitä ajasta, mitä itselleen antaa. Välillä tulee vedettyä kaksi tuntia putkeen, jos se vain on mahdollista (monesti tekisi mieli, mutta aika ei ihan siihen riitä) ja joskus olen tehnyt syvävenyttelyn lenkin päälle. Voit varmasti arvata, kuinka hyvää se tekee :).

Jos Yoogaia ei ole sinulle tuttu, niin nyt sinulla oiva mahdollisuus tutustua! Yoogaia -sivuston kautta voit kokeilla joogaa ja muita jumppia viikon ajan ilmaiseksi. Ja mikä mahtavinta, nyt sinulla on ihan mieletön tilaisuus voittaa kokonainen kuukausi Yoogaiaa!!!



ARVONTA!!!

Pullantuoksuinen koti ja Yoogaia järjestävät yhdessä arvonnan:

Arvonnan palkintona on 1 kk:n käyttöoikeus Yoogaian Live -tunteihin ja tallenteisiin :).

Yoogaia tarjoaa ilmaisen kuukauden.

Nyt kipin kapin osallistumaan arvontaan, muuten ei voi onnistaa.
Arvontaan osallistumisaika päättyy 30.9.2014.

***

Arvontaan voi osallistua vain yhdellä kommentilla ja voittaja arvotaan satunnaisgeneraattorilla. Laitathan yhteystietosi kommenttikenttään, mikäli ne eivät löydy nimimerkkisi takaa.

***


lauantai 20. syyskuuta 2014

"Kahvin tuoksun ma tunnen" - Aromikasta Lakkakääpäkahvia maistellen

Sain Ekokauppa Ruohonjuurelta maisteltavaksi Living Earthin Reishi Coffeeta eli Lakkakääpäkahvia. Kahvi paahdetaan Suomessa patentoidulla menetelmällä, mikä tekee kahvista vähemmän happaman ja kun siihen vielä lisätään tuplauutettua lakkakääpäuutetta tekee se kahvista vähähappoista ja vatsaystävällistä. Kahvista tulee samalla myös pehmeämpää ja puhtaampaa. 

Reishi eli lakkakääpä on vuosisatoja käytetty lääkinnällinen sieni ja vahva antioksidantti, joka on tunnettu monista terveysvaikutuksistaan. Pakkauksessa sanotaan sen mm. tasapainottavan kahvin vaikutuksia kehossamme.  

Itse kahvipavut ovat kotoisin Nicaraguasta. "San Juan del Rio Cocon kahvialueella kasvanut, huippulaatuinen nicaragualainen kahvipapu on makean sitruksinen, kypsän päärynän sekä hunajan vivahteinen. Tasapainoinen ja keskivahva kukkaisaromi sekä suklainen jälkimaku takaavat Nicaragua Rio Cocon tyylikkyyden. Rio Cocon on laadukasta SHG (Strictly High Grown) kahvia. 95 % Nicaraguan kahvista on "varjossa kasvanutta", mikä vähentää torjunta-aineiden tarvetta. Alkuperäispuut ja viljelijöiden hoitokäytännöt ylläpitävät ekosysteemiä, joka tukee biodiversiteettiä sekä maaperän ja veden säästämistä."

www.pullantuoksuinenkoti.com

Molemmat maistelemani kahvit ovat keskipaahtoista kahvia. Toinen on espressojauhatuksella ja toinen suodatinjauhatuksella. Jo pussin suusta tuoksuttaessa espressokahvi tuoksuu ihan taivaalliselle. Suodatinkahvi jää jo tuoksutestissä merkittävästi espressokahvin varjoon.

Keitin molemmat kahvit perinteisesti Moccamasterilla - eli suodatinkahvin tavoin. Vaikka Bialettin keittimellä tulee erinomaista espressoa niin Moccamasterilla pystyy keittämään kerralla vähemmän - ja kahvia säästyy ;) ja makukin miellyttää.

Koska tykkään tummasta, espressotyyppisestä kahvista, on näistä kahdesta tämä espressojauhettu kahvi ehdoton suosikki. Maku on huomattavasti intensiivisempi ja tummempi kuin suodatinjauhetussa versiossa. Kahvi tuntuu todella täyteläiseltä ja jopa paksulta suussa. Maku on ihastuttavan pyöreä ja suklainen. Ja pehmeä. Erinomaista kahvia! Suodatinkahvi on pehmeää mutta makukokemus jää laimeahkoksi. Ei mielestäni merkittävästi eroa perinteisistä suodatinkahveista. Mutta jos vatsa reagoi kahviin herkästi, on tämä silloin varmasti hyvä valinta.

Tätä espressokahvia tulee varmaan jatkossakin löytymään keittiöstäni. Vaikka tuote onkin tyyriin puoleinen (250g pakkaus 9,95€), niin jos tosiaan keittää yhden kupin silloin ja toisen tällöin omiin herkkuhetkiin, ei hinta ole paha. Tuote on kuitenkin niin hyvä, että siitä voi mielestäni maksaa myös vähän enemmän. Hyvästä suklaastakin joutuu monesti maksamaan vähän enemmän - sama pätee hyvään kahviin ;). 


lauantai 13. syyskuuta 2014

Herkullinen Lohipasta

Välillä tulee tehtyä ruokaa josta tulee vähän niinkuin yllättäen älyhyvää. Monesti sitä tosiaan kokkailee vaan silleen summamutikassa ilman sen kummemmin määriä miettimättä. Ja koska tästä pastasta tuli niin hyvää enkä mittaillut raaka-aineita on tämä reseptikin vähän ns. suurpiirteinen. Eli luovuus kehiin ja kokkailemaan ;). Toivottavasti tulee hyvää :P.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tarvitset:

500 g hyvää pastaa
merisuolaa, voita, oliiviöljyä

Kastikkeeseen:
pala lohta
loraus oliiviöljyä
n. 1 dl purjosilppua
1 valkosipulinkynsi
loraus sitruunamehua
sitruunapippuria
(merisuolaa)
sesamin siemeniä
1 prk Creme Bonjour Yrtit ruokakermaa
mustapippuria
Gran Padano -juustoa
tuoretta basilikaa

ja lasiin punaviiniä esim. Tarapacá Organic

Laita pastavesi kiehumaan ja lisää merisuolaa ja pasta kun vesi kiehuu. Kun pasta on valmista valuta se ja lisää siihen nokare voita ja loraus hyvää oliiviöljyä. (Jos haluat säästä keitinvettä vähän, sillä sillä voi hyvin kostuttaa pastaa lopuksi)

Valmista kastike:
Lorauta öljyä pannulle, kuullota siinä hetki purjosilppua ja silputtua valkosipulia. Lisää kuutioitu lohi ja kypsennä lohipaloja käännellen niin, että palojen pinnat sulkeutuvat. 

Ripottele päälle sitruunapippuria, sesamsiemeniä, mustapippuria (ja merisuolaa, jos sitruunapippurissasi ei ole suolaa). Purista sitruunasta mehua lohen päälle. Pyörittele hetken niin, että mausteet leviävät tasaisesti lohen pinnalle.

Kaada päälle ruokakerma ja anna muhia hetki.

Tarjoa keitetyn pastan kanssa ja koristele tuoreilla basilikalehdillä sekä Gran Padano -juuston lastuilla.

Ruokajuomaksi sopii loistavasti luomupunaviini esim. chileläinen Syrah -rypäleistä valmistettu Tarapacá, jota myydään myös pienissä pulloissa.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Nostalginen Omenapiirakka

Pihamme omenapuusta kerätyt omenat odottivat jo ties monettako päivää keittiön pöydällä käsittelyä ja lohkoin ne sitten eilen illalla jääkaappiin, tietämättä edes vielä, mihin niitä käyttäisin. Aamulla blogifeedejä selatessani bongasin Tupun Tuvan omenapiirakkapostauksen ja siitä sitten idea tähän piirakkaan lähti. Kiitos Tupu :). Koska aikaa leipomiselle ei ollut paljon tällainen yksinkertainen resepti oli onnenomiaan =).

Reseptillä tulee perinteistä piirakkaa pellillinen helposti ja nopeasti :). Alkuperäiseen reseptiin verrattuna nesteenä käytin maitoa. Lisäsin taikinaan vaniljan sekä yhden kananmunan. Pinnalle ripottelin lisäksi kanelia ja fariinisokeria. Taikinan koostumus oli ihan mahtava, joten ei ihme, että tämä resepti on suosittu. Pinnalle voi laittaa omenoiden sijaan myös muita hedelmiä tai vaikka marjoja.

Tästä piirakasta tuli aivan älyhyvää. Niin kuohkeaa, unelmaisen pehmeää ja maistuvaista. 

Taivaallista! 

www.pullantuoksuinenkoti.com

www.pullantuoksuinenkoti.com

Yksi pellillinen
(n. 42cm x 36cm)

4 munaa (M-koko)
3 dl sokeria
2 mm vaniljajauhetta
100 g sulatettua voita
1,5 dl maitoa
300 g vehnäjauhoja (n. 4,5dl)
2 tl leivinjauhetta

Pinnalle:
n. 500-600 omenalohkoja (käytin kotimaisia omenoita)
kanelia sopivasti ripotellen
n. 2 rkl fariinisokeria

Koristeluun ja tarjoiluun:
tomusokeria ja vaniljakastiketta

1. Vaahdota munat ja sokeri vaniljajauheen kera vaahdoksi.

2. Mittaa voi ja maito kulhoon ja sulata esim. mikrossa. Sekoita.

3. Mittaa vehnäjauhot ja sekoita joukkoon leivinjauhe.

4. Lisää jauhoseosta ja voi-maitoseosta vuorotellen muna-sokerivaahtoon puuhaarukalla käännellen huolellisesti, jotta taikinasta tulee tasaista.

5. Kaada taikina leivinpaperin päälle syvälle pellille. Asettele omenalohkot taikinalle ja ripottele pinnalle kanelia sekä fariinisokeria.

6. Paista 200 asteessa, uunin keskitasolla, kiertoilmauunissa n. 20 minuuttia, kunnes piirakka on saanut kauniin värin. Ilman kiertoilmaa paistaessa paistoaika on yleensä hivenen pidempi.

7. Anna piirakan jäähtyä hieman ennen kuin koristelet sen tomusokerilla, jotta tomusokeri ei sula pintaan. Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa. Ihan älyhyvää!


Kuvassa vielä omenapiirakka step by step:
Taikina pellille.
Omenat taikinan päälle.
Kanelia ja sokeria piirakan päälle.
Piirakka paistamisen jälkeen.
Tomusokerilla koristelu.
Piirakan pala lautasella :).
www.pullantuoksuinenkoti.com

perjantai 5. syyskuuta 2014

Intialaisittain maustettu, täyteläinen ja kevyt Kasvissosekeitto

Tämä keitto on kevyttä, täyteläistä, mausteista ja ihanan täyttävää. Keitto on maidoton ja ainoa eläinperäinen tuote keitossa on Oystersauce (siinä osteriuutetta 0,5%) - mitä en yksinkertaisesti voinut olla laittamatta keittoon, sillä siitä tulee vain niin hyvä maku :P. En tiedä löytyykö osterikastikkeita gluteenittomina, mutta muuten kaurajuoman korvaamalla esim. riisijuomalla saa tästäkin keitosta gluteenittoman.

Erikoista tässä keitossa on se, että olen lisännyt siihen foodin Lupiinijauhoa. Lupiinijauho on on tehty hernekasvien sukuun kuuluvasta makealupiinista, mikä on jalostettu luonnonvaraisista syömäkelvottomista villilupiineista. Makealupiinin siemenet sisältävät paljon laadukasta kasviproteiinia. 100 g lupiinijauhoa sisältää energiaa 320 kcal, proteiinia 43g, ravintokuituja 28 g, rasvaa 12g ja hiilareita 10 g.

Lupiinijauho on miellyttävä ja mieto maultaan, hivenen makea ja se sopii hyvin monenlaiseen ruoanlaittoon ja leivontaan. Sillä voi myös korvata kananmunan leivonnassa, sillä se sitoo taikinan hyvin. 

Lupiinijauho on mielestäni aika edullista hinnaltaan. Tämän riittoisan 500 g pussin saa alle 10 eurolla.

Keitossa käyttämäni Lupiinijauhon sain Ekokauppa Ruohonjuurelta testattavaksi.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Intialaisittain maustettu Kasvissosekeitto
n. 3-4 annosta

2 rkl oliiviöljyä
450 g kesäkurpitsaa
200 g kuorittua porkkanaa
50 g keltasipulia
20 g lehtikaalia (yksi lehti)
8 g valkosipulia (1 iso kynsi)
7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 rkl osterikastiketta
1 dl kaurajuomaa (Oatly)
3 rkl Lupiinijauhoa
1 rkl sesamin siemeniä
1/2 tl kurkumaa
1 tl Garam Masalaa
loraus hunajaa
suolaa, mustapippuria

Pinnalle: 
sesamsiemeniä/raejuustoa/parmesania tmv.
(koko kattilallisen energiasisältö on n. 650 kcal)

1. Kaada puolet oliiviöljystä kattilaan. Paloittele valkosipuli ja sipuli ja kuullota niitä oliiviöljyssä hetki. Paloittele porkkanat, kesäkurpitsa ja lehtikaali (leikkaa ranka pois) ja lisää ne kattilaan. Lorauta loppu öljy kasvisten päälle ja kääntele niitä jonkun aikaa kattilassa kunnes ovat vähän paahtuneet. 

2. Lisää vesi, kasvisliemikuutio ja loraus osterikastiketta kattilaan. Sekoita ja jätä kevyesti kuplimaan kannen alle kunnes vihannekset ovat kypsiä. Soseuta keitto.

3. Mittaa kuppiin kauramaito, lisää loraus keittoa ja sekoita haarukalla joukkoon lupiinijauho ja kaada seos kattilaan. Sekoita. Lisää sesamin siemet, kurkuma, garam masala ja loraus hunajaa. Rouhi joukkoon myös hieman mustapippuria ja merisuolaa jos haluat. Keitä hetki jotta maut pyöristyy ja soseuta keitto sileäksi. Tarkista maku.

4. Voit koristella keiton sydämen muotoon asetetuilla sesaminsiemenillä tai raejuustolla. Myös parmesanlastut maistuvat varmasti ihanalta keiton kanssa.

Nauti hyvällä omallatunnolla.

ps. Jos sinulla ei ole lupiinijauhoa ja keitto jää mielestäsi liian löysäksi ilman sitä, voit kokeilla suurustaa sitä esim. kananmunalla. Katso ohje täältä.

torstai 4. syyskuuta 2014

Terveelliset ja vähäkaloriset Banaanikeksit

Näistä terveellisistä kekseistä tuli pehmeitä ja meheviä. Alkuperäisessä reseptissä mainostettiin kekseissä olevan kaloreita n. 35 per keksi. Itse en tehnyt tarkistuslaskentaa tuolle, mutta jo aineksista päätellen voi arvata, ettei niissä ihan hirveästi energiaa ole. Kekseihin lisäämäni suklaanapit sopivat niihin kuin nenä päähän - ja tuskin lisäsivät merkittävästi energiamäärää. Pikkuisen muokkasin alkuperäistä reseptiä mm. mausteiden määrää pienentämällä ja makeutusta lisäämällä. Yllätyksekseni meillä kaikki tykkäsi näistä kekseistä ja 20 keksiä katosivat yhden päivän aikana ;). Keksit ovat gluteenittomia sekä maidottomia. 

Bongasin tämän reseptin Instagramin kautta käyttäjältä @applestozoodles ja sitä kautta löysin myös aivan ihanan blogin Apples to Zoodles

Nämä ovat todella helppoja tehdä!

www.pullantuoksuinenkoti.com
20 kpl

2 banaania
2 kananmunaa
0,5 dl kananmunanvalkuaisia (n. 2 munan valkuaiset)
4 tl kookosöljyä
1 mm vaniljajauhetta
1 tl kanelia
2 rkl kookosjauhoja
1/2 tl inkiväärijauhetta
1/2 tl muskottipähkinää
2 mm steviaa (käytin Hermesetaksen nestemäistä Steviaa)

Leivinpaperin voiteluun kookosöljyä.

Vaihtoehtoisia makuaineita: suklaapaloja, rusinoita, taateleita, kookoshiutaleita.


1. Laita kaikki aineet (makuaineita lukuunottamatta) monitoimikoneeseen ja sekoita seos tasaiseksi. Lisää lopuksi halutessasi joukkoon jotain makuaineista. Jos käytät suklaapaloja, älä jauha niitä seoksen vaan asettele niitä muutama koristeeksi pinnalle.

2. Laita leivinpaperi leivinpellille ja voitele se kevyesti kookosöljyllä. Nosta ruokalusikalla taikinanorkareita (taikina on aika löysää) leivinpaperille, koristele makuainen ja paista n. 20 minuuttia 200 asteessa, kunnes keksit ovat saaneet vähän väriä pintaansa. Jos haluat niihin hieman rapeutta, aseta ne hetkeksi grillivastusten alle ja nosta lämpöä - mutta varo, etteivät ne pala. 

Suklaanapeilla kuorrutetuille kekseille ei ehkä grillaus toimi, sillä suklaa palaa helposti ennen kuin keksi rapeutuu.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...