Tämä intialainen lammaspata oli niin hyvää, että koko 12 hengen seurueemme kehui sitä kilpaa. Teimme kerralla valtavan satsin sillä olihan meitä monta sitä syömässä. Ruokaa jäi vielä seuraavallekin päivälle, mutta se tosin voi olla, että johtui siitä, että tarjolla oli paljon lisukkeita, jolloin curryn kulutus jäi aavistuksen vähemmälle.
Rogan Josh reseptejä selaillessani sain todeta, että reseptejä oli yhtä monta kuin kokkiakin. Jokainen maustaa vähän oman makunsa mukaan, edes pohjakaan ei ole täysin yhdistävä tekijä. Wikipedia kertoo siitä seuraavasti "Rogan josh on kashmirilainen mausteinen lammasruoka. Pataruoka koostuu lampaanlisäksi jogurttiin pohjautuvasta currystä, jossa voi olla esim. tomaattia ja valkosipuliakin."
Nämä ainekset löytyvät myös tästä currystakin. Pohjalle nappasin reseptin täältä, mutta reseptin mukaisesti ei syntynyt ihan sellaista currya kuin itse kaipasin joten tuunasimme sitä sitten vielä aika reippaalla kädellä ystäväni kanssa.
Ihan tarkkoja mittoja ei myöskään tullut otettua ylös mutta ne eivät kyllä pataruoassa olekaan niin oleellisia. Iso padallinen, kun ruokaa tehtiin oli lammastakin ainakin 3-4 kiloa. Osa lampaan painostahan koostuu myös paloittelun yhteydessä pois eroitellusta rasvasta.
Lammascurry Rogan josh
3-4 kg lampaan lihaa
6 sipulia paloiteltuna
3 rkl inkivääriä raastettuna
12 valkosipulinkynttä
6 tl suolaa
2 tl kurkumaa
2,5 rkl gram masalaa
2 rkl tandoori masalaa
2,5 rkl juustokuminaa
1 rkl jauhettua korianteria
1 rkl kuivattua korianterin lehteä
2 prk kuorittuja tomaatteja (2x400g)
1 prk säilöttyjä kirsikkatomaatteja (400g)
300 g turkkilaista jogurttia (10%)
2 dl kuohukermaa
0,5 dl vehnäjauhoja
1 ruukku tuoretta korianteria
öljyä paistamiseen
Lisäksi: basmatiriisiä, kurkkuraitaa ja feta-lehtikaalisalaattia
1. Paloittele sipulit. Murskaa ja pieni valkosipulin kynnet. Raasta tuore inkivääri.
2. Mittaa kuivat mausteet kulhoon.
3. Paloittele lammas sopivan kokoisiksi paloiksi ja poista lampaasta ylimääräinen rasva ja paksummat kalvot. Kaikkea rasvaa ei kannata poistaa, mutta isoimmat palat kyllä.
4. Kuumenna iso pata ja laita pohjalle öljyä. Kuullota sipuleita, inkivääriä ja valkosipulia padassa n. 5-10 minuuttia. Lisää mausteet ja lämmitä niitä padassa muutaman minuutin ajan, jotta alkavat vapauttamaan aromeitaan.
5. Lisää vähän öljyä paitaan ja ala paistamaan lammaskuutioita. Lisää lammasta vähitellen pataan, jotta ehtivät ruskistumaan. Lisää tarvittaessa öljyä paiston aikana.
6. Kun kaikki lihan on padassa lisää tomaattimurskat. Kääntele lihoja tomaatissa ja kuumenna. Sekoittele jogurtti joukkoon.
7. Lämmitä uuni n. 150 asteeseen ja laita pata kannen kanssa uuniin. Sen voi unohtaa sinne n. pariksi tunniksi. Tarkista lihan mureus n. kahden tunnin kuluttua ja jos se tuntuu jo murealta on ruoka periaatteessa jos syötävää mutta paranee entisestään kun sitä jaksaa vielä hauduttaa pari tuntia. Pudota lämpötila sataan ja muhita vielä tunti.
8. Nosta pata liedelle. Sekoita jauhot kermaan (sauvasekoitin hyvä väline kokkareiden välttämiseksi) ja sekoita kerma pataan. Tarkista maku ja lisää mausteita, jos tuntuu vielä kaipaavan.
Muhita pataa vielä tovi liedellä miedolla lämmöllä.
Lisää pataan n. puolet tuoreesta korianterista (sekoittele joukkoon) ja laita loput koristeeksi.
Tarjoa basmatiriisin (koristele riisi korianterilla) ja esim. Ramandan tai Naan leivän kanssa (ao kuvassa on Ramandan -leipää, mikä on ostettu itiksen Alanya -marketista.
Kurkkuraita
Curryn oheen sopii myös ihanasti kurkkuinen raita, mikä on nopea tehdä:
Laita kulhoon maustamatonta jogurttia. Raasta joukkoon kurkkua. Lisää ripaus suolaa, sokeria, valkosipulirouhetta, juustokuminaa ja mustapippuria. Silppua joukkoon vielä vähän tuoretta korianteria.
Lehtikaali-feta salaatti
Alla kuvassa näkyvä salaatti oli aivan ihanaa. Ystäväni teki sen ja se on ihan heidän perheen lemppareita.
Salaattiin tulee mm. lehtikaalia, romaine/jääsalaattia, punasipulia, kirsikkatomaatteja, aitoa fetaa, vihreä omena, sitruuna, karpalo-rusinamixiä, auringonkukansiemeniä/pähkinöitä pienittynä, hyvää oliiviöljyä, omenaviinietikkaa ja himalayan suolaa.
Oleellista on, että lähes kaikki ainekset pilkotaan suht pieniksi ja että salaatin maustaa hyvin. On hyvä myös antaa valmiin salaatin tekeytyä vielä hetken esim. jääkaapissa, jotta maut imeytyvät hyvin.
Rahka-juustokakku
Jälkiruoaksi tyttäreni teki ihastuttavan rahkakakun Valion reseptillä.
Kyytipojaksi tähän kakkuun sopii esim. passionilla maustettua persikkamelba (soseuta säilykepäärynöitä ja lisää joukkoon passionia), sillä itsessään kakku on aika kuivakkaa.
Kakku tarjottiin huoneenlämpöisenä mutta oli seuraavana päivänä kylmänä paljon parempaa.