keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Sovellettu 'dal makhani' eli Linssi-papu-kukkakaalikeitto

Lähdin tekemään tätä ruokaa Manju Malhin Intialaisen keittokirjan 'dal makhani' reseptiä mukaillen. Suomennus kirjassa reseptille on 'mustia linssejä mausteisessa voikastikkeessa' - omasta mielestäni tämä on enemmänkin keittoa.

Ruoan valmistus reseptiä noudattaen ei oikein onnistunut, sillä sinnikkyyteni loppui jo siihen, kun ruokaan olisi pitänyt laittaa 75 g voita, mikä mielestäni oli ihan hirveä määrä, kun reseptissä sen sanottiin olevan 2-3 henkilölle. 

Laitoin siis 'vain' 30 g voita ja voipi olla, että se vaikutti myös lopputulemaan niin, että ruo'alla oli aika valju maku. Samoin käytin säilöttyjä linssejä ja papuja - ja tuore korianteri jäi uupumaan. Mutta maustoin lisää ja sovelsin lisää ja lopputulema olikin sitten yllättävän hyvä. 

Lisäksi lintsasin leivissä :), eli keiton kanssa Manjun oppien mukaan pitäisi tarjota Roti-leipää mutta itse kaivoin kaapista paketillisen pehmeitä tortilloja ja paahdoin niitä pannulla. Ne sopi keittoon ihan älyttömän hyvin, tai siis olivat itse asiassa piste i:n päälle. 

Summasummarum - tämä keitto oli todella kiva uusi tuttavuus ja myös ihana uusi makuelämys :). Ei ole ulkonäöllisesti häävi mutta makuhan se on tärkein ;).

www.pullantuoksuinenkoti.com


Intialaistyyppinen
Linssi-papu-kukkakaalikeitto

n. 2-3  annosta

30 g voita
1 keskikokoinen sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 kuivattu cyannepippuri (tai chiliä)

100 g mustia linssejä: Bonduelle Gourmet Lentils (kypsiä)
1 prk papusekoitusta: GoGreen luomu (kypsiä)

1/2 tl suolaa
1 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa/jeeraa
1 tl korianteria
1 tl garam masalaa
1 dl vettä
0,5 dl mustien linssien lientä purkista
1 tl inkivääriraastetta
2 tl kanaliemifondia
0,5-1 tl Samba Oelek chilitahnaa
3-4 dl kiehuvaa vettä
loraus hunajaa
n. 250 g kukkakaalin kukintoja (esikeitetty, esim. pakaste)

Tarjoiluun:
2-3 kpl pehmeitä tortilloja
(tai intialaista Roti-leipää)
2-4 rkl kermaviiliä
ripaus garam masalaa
(tuoretta korianteria)

1. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna pannu ja sulata voi siihen. Lisää sipulit ja cyannepippuri (voit myös käyttää chilä) ja kuullota välillä sekoitellen n. 7 minuuttia.

2. Lisää suola, kurkuma, korianteri ja jeera ja sekoittele. Valuta neste linsseistä lasiin odottamaan. Lisää sitten huuhdotut pavut pannulle, mustat linssit, 1 dl vettä, fondi ja linssien säilöntävesi. Sekoita ja lisää inkivääri sekä pieni loraus hunajaa. Kypsennä keskilämmöllä n. 5 minuuttia välillä sekoitellen.

3. Lisää 3 dl kiehuvaa vettä ja hauduta 5 minuuttia. Lisää kukkakaalin kukinnot sekä samba oelek ja hauduta vielä toiset 5 minuuttia. Tarkista maku ja lisää halutessasi vielä vettä ja tarvittaessa suolaa.

4. Leikkaa tortillat neljään-viiteen osaan ja paahda niitä pannulla molemmin puolin. 

5. Annostele keitto lautasille ja nosta muutama tortillan pala keittolautasen reunalle, lisää lusikallinen kermaviiliä, ripaus garam masalaa ja halutessasi tuoressa korianteria. Tarjoa.

Vinkki: Paloittele tortilla keiton joukkoon lautasella, nam :P

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...