Olen useampaan otteeseen leiponut kauraleipää Juurella Leivottu -blogin reseptillä, koska resepti on toiminut ja olen sillä saanut tehtyä aivan ihanaa leipää. Tämä resepti on luotu tuon reseptin pohjalta.
Tavoitteenani oli luoda vastaavanlainen leipä kuin kaupoissa myytävä Pavé-hedelmäleipä ja ilokseni aika hyvin onnistuinkin tässä tavoitteessani :). Koostumuksesta tuli mielestäni aivan täydellistä, mutta veerrattuna Pavéen tämä oma leipäni ei ole yhtä makea ja hedelmäinen. Toisaalta, jos lisämakeutta kaipiaa voisi ensi kerralla lisätä siirappia taikinaan tai vaikka makeuttaa päärynöitä. Mutta toisaalta on ihan kiva, että leipä ei ole niin makea.
Hapanjuurella leipominen vaatii harjoittelua ja jostain syystä itsekin epäonnistun aina välillä. Mitä enemmän leivot, sitä paremmin alat oppimaan leivonnan salat ja pystyt aistimaan taikinan tilaa. Ja hapanjuuri tykkää myös siitä, että sitä aktiivisesti käytetään. Se herää nopeammin, jos ei ole kauaa ollut käyttämättä. Pitkään käyttämättä ollut juuri voi vaatia jopa useamman päivän herättelyä.
Lisäksi sillä on väliä mitä jauhoja käytät. Itselläni on toiminut tosi hyvin juuri nämä tässä reseptissäkin linkitetyt jauhot. Ja vehnäjauhoilla leipominen on ehkä juurileivonnan helpoimmasta päästä - mutta sekin on varmasti ihan makuasia :).
Päärynä-kaura-hapanjuurileipä
3. Mittaa kulhoon kädenlämpöinen vesi ja sekoita joukkoon 80g juurta (aktiivinen juuri jää kellumaan veden pintaan). Laita loppu juuri emojuuren joukkoon jääkaappiin.
4. Sekoita vesi-juuriseokseen jauhot ja leseet ja jätä tekeytymään n. 1-2 tunniksi autolyysiin. Kalttaa (esikäsittele) sillävälin päärynä ja kaurajauhot.
5. Kuori ja kuutio päärynä n. 2x2mm kuutioiksi kulhoon ja kaada päälle 1dl kiehuvaa vettä. Jätä tekeytymään.
6. Mittaa kaurajauhot toiseen kulhoon suolan kera ja sekoita joukkoon 50g kiehuvaa vettä. Seoksesta tulee tönkköä, mutta älä välitä.
7. Odottele kunnes ainakin tunti on täynnä ja kippaa kaurajauhoseos taikinan päälle. Taittele ja vaivaa taikinaa samalla kauraseosta taikinan sekaan 'murentaen'. Tässä menee tovi. Jätä tekeytymään taas n. 30-60 minuutiksi. Sen jälkeen taittele taikinaa jälleen kulhossa (venytä reunoilta päälle taikinaa). Toista muutamia kertoja. Noin kolmannen taittelukerran yhteydessä lisää hyvin valutetut ja kevyesti talouspaperilla kuivatut päärynät taikinaa edelleen taitellen. Voit lisätä vähän jauhoja, jos taikina tuntuu liian löysältä. Tämän jälkeen voit taitella vielä muutaman kerran.
8. Kun taikina vaikuttaa hyvän kimmoisalta ja kohoaa jo mukavasti leivo leipä. Aseta taikina jauhoitetulle tasolle, levitä suorakaiteen muotoiseksi levykse. Taita molemmilta pitkiltä reunoilta ylös niin, että taikina on pitkittäin tavallaan kolmessa kerroksessa ja taita sitten vielä päädyt keskelle. Kiepsauta taikina toisin päin pöydälle ja ala pyörittämään taikinaa tasolla kämmensyrjilläsi tai esim. leivinlastalla niin, että kosket vain taikinan ja pöydän väliin. Käytä jauhoja apuna. Taikinan pinta kimmoistuu ja tulee sileäksi. Älä tee liian pitkään sillä pinta alkaa lopulta halkeilemaan.
9. Jauhota leivinliina (pellavainen on hyvä ja itselläni toimii täysjyvävehnäjauhot sen kanssa) ja asettele se koriin tai kulhoon. Kippaa leipä koriin 'paraatipuoli' alaspäin. Jos leipä on alapinnalta hyvin 'hajanainen' nipistele taikinaa vielä yhteen. Lisää jauhoja tarvittaessa, jotta liina ei tartu leipään. Taittele liina leivän päälle ja laita leipä esim. 'hedelmäpussiin' ja kylmään yön yli odottelemaan.
10. Ota leipä lämpimään ja pois pussista, mutta anna liinojen vielä olla suljettuina. Anna kohota lämpimässä n. 2-3 tuntia. Jos leipä on ulkona jo kohonnut tosi paljon, voi sen paistaa aiemminkin, jopa kylmänä.
11. Laita uuniin kuuman kestävä (esim. teräskulho) missä on n. 2-3 dl kylmää vettä. Lämmitä uuni 250 asteen niin, että olet sulkenut uunin ilmaluukut.
12. Avaa leivän liinat ja aseta leivän päälle leivinpaperi ja esim. leikkuulauta. Kippaa leipä ylösalaisin ja irroita varovasti leipäkori ja liina. Viillä terällä leivän pintaan muutamia viiltoja ja laita leipä uuniin. Pidä uunin ilmaluukut koko paiston ajan suljettuina.
13. Paista n. 15 minuuttia, ota sitten vesikulho pois ja laske lämpötila 200 asteeseen. Paista vielä toiset 15 minuuttia. Jos leipä alkaa tummumaan pinnasta liikaa, peitä se leivinpaperilla. Leipä on kypsää, kun se kumisee pohjaan kopsauttaessa.
14. Ota leipä pois uunista ja anna jäätyä ilman leivinliinaa jonkin aikaa. Malta olla leikkaamatta jotta leivän mehevyys säilyy eikä kosteus ala haihtumaan avoimen leikkuupinnan kautta.
15. Tarjoa ja nauti haluamallasi tavalla. Itse tykkään tuoreesta leivästä ihan vain Oivariinin kera, jotta leivän maku pääsee hyvin esille.