19.2.2013

Kukkainen Persikka-vadelma täytekakku

Tyttäreni täytti 8 vuotta ja tällainen tuli sitten hänen synttärikakukseen. Meillä ei kauheasti tykätä noista massoista kuorrutteena, joten kompromissina laitoin sekä sokerimassaa että perinteistä kermavaahtoa kuorrutteeksi :). Täytteenä on soseutettua persikkaa, vadelmaa ja kerma-rahkaseosta. Herkullista!

Kukkakakku

Kakkupohja: 
(kahteen erikokoiseen kakkuvuokaan)
6 munaa
3 dl hienoa sokeria
2 dl erikoisvehnäjauhoa
1 dl perunajauhoa
1,5 leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
  1. Vaahdota sokeri ja munat keskenään kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Vaahto on sopivaa, kun siitä vaahdon päälle tehdyt kiekurat viipyvät hetken vaahdon pinnalla.
  2. Sekoita jauhot hyvin keskenään ja sihtaa ne osissa varovasti esim. puuhaarukalla käännellen vaahdon joukkoon (siivilän läpi).
  3. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoat. Jos käytät irtopohja kakkuvuokaa, laita mieluiten pohjalle leivinpaperia niin, että se jää pohjan ja renkaan väliin.
  4. Paista 200 asteessa kunnes kakut ovat kypsiä. Kypsyyttä on kätevä kokeilla kakkutikulla. Kakku on kypsä kun taikinaa ei enää tartu puutikkuun.
Täytteet:
iso purkki säilykepersikoita
1-2 litraa vadelmia+sokeria
vesi-sitruuna-sokeriseosta kostutukseen (n. 2dl) 
(tai persikan sokerilientä, laita vähän sitruunaa joukkoon)
2 prk vispikermaa+ 1 prk maitorahkaa+sokeria 

Pinnalle:
250g sokerimassaa+tomusokeria kaulintaan
vispikermaa+sokeria ja n. 2-3 rkl vaniljakreemijauhetta tukevoittamaan
koristeita (voit itse tehdä värjäämällä massan pastavärillä esim. Wilton pink)

1. Halkaise molemmat kakkupohjat kahteen osaan. Aseta isomman kakkupohjan toinen levy tarjoiluastialle.

2. Sekoita sitruuna-sokerivesi ja kostuta esim. silikonisudilla pohja kevyesti. 

3. Soseuta vadelmat ja makeuta kevyesti sokerilla. Levitä osa vadelmaseoksesta tasaisesti pohjan päälle. 

4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja vatkaa joukkoon maitorahka. Makeuta kevyesti vanilliinisokerilla. Levitä kerma-rahkaseosta varovasti lastalla vadelmien päälle.

4. Valuta persikat liemestään, soseuta ja levitä varovasti kermavaahdon pinnalle. Aseta toinen kakkupohja päälle.

5. Seuraavaksi päälle tulee pienempi kakkupohja. Paina vuoalla varovasti jälki kakkupohjaan jotta näet, mille alueelle täytteet pitää levittää. Jatka täyttämistä edellisen täyttömallin mukaisesti. Lopuksi kostuta vielä ylin kerros hieman reippaammin.
6. Levitä koko kakun pinnalle loput kerma-rahkaseokset. Ylimmän kerroksen päälle hieman reilummin, jotta sokerimassa asettautuu kauniisti eikä kakkupohja kuulla läpi.

7. Kaulitse sokerimassa tomusokeria apuna käyttäen ja asettele varovasti kakun ylimmälle osalle. Asettele koristeet. Tässä kakussa olen käyttänyt sokerimassasta osan kukkien tekoon ja värjännyt valkoisen massan Wiltonin pinkillä pastavärillä. Tuo 250 g massaa riittää juuri ja juuri, joten jos et halua säätää massan kanssa, varaa kaksi pakettia.

8. Vatkaa kerma vaahdoksi, makeuta kevyesti sokerilla. Vatkaa vaniljakreemijoukkoon. Voit myös käyttää kreemijauheen sijasta rahkaa, sillä sekin tukevoittaa jonkin verran. 

9. Pursota ruusut ruusutyllalla ruusun "sisältä" ulospäin kiertäen. Käytin pursottamiseen tätä kuvassa olevaa Städter -tyllaa.

Miisulinherkut









Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.