23.7.2022

Ihastuttava kirsikkahillo hapankirsikoista

Tänä vuonna suklaakirsikkapensaamme tuotti ensimmäistä kertaa valtavan sadon ja sitä joutui oikein alkaa miettimään mitä kirsikoista tekisi :). Kirsikat ovat hapahkoja, vaikka nimestä (suklaakirsikka) voisi kuvitella kyseessä olevan makeamman herkun. Viime vuoden pakastetut kirsikat seisovat edelleen pakkasessa, joten tänä vuonna en kirsikoita pakasta. Ekasta erästä päätin tehdä ihanaa hilloa.


Kirsikkahillo on ihanaa herkkua talvella vaikka jogurtin, rahkan tai viilin kanssa ja superherkkua vaniljäjäätelön kera tarjoiltuna.

Hilloon voi myös halutessaan lisätä makua antavia aineksia esim. rommia, mantelilikööriä tai vaikka karvasmanteliaromia. Itse lisäsin vain vaniljasokeria nyt tällä erää.

Hapankirsikka hyydyttää hillon tehokkaasti, joten jos haluat, voit lisätä hillossa käyttämäsi nesteen määrää.



Kirsikkahillo hapankirsikoista

1 kg tuoreita, kivettömiä hapankirsikoita
0,5 dl vettä
400 g hillosokeria
1 tl vaniljasokeria
(0,5 dl lisää vettä tai vaikka rommia/likööriä)

1. Mittaa kivettömät kirsikat ja vesi kattilaan. Kuumenna.

2. Kun vesihöyryä alkaa muodostumaan, lisää hillosokeri ja sekoittele. Sekoita myös vaniljasokeri joukkoon.

3. Anna muhia. Kuori hillon pinnalle muodostuva vaahto pois.

4. Purkita steriloituihin hillopurkkeihin ja säilytä viileässä. Itselläni hillot ovat säilyneet hyvin +5 asteisessa varastossamme läpi talven.

Sisällön tarjoaa Blogger.