7.12.2015

Jouluiset sieniherkut: Jauheliha-Sienipiirakka, Herkkusienisalaatti ja Glögi-marinoidut herkkusienet

Joulu kolkuttelee jo ovella ja sen joulumenuun suunnittelun aika alkaa olla käsillä. 
Sienet sopivat hyvin joulupöydän herkuiksi ja niiden avulla voi myös loihtia ruokapöytään vaikka mitä ihanuuksia. Ne ovat myös hyviä, jos miettii vaihtoehtoja kasvisruokailijoille. 


Pääsin Blogiringin ja Kauppapuutarhaliiton yhteistyön kautta tustustumaan Sirkkalehtimerkkiin ja puhtaisiin, kotimaisiin Champ -sieniin. Ja olen oikeasti todella vakuuttunut: jatkossa valitsen kyllä puhtaasti kotimaisia sirkkalehdellä merkittyjä sieniä, sillä tällöin tiedän mm. mitä sieneni 'on syönyt' ja tiedän ostavani laatua. Ja samalla annan euroni kotimaiseen yhteiseen hyvään =).

Kuulostaa ehkä vähän kliseiseltä - ja sitä se ehkä on :D mutta tässä kävi niin, että taisin ihan hurahtaa. Niin - enkä pelkästään kotimaisuuteen vaan myös sieniin :). Ja sieniä kuvatessani ei voinut olla ihailematta niiden kauneutta! Ja nämä Champ -sienet olivat kyllä käsittämättömän laadukkaita - kaikki ihan valioyksilöitä ja niin puhtaita ja upeita, että niitä sopikin kuvata!

www.pullantuoksuinenkoti.com


Meillä on joulupöydässä ollut usein Liha-riisipiirakan lisäksi myös Sieni-riisipiirakkaa, niille jotka lihaa eivät syö. Sienet ovat piirakassa meheviä ja maukkaita eikä sienipiirakka näin ollen häviä lainkaan lihaversiolle vaan on monesti myös lihansyöjien suosiossa :). Helpoksi kokkailun tekee myös se, että molempiin piirakoihin voi käyttää periaatteessa samoja raaka-aineita mutta toiseen laittaa sitten vain jauhelihaa ja toiseen sieniä.

Voit myös tehdä sekoituksen, eli keventää jauhelihatäytteistä piirakkaa sienillä - niin kuin minä nyt tein :). Piirakasta tuli todella herkullista - jopa niin herkullista, että taidan jatkossa aina tehdä näin. Laitoin sienipiirakkaan maukkaita, puhtaasti kotimaisia Champ -siitakesieniä (luomu) ja suomalaisia Champ -herkkusieniä.

Siitakesienet muuten kasvatetaan kotimaisessa koivuhakkeessa ja ne muistuttavat maultaan herkkutattia. Ne syödään kypsennettyinä joten siksikin ne sopivat hyvin piirakkaan. Siitakesienet tarvitsevat valoa saadakseen ruskean värinsä (tätäkään minä en ennen tiennyt).



Huomasin tätä yhteistyötä tehdessäni, että ruokakaupoissa on tosiaan erilaisia tuoreita sieniä saatavilla vaihtelevasti. On edullisempia ulkomaalaisia sieniä ja sitten vähän hintavampia kotimaisia sieniä. Jäin pohtimaan sitä hintaeroa ja sen merkitystä. Esimerkiksi meidän S-Marketin valikoimassa ulkomaisten ja kotimaisten sienten hintaero oli noin euron. Se näytti nopeasti vilaistuna siinä hyllyn hintalapussa isolta, mutta pisti miettimään, että onko se oikeasti sitä? Jos kuitenkin kotimaisen sienen osalta tietää jo sirkkalehdestä, että sieni on sataprosenttisesti kotimainen, puhtaasti suomalainen ja laadukkaasti kasvatettu. Mutta ulkomaalaisesta sienestä ei oikeastaan tiedä mitään..

www.pullantuoksuinenkoti.com

Oma suuri joulupöydän rakkauteni on aina ollut sienisalaatti. Meillä se on perinteisesti valmistettu suolasienistä mutta sen voi hyvin tehdä myös kotimaisista viljellyistä sienistä. Esimerkiksi sienisalaattiin sopivat erinomaisesti Valkoiset ja Ruskeat Champ -herkkusienet. Ruskeat Champ-herkkusienet ovat valkoisia veljiään maukkaampia ja näin ollen sopivat myös sienisalaattiin hyvin.


Tiesitkö muuten, että herkkusienet kasvavat pimeässä?

Entä tiesitkö sitä, että vanhetessaan herkkusienten heltat aukeavat ja niiden väri tummuu, mutta sienet ovat tällöin maukkaammillaan?

Lisää kivaa ja hyödyllistä knoppitietoa sienistä löytyy täältä.




Jauheliha-Sienipiirakka

2 iso levyä lehtitaikinaa (yht. 800g)
100 g Champ -suomalaisia luomuviljeltyjä siitakesieniä
100 g Champ -suomalaisia herkkusieniä
4 dl täysjyväriisiä (vettä keittämiseen)
1/2 lihaliemikuutio
1/2 kasvisliemikuutio
4 kananmunaa
1 pieni punasipuli (60g)
pala purjoa (50g)
öljyä
suolaa 
pippuria, valkopippuria
+1 kanamuna voiteluun
sesaminsiemeniä pinnalle

Lisäksi:
hyvää liha/kasvislientä valmiina tai tiivisteestä
persiljaa
mustapippuria

1. Ota taikina sulamaan huoneenlämpöön.

2. Keitä riisi kypsäksi kasvis- ja lihaliemikuutioiden kanssa.

3. Keitä kananmunat koviksi.

4. Silppua sipulit ja kuullota niitä öljyssä samalla sekoittaen. Lisää joukkoon jauheliha, paista kypsäksi ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada isoon kuuman kestävään kulhoon.

5. Pilko sienet ja paista niitä pannulla miedolla lämmöllä ja lisää jauhelihaseoksen joukkoon kulhoon.


6. Lisää kypsät riisit seokseen.

7. Viipaloi kananmunat munaleikkurilla kahteen suuntaan ja lisää täytteeseen.

8. Lisää suolaa ja pippuria makusi mukaan. Sekoita hyvin.

9. Kauli toinen taikinoista pellin kokoiseksi levyksi suoraan leivinpaperin päälle ja nosta levy syvälle uunipellille.

10. Lisää levyn päälle jauheliha-riisi-munaseos ja taputtele tasaiseksi.

11. Kauli toinen taikina levy leivinpaperin päällä ja kippaa se piirakan pinnaksi. (Jos reunoilta jää yli taikinaa, voit niillä paloilla koristella piirakan. Me teimme tähtiä.)



12. Voitele piirakka kananmunalla huolellisesti, lisää koristeet ja voitele vielä ne, pistele pinta haarukalla (unohdin tällä kertaa) ja ripottele vielä sesaminsiemeniä koristeeksi.

13. Paista uunissa keskitasolla n. 200 asteessa kunnes pinta on saanut kauniin värin (n. 40-50 min kiertoilmassa).

14. Kuumenna lihaliemi ja lisää joukkoon silputtua persiljaa. Tarjoa lihapiirakan kanssa syvältä lautaselta. Rouhi vielä pippuria pinnalle ja tarjoa heti.




Herkullinen Herkkusienisalaatti

200 g Champ - herkkusieniä (ruskeita ja vaaleita)
80 g punasipulia
20 g purjosipulia
200 g kevyt kermaviiliä
120 g smetanaa
0,5 tl balsamicoa
merisuolaa
pippurirouhetta

Lisäksi: tarjoiluun purjosipulia, mustapippuria ja balsamicoa

1. Puhdista ja hienonna sienet.

2. Hienonna sipulit ja huuhtele punasipuli kylmässä vedessä. Valuta.

3. Sekoita kulhossa sienet ja sipulit ja lisää joukkoon kermaviili ja smetana. Sekoita.

4. Rouhi joukkoon merisuolaa ja mustapippuria. Lisää ripaus sokeria ja balsamico. Maistele aina välillä ja lopeta maustaminen, kun maku on hyvä. (Sienisalaatti on hyvää tarjottavaksi vaikka heti. Jos tarjoat sitä seuraavana päivänä, valuta sienisalaatti ensin siivilässä, sillä se kostuu säilötessä).

Tarjoa kera balsamicopisaroiden, mustapippurin ja purjosilpun. 

Herkullista esim. keitetyn perunan, paahdetun ruisleivän, 
saaristolaisleivän tai tumman hapankorpun kanssa.  




Ihana ja aavistuksen hapokas lisäke joulupöytään ovat marinoidut herkkusienet. Joulun kunniaksi voit lorauttaa joukkoon vaikka glögiä tai lisätä suosikkimarinadiisi jouluisia mausteita.

Marinoituja herkkusieniä on kiva tarjoilla muutenkin. Maustamisen variaatioita on monia ja mielestäni ihan parasta tulee mm. valkosipulin, balsamicon ja oliiviöljyn seoksesta.


Glögi -marinoidut
Herkkusienet

200 g Champ -herkkusieniä (ruskeita ja valkoisia)
3 rkl glögiä (käytin alkoholipitoista)
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamicoa
0,5 tl kuivattua timjamia
ripaus rouhittua merisuolaa
ripaus rouhittua mustapippuria


1. Pese/puhdista sienet ensin ja kuivaa ne. Leikkaa ne joko puoliksi tai neljään osaan vähän riippuen sienien koosta. Pienet voit jättää kokonaisiksi.

2. Sekoita kulhossa glögi, oliiviöljy, balsamico, timjami ja suola. Sekoittele ja lisää herkkusienet kulhoon. Laita kulhoon kansi päälle ja ravistele tai jos sinulla ei ole kannellista kulhoa niin sekoittele hyvin niin, että marinadi leviää sienille tasaisesti ja laita jääkaappiin maustumaan vähintään pariksi tunniksi tai seuraavaan päivään. Ravistele purkkia aina välillä säilytyksen aikana.

3. Tarjoa esim. lisäkkeenä ruokapöydässä tai salaatin mausteena.


Tässä vielä kuva Champ - sienipakkauksista, jotta tunnistat ne kaupan hyllystä.



Tämä on Sirkkalehtimerkki ja se takaa 
tuotteen sataprosenttisen kotimaisuuden ja korkean laadun.




"Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto ry" 


Sisällön tarjoaa Blogger.