13.1.2015

Vihersmoothie -himo

Joulun pyhien jälkeen se taas iski. Nimittäin vihersmoothie -himo. Sitä onkin pitänyt odotella jo aika tovi. Meni varmaan kaksi vuotta, kun join smoothieita - ja pääasiassa vihersmoohtieita - aina aamuisin. Sitten tuli puuro ja marjat ja jäin niihin koukkuun. Ja oikeastaan olen vieläkin koukussa. Etenkin, kun uusi tutkimuskin kannustaa syömään puuroa päivittäin ;).

Meidän perheessä on otettu se linja, että joka arkipäivä syödään puuroa. Meillä syödään siis pääasiassa veteen keitetty kaurapuuroa pakastemarjoilla, maidolla ja hunajalla höystettynä. Yksi lapsista tosin haluaa puuronsa aina voisilmän kera ;).

GGS eli Glowing Green Smoothie, minkä tietääksen Kimberly Snyder on lanseerannut - on ihan mun lemppareita. Se on raikas vihersmoothie mikä sisältää pinaattia, romaine salaattia, sellerinvarsia, banaania, päärynää, omenaa ja sitruunaa sekä vettä. Tuosta smoothiesta tulee tehtyä monenlaisia versioita vähän eri yhdistelmin ja sen mukaan mitä kaapista löytyy. Harvoin laitan salaattia smoothieen, mutta pinaattia lähes aina kylläkin. Banaani tuo hyvää makeutta ja on siksi suositeltava raaka-aine. Pehmeyttä voi lisätä esim. avokadolla tai makeuttamattomalla mantelimaidolla. Mantelimaito sopii ihanasti näihin juomiin. Joukkoon voi myös lisätä manteleita, chiasiemeniä ja esim. mustaherukat ovat ihan mahtavia!

Perusvihersmoothiet ovat myös hyvin vähäkalorisia. Nyt olenkin ottanut sen linjan, että syön sen aamupuuroni ja juon smoothien vaikka illalla, jos en jaksa sitä aamulla juoda. Aamulla en tykkää täyden mahan tunteesta, joten monesti smoothie+puuro on jo liikaa. Tai sitten jos on slow morning - eikä kiire mihinkään, nautin smoothien myöhemmin aamupäivällä.

Vihersmoothie säilyy hyvin jääkaapissa muutaman päivän, joten voit kerralla tehdä sitä enemmänkin. Myös pakastus toimii.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tällä reseptillä tulee 2 isoa annosta ja yhdessä annoksessa on kaloreita n. 70

Vihersmoothie

150 g päärynää (1 iso)
60 g kiwiä kuorittuna
50 g banaania (kuorittu) (puolikas)
50 g babypinaattia
40 g varsiselleriä
0,5 dl sitruunamehua
3,5 dl vettä

1. Huuhtele hedelmät ja varsiselleri ja paloittele. Huuhtele myös pinaatti.

2. Laita kaikki tehosekoittimeen. Lisää vesi ja puristettu sitruunanmehu. Sekoita tasaiseksi ja jaa kahteen lasiin. Voit laittaa toisen annoksen jääkaappiin (aseta kelmu lasin ylle).

Kurkkaa myös muut terveyspirtelöreseptini täältä.

Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.