7.6.2014

Ihana Kookos-Chia-Mustaherukka-Mansikkapuuro

Viime aikoina postaukseni ovat alkaneet olemaan aika lailla yksipuolisia ja tällaisia 'terveys'-painotteisia mutta perinteisten herkkujen perään huokaileville on kyllä tulossa pian myös jotain :). Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus pitkästä aikaa leipoa, ja varmaankin ainakin suht perinteisesti, ja jotain raparperista.

Jotenkin vain viimeaikoina olen välttänyt herkkujen leipomista, sillä niitä tulee silloin väkisinkin syötyä. Mielummin yritän löytää niitä terveellisiä vaihtoehtoja makean nälkään ja sen myös huomaa, kun syö mahdollisimman ravintopitoisesti, ei niitä herkkuja niin kauheesti tee mieli. Muutama pala tummaa suklaata silloin tällöin ja se pitää tyytyväisenä :).

Lisäksi ruokakokkailutkin ovat tällä viikolla jääneet suurimmaksi osaksi mieheni vastuulle, kun tytöillä on ollut luistelussa leiriviikko ja olen saanut viettää joka työpäivän jälkeen kaksi tuntia autossa sahaten toiselle puolelle kaupunkia ja sitten sieltä kotiin (hirveessä ruuhkassa!!). Kotona ollaan tosiaan oltu joka päivä aikaisintaan vasta kuudelta.

Nämä Chia -siemenistä tehdyt puurot ovat ihan hurmanneet minut. Niistä tulee jotenkin tosi hyvä olo ja ja selkeesti boostaavat aineenvaihduntaa. Mustaherukka on varmaan ihan parhaita suomalaisia marjoja, jos puhutaan aromikkuudesta ja mausta. Ja onhan siinä myös paljon potkuakin! Istutimme viime kesänä vielä lisää mustaherukkapensaita pihallemme, jotta saataisiin noita ihania marjoja vieläkin enemmän pakkaseen. Ne nimittäin ovat ihan ykkösiä smoothieissa ja selkeesti myös näissä puuroissa. Tästä Chia -puurosta tuli ihan parasta tähän asti. Mustaherukka ja kookos - oi mikä ihana yhdistelmä!

www.pullantuoksuinenkoti.com

1 annos
2 dl kookosvettä (Cocofina)
2 rkl chia siemeniä
1 dl mustaherukoita
5 mansikkaa
1 rkl kookoshiutaleita
1 tl Cashew nut butteria *
1 tl Baobab -jauhetta *
steviaa maun mukaan

Mittaa ainekset kulhoon ja hienonna tasaiseksi esim. sauvasekoittimella. 
Makeuta haluamallasi tavalla. Laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi tai illalla aamua odottamaan.

* Tuotteet saatu Ekokauppa Ruohonjuurelta
Sisällön tarjoaa Blogger.