31.10.2013

Herkullinen lämmisavulohikastike pastalle

Lämminsavulohi sopii erinomaisesti kermaiseen pastakastikkeeseen. Siinä on kylmäsavulohta pehmeämpi aromi, joten se ei dominoi ruoassa niin voimakkaasti. Hieno maku vaatii mielestäni seurakseen jotain tuhdimpaa, jotta kastikkeesta tulee pehmeän täyteläistä, joten siksi tässäkin kastikkeessa on kermaa ja tuorejuustoa ihan mukavasti.
Vielä parempaa tulisi varmaan kuohukermalla ;).

Tästä tuli todella hyvää ja maistui erinomaisesti jopa koko perheelle :).

www.pullantuoksuinenkoti.com
Tarvitset:

1 rkl avokadoöljyä
1/2 dl sipulisilppua (käytin sipulinvarsisilppua)
1/2 dl pinaattisilppua
300 g lämminsavulohta
1,5 tl sitruunapippuria
1 rkl sitruunamehua
2,5 dl ruokakermaa 15%
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 kalaliemikuutio
2 tl makeaa sinappia
1/2 dl tillisilppua

Lisäksi täysjyväspagettia ja parmesania.

1. Laita öljy pannulle ja kuullota siinä hetki sipuleita ja pinaattia. 

2. Hienonna lohi ja lisää se pannulle. Ripottele pinnalle sitruunapippuri ja sitruunamehu. Pyörittele seosta pannulla hetken aikaa.

3. Lisää kerma, tuorejuusto, murennettu kalaliemikuutio, sinappi ja tilli. Sekoittele niin, että tuorejuusto sulaa kastikkeeseen. Anna muhia hetki.

4. Tarjoa keitetyn täysjyväspagetin (esim. Barilla) sekä parmesanjuustolastujen kanssa.

30.10.2013

Kaikista ihaninta kasvojenpuhdistusta

Siitä on varmaan jo kymmennen vuotta, kun ensimmäisen kerran tutustuin Dr. Hauschkan tuotteisiin. Englantilainen tuttavani suositteli minulle ruusuvoidetta ja sellainen silloin taannoin Englannista mukaan lähtikin. Aivan ihana tuote ja se tuoksu - rakastan ruusuntuoksuisia kosmetiikkatuotteita. Ruusuvoide onkin varmaan yksi Dr. Hauschkan lippulaivatuotteista.

Dr. Hauschkan tuotteet ovat muutenkin todella laadukkaita. Ne ovat jonkin verran tavallista markettikosmetiikkaa kalliimpia mutta niin paljon parempia ja erityisesti siksi, että ovat luonnonmukaisia ja oikeasti hyviä. Niissä on todellakin panostettu laatuun ja hoitaviin ominaisuuksiin.

Dr. Hauschka kosmetiikkaa valmistaa WALA Heilmittel GmbH. Kyseinen yritys on toiminut jo vuodesta 1935 luonnonlääkkeiden parissa ja sitten myöhemmin kehittänyt tämän kosmetiikkasarjan tuon lääketuotannon rinnalle.

"Nykyään WALA valmistaa noin 1000 erilaista lääkettä akuuttien ja kroonisten sairauksien hoitoon sekä vapaasti myytäviä lääkkeitä vaivoihin, joihin ei tarvita lääkäriä (esimerkiksi vatsavaivoihin, silmä- ja korvaoireisiin, vilustumissairauksiin, flunssaoireisiin, pieniin rasitusvammoihin ja ruhjeisiin ym.)"

Yrityksen motto on vapaasti suomennettuna "Luonnon aarteet muunnettuna sinua varten"
(Nature's Treasures Transformed for You) ja se näkyy heidän kaikessa toiminnassaan.

Raaka-aineina he käyttävät vain korkealaatuisia kasviöljyjä, esim. manteliöljyä, avokadoöljyä ja jojobaöljyä. Luonnonvahoista suositaan mehiläisvahaa, kandellavahaa ja ruusuvahaa. Lisäksi käytetään myös hoitavia rohtokasveja sekä ihania eteerisiä öljyä, joista oletan tuotteiden tuoksunkin olevan peräsin.

Olen nyt kuukauden päivät käyttänyt tätä Dr. Hauschkan puhdistusemulsiota ja parempaa puhdistustuotetta saa kyllä hakea. Tähän ikään mennessä on tullut testattua jos jonkinmoisia tuotteita, joten vertailupohjaa jonkin verran jo löytyy. Itselläni on pintakuiva iho, mikä usein kiristää kasvojen puhdistuksen jälkeen. Myös pientä kutinaa/kihelmöintiä saattaa ajoittain esiintyä. Monien puhdistusemulsioiden kanssa on myös ollut haasteena se, että ne eivät vain yksinkertaisesti puhdista kunnolla.

Tämän tuotteen koostumus on samettisen pehmeä ja tuoksu aivan ihana. Emulsio on kätevä käyttää pumppupullosta eikä sitä näin annostellen tule tuhlattua. Tuotetta levitetään kostutetulle iholle. Epäpuhtauden poistuvat hyvin ja mikä hienointa, tällä saa myös silmämeikin poistettua hellävaraisesti kostutetun pumpulin avulla. Ja mikä mahtavinta, iho tuntuu puhdistuksen jälkeen pehmeältä ja kosteuteltulta - ei kiristä eikä kihelmöi. Loisto tuote - tästä en enää luovu!

www.pullantuoksuinenkoti.com


"Hellävarainen puhdistus on tärkeää erityisesti kuivan ja herkän ihon hoidossa. 

Dr.Hauschka Puhdistusemulsio sisältää ravitsevia jojoba- ja manteliöljyjä sekä elvyttäviä uutteita masmalosta ja viljoista. 

Dr.Hauschka Puhdistusemulsio säilyttää ihon luonnollisen lipiditasapainon ja estää siten ihoa kuivumasta. Kun ihon hydrolipidikalvo toimii normaalisti, se tarjoaa ihosoluille kosteutta ja suojaa. 

Dr.Hauschka Puhdistusemulsio tukee hydrolipidikalvon toimintaa, vahvistaa ihoa ja pitää sen juostavana. Täyteläinen puhdistusemulsio irrottaa meikin hellävaraisesti jättäen ihon pehmeäksi."

Seuraavaksi ajattelin investoida saman sarjan kasvoveteen ja myös ikääntyvän ihon hoitotuotteet kiinnostavat, nyt kun tuo neljän kympin rajakin tuli ylitettyä ;). 

Olen myös suunnitellut laajentavani meikkivalikoimaani tämän merkin pariin pikkuhiljaa. Kesällä ostin Dr.Hauschkan Rouge Powder -poskipunan, missä on pigmenttiä tosi paljon eli siinäkin mielessä laadukkaasta ja riittoisasta tuotteesta on kysymys. Meikkivoidetta olisi myös kiva kokeilla.


Lähde: Dr. Hauschka http://www.drhauschka.fi

27.10.2013

Unelmaisen sunnuntain Banaani-kookos-kahvikakku

Tuunattua kahvikakkua olisi tänään tarjolla - kokeilevan keittiön tyyliin ;)..
Sokeri on korvattu kookossokerilla ja rasva hyvällä kookosrasvalla. Kakun maku tulee banaaneista, taateleista ja kookoksesta. Uuuh, melkoisen taivaallista. Voiko sunnuntai enää paremmalta maistuakkaan ;)
Kaiken lisäksi tämä syntyy käden käänteessä - ainoastaan uunissa paistumista on vartottava - tuoksujen leijaillessa hiljalleen uunin luukkujen läpi asuntoon ja houkutellen tuoksun perässä vaeltajia keittiöön..

www.pullantuoksuinenkoti.com
Tarvitset:
2 banaania (n. 200 g)
2 dl kookossokeria (esim. Big Tree)
150 g kookosöljyä (kylmäpuristettua esim. CocoVi)
1/2 tl vaniljajauhetta
1/2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
2 rkl mantelirouhetta
1 rkl kookoshiutaleita
5 kuivattua, pehmeää taatelia
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

1. Laita kaikki raaka-aineet - jauhoja ja leivinjauhetta lukuunottamatta - monitoimikoneeseen ja sekoita ainekset sileäksi seokseksi.

2. Mittaa joukkoon jauhot ja leivinjauhe ja sekoita hyvin tasaiseksi seokseksi.

3. Voitele kakkuvuoka kookosöljyllä ja kuorruta kookoshiutaleilla.

4. Kaada taikina vuokaan.



5. Paista 200 asteessa n. 45-60 minuuttia. Kokeile kypsyyttä kakkutikulla.




6. Ota kakku uunista ja anna jäähtyä hetki vuoassaan.
Kumoa tarjoiluastialle. 
Mikäli kakku on kohonnut hieman "pohjasta" (kuten minulla), voit tasoittaa pohjan veitsellä, niin kakku asettuu tarjoilulautaselle kauniimmin.

7. Tarjoa sellaisenaan tai esim. vaniljakastikkeen kanssa.





Kookossokeri:
Kookossokeri on sokereista parhain. Ei pelkästään sen alhaisen glykeemisen indeksin vuoksi vaan siksi, että kookossokeri sisältää myös ravinteita - eli ei ole lähes tyhjää täynnä kuten normisokerit. Kookossokerissa on mm. magnesiumia, sinkkiä, kaliumia ja 16 erilaista aminohappoa. 

Kookosöljy:
Kookosöljyn hyvistä puolista on kirjoitettu paljon, ja tässä hyvä tietopaketti suoraan lainattuna Terveydenjuuri -sivustolta:

"Kookosöljy sisältää runsaasti lauriinihappoa. Lauriinihappo on luonnon oma antibiootti, joka tuhoaa viruksia ja bakteereja.
Laskee LDL-kolesterolia ja nostaa HDL-kolesterolia.
Tuoreimpien tutkimusten mukaan kookosöljyn säännöllinen käyttö parantaa Alzheimerin-taudin oireita.
Jo hyvin pieni annos kookosöljyä päivässä säännöllisesti käytettynä voi parantaa kognitiivisia toimintoja.
Tukee immuunijärjestelmämme toimintaa, kilpirauhasta, hermostoa ja ihon kuntoa.
Parantaa aineenvaihduntaa, joten kookosöljyn syömisestä on apua mm. painonhallintaa ajatellen.
Loistava ase taistelussa hiivaongelmaa vastaan.
Parantaa rasvaliukoisten vitamiinien ja aminohappojen imeytymistä.
Edistää kalsiumin ja magnesiumin imeytymistä.


Kookosöljy onkin ehdottomasti yksi parhaista rasvoista, jonka säännöllinen käyttö tuo mukanaan lukuisia terveyshyötyjä.
Kookosöljyä voi käyttää monipuolisesti ruoanlaitossa. Se kestää erinomaisesti myös kuumennusta ja monien asiantuntijoiden mielestä kookosöljy onkin se paras paistorasva."
Blogistani löytyy myös muitakin reseptejä, joissa olen käyttänyt sekä kookossokeria että kookosöljyä.

26.10.2013

Ah niin ihana kookos-hirssipuuro!

Tuossa muutama viikko sitten kerroinkin ostaneeni hirssisuurimoita ja nyt sitten ensimmäisen kerran tein niistä jotain. Olin ajatellut käyttää niitä kvinoan tapaan ruoassa, mutta päätinkin tällä kertaa tehdä niistä puuroa. Käytin tässä puurossa Adukin Luomu -hirssisuurimoita.

Hirssi on siis omassa keittiössäni uusi tuttavuus, vaikka vanhasta viljasta onkin kysymys. Sillä saa kivaa vaihtelua ruokavalioon ja ravintoarvotkin ovat kohdillaan. Hirssi sopii myös gluteiinittomaan ruokavalioon.

Hirssipuuro muistuttaa koostumukseltaan riisipuuroa. On ihanan pehmeää ja tämän reseptin puurosta tuli kyllä niin hyvää että !! =). Kiireiseen aamuun tämä ei sovi, sillä hauduttamiseenkin menee aikaa. Mutta ainahan puuron voi tehdä jo illalla valmiiksi :).

Hirssi oli siis todellakin positiivinen yllätys. Musta tuli nyt ihan hirssipuurofani :)!

www.pullantuoksuinenkoti.com

2 isoa annosta

1,5 dl hirssisuurimoita
3 dl kookosjuomaa
2 dl vettä
1 dl kookosmaitoa (paksua)
1 vaniljatanko
1 mm kardemummaa
1 rkl kookoshiutaleita
5 kuivattua taatelia
2 dl pakastemustikoita

1. Mittaa hirssit kulhoon ja kaada päälle kylmää vettä. Hiero hirssejä vedessä.



Kaada siivilään ja huuhtele vielä juoksevassa vedessä ja valuta.

2. Mittaa kookosjuoma ja vesi kattilaan.

3. Halkaise vaniljatanko pitkittäin ja poista siemenet veitsen tylsällä puolella tangon sisäpinnalta ja laita kattilaan. Mittaa myös kardemumma ja kookoshiutaleet joukkoon.



4. Kuumenna neste kiehuvaksi ja lisää hirssisuurimot. Hauduta kannen alla. Lisää hauduttamisen aikana kookosmaito ja pilkotut taatelit. Lisää tarvittaessa nestettä.



5. Kun suurimot ovat pehmenneet on se valmista. Haudutukseen kannattaa varata noin puoli tuntia. Puuro on ihan herkkua jo tässä vaiheessa, joten voit syödä vaikka sitä jo ihan tällaisenaan :).


6. Lisää jäiset mustikat puuron joukkoon tai päälle ja nauti :).

Vinkki: Voit vaihdella makuja eri marjoilla, laittamalla banaania joukkoon tai muita hedelmiä. Täyteläisempää saat, jos laitat vielä enemmän tuota kermaisempaa kookosmaitoa.

25.10.2013

Helppo ja herkullinen lämminsavulohipiirakka

Enoni tuli vaimonsa kanssa meille kylään ja he kun ovat enemmänkin suolaisten herkkujen perään kuin makeiden päätin tehdä ruokaisaa piirakkaa.

Ja koska oli vielä arki-illasta kysymys, herkun piti olla jotain helppoa ja nopeaa.

Tämä oli juuri sellainen ja vielä ihan älyttömän hyvää ja ihanan mehevää :).

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tarvitset:
1 pkt Pirkka rukiinen piirakkataikina (pakaste, 400g)

250g lämminsavulohta
1 tl sitruunapippuria
1 hienonnettu punasipuli
2 dl maitoa
3 munaa
2 dl raejuustoa
150g creme fraichea
1 dl Gran Padana -juustoraastetta
1 dl silputtua tilliä
1,5 dl silputtua baby-pinaattia
1 rkl sitruunamehua
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl suolaa

1. Painele sulanut piirakka taikina vuoan pohjalle.
(Vuoan halkaisija n. 27-30 cm)

2. Ripottele taikinan päälle lohen palaset ja sitruunapippuria.

3. Laita silputtu sipuli kulhoon ja kypsennä sitä mikrossa noin minuutti.

3. Lisää kulhoon maito ja kananmunat ja sekoita hyvin.
Sekoita joukkoon loputkin aineet.

4. Kaada seos lohien päälle vuokaan.

5. Paista n. 200 asteessa 40 - 50 min kunnes piirakka on kypsää.

6. Tarjoa mieluiten lämpimänä.

22.10.2013

Valkosuklaa-Pätkis Cupcakes

Nämä ihanat kuppikakut olivat vallan unohtuneet vanhaan blogiini ja resepti on sen verran hyvä, että ansaitsee tulla tännekin päivitetyksi. Tämä ihana suklainen herkku kätkee sisäänsä minttuisen suklaasydämen. Tuo suklaapala koristeena ei ole ehkä ihan kauneimmasta päästä - mutta helppo ja herkullinen :). Ja nämähän voi jokainen koristella juuri haluamallaan tavalla.

Pätkispalojen sijaan voit käyttää esim. Dumleja. Olen aiemmin tehnyt näitä niin, mutta tällä kertaa niitä ei minulla ollut dumleja, joten toffeisten herkkujen sijaan tuli sitten Pätkis-cupcakeja :).
Herkullisia näistä tuli ja pätkikset maistuivat ihanan minttuisilta ja rapsakoilta. Valkosuklaa kruunasi makuelämyksen.
www.pullantuoksuinenkoti.com

Tarvitset:
150 g voita tai margariinia
1,5 dl maitoa
3 kananmunaa
2,25 dl sokeria (mieluiten hienoa)
3,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaojauhdetta
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoa
pussillinen pätkispaloja 
pandan valkoista suklaata
koristeluun esim. sokerikuorrutetta ja D'Oetkerin nomparelleja

1. Sulata margariini ja lisää joukkoon maito. Kuumenna höyryäväksi - älä keitä.
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Sekoita kuivat jauhot keskenään kulhossa.
4. Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja rasva-maitoseosta. Lisää jauhoseos siivilän läpi.
5. Laita muffinssivuoat pellille. Jos käytät paperisia muffinssivuokia, säilyttävät ne parhaiten muotonsa kun paistat ne muffinssipellillä. 
6. Laita jokaisen muffinssivuoan pohjalle lusikallinen taikinaa ja sitten siihen päälle pätkispala. Lisää vielä päälle taikinaa - älä täytä vuokaa kuitenkaan aivan täyteen vaan jätä hieman kohoamisvaraa. 
Laita lopuksi vielä valkosuklaan pala päällimmäiseksi.
7. Paista kuppikakkuja noin 10 minuuttia 200-225 asteessa.
8.  Koristele jäähtyneet kuppikakut haluamallasi tavalla. 

20.10.2013

Nostalginen omenapiiras

Taas on käyty kampaajalla ja lueskeltu lehtiä :). Sieltä bongasin idean tähän omenapiirakkaankin. Kyseessä oli kuulemma perintöresepti, joten hyväähän sen oli oltava! Suurensin hieman mittasuhteita, mutta muuten resepti on aika lailla samanmoinen kuin alkuperäinenkin.

Tämä maistuu niin nostalgiselle - tulee ihan mummola mieleen.
Puutalo, puutarha ja ihanat kahvitarjoilut.
www.pullantuoksuinenkoti.com

Taikina:
200 g voita
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilliinisokeria
3 rkl sokeria
3 rkl kylmää vettä

Täytteet:
300g omenanlohkoja
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
+
500 g maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
4 kananmunaa
2,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Voiteluun:
1 keltuainen

1. Vatkaa pehmeä voi, vehnäjauhot ja sokeri keskenään murumaiseksi seokseksi.



2. Lisää kylmä vesi ja vatkaa taikinaksi.

3. Ota n. 1/3 tai 1/4 taikinasta kuorrutetta varten ja laita se jääkaappiin.
Painele loppu taikina vuoan pohjalle ja reunoille.



4. Asettele omenalohkot piirakalle, ripottele päälle kanelia ja vaniljasokeria.

5. Vatkaa maitorahka, kuohukerma, munat ja sokeri keskenään. 
Kaada omenalohkojen päälle tasaisesti.



6. Ota loppu taikina jääkaapista ja erota siitä pieni osa koristeita varten. Kauli taikina hyvin jauhoitetulla alustalla vuoan kokoiseksi levyksi. Asettele levy varovasti esim. kaulinta apuna käyttäen piirakan päälle. Painele päällinen pohjan reunoihin kiinni

7. Tee lopusta taikinasta koristeet piirakan pinnalle. Kiinnitä ne vedellä.

8. Voitele keltuaisella - saat sillä kauniimman värin pintaan.




9. Laita piirakka uuniin 200 asteeseen n. tunniksi. 
Peitä leivinpaperilla paiston aikana, jos alkaa tummumaan liikaa.

10. Anna vetäytyä hetki ja tarjoa esim. kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa.
Tämä piirakka on hyvää ja mehevää myös ihan sellaisenaan
ja aivan ihanaa jääkaapissa viilenneenä.
Voit siis hyvin leipoa piiraan myös edellisenä päivänä.

17.10.2013

Pakurikahvia ja suklaaunelmia

www.pullantuoksuinenkoti.com

Viime viikonloppuna pyörähdin jälleen Ruohonjuuressa ja heräteostoksena sieltä lähti mukaan tämä Chaga coffee - pakurikahvi. Tämä on siis espressojauhatuksella jauhettua luomukahvia mihin on lisätty pakuriuutetta. On muuten todella hyvää, tummaa ja aromikasta.

Olen tuosta pakurista kuullut jo vaikka mitä hyvää, mutta silti sitä ei ole vielä tullut ostettua. 
Tässä tuotteessa se tuli niin houkuttelevassa muodossa etten voinut vastustaa. Pakuriuutejauhetta tässä on 2% (kyse on tiivisteestä) eli, on tämä varmasti parempi vaihtoehto kuin perusespresso :).

Tämä pakurikahvi oli ehkä aavistuksen kalliimpaa kuin muut espressokahvit (8,95€) mutta on mielestäni tuon hinnan väärtti. Tätä oli myynnissä myös suodatinjauhatuksella, mutta itse koin tämä taloudellisemmaksi vaihtoehdoksi - suodatinkahvia, kun tuntuu menevän meillä niin paljon enemmän. Tosin olisihan sitäkin kiva kokeilla :).

Tässä kahvissa on hyvää myös vatsaystävällisyys sillä siinä on vähemmän vatsaa ärsyttäviä happoja. Yleensä tällä ominaisuudella on myös kahvin makua pehmentävä vaikutus.

Kahvin kanssa maistuu suklaa ihan täydellisesti. Green&Black's sarjalla on tarjolla isojen suklaalevyjen lisäksi myös tällaisia ihania pieniä suklaalevyjä. Lajitelmassa on montaa eri makua ja tummuutta ja niitä on ihana maistella kahvin kera (miksei punaviininkin!). Ja jos tykkää kaakaosta tai esim. suklaakahvista - mikä estää tuunamasta kahvia esim. inkiväärin makuisella tummalla suklaalla?

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tuosta inkiväärisuklaasta tuli 12v. tyttäreni ihan lemppari. Itse olen myös mieltynyt tummiin suklaisiin sillä niillä saa tehokkaasti tyydytettyä suklaanhimon. Täyteläinen ja voimakas suklaanmaku on jotenkin vain niin mahtava ja mielestäni maitosuklaalla ei saa samaa makuelämystä aikaiseksi. Esim. Green&Black'sin 85% suklaa on aivan ihanaa - sen purutuntuma on ihanan lohkeavan rouhea.

Näissä suklaissa maun lisäksi on parasta se, että ovat luomua ja lisäksi vielä reilun kaupan suklaita. Kaakaobisneksessä kukoistaa lapsityövoiman käyttö, joten reilunkaupan suklaata valitsemalla voi ainakin varmistua siitä, ettei lapsia ole näiden kaakaopapujen keräämiseen käytetty.

"IITA:n (International Institute of Tropical Agriculture) tekemä tutkimus paljasti, että länsiafrikkalaisilla kaakaoviljelmillä työskenteli noin 284 000 iältään 9–12-vuotiasta lasta vaarallisissa olosuhteissa. Tutkimukseen osallistuneista lapsista noin 12 000 oli todennäköisesti päätynyt viljelmille lapsikaupan seurauksena. Viljelmillä lapset ja muut työntekijät pakotetaan tekemään pitkiä päiviä keräten ja käsitellen kaakaopapuja. 500 grammaan suklaata tarvitaan yli 400 kaakaon palkoa ."

Järkyttävää tietoa. Näin taannoin telkkarista dokumentin, missä haastateltiin juuri näillä viljelmillä työskenteleviä miehiä ja lapsia. Toimittaja oli jotenkin päässyt ujuttautumaan joukkoon ja kuvasi salaa. Tuo dokumentti pysätti kyllä aika hyvin ja muistutti siitä, miksi se Reilun kaupan tuote on hyvä valita siellä kaupassa. Nopeasti nämä asiat vaan arjessa unohtuu, mutta jos nyt taas pysyisivät jonkin aikaa mielessä.. Reilussa kaupassa on muitakin hyötyjä esim. viljelijälle ja voit lukea niistä suoraan Fairtrade -sivulta.

Näitä voi siis tässäkin mielessä syödä hyvällä omalla tunnolla ;).

Palatakseni vielä Green&Black'siin niin heidän filosofiansa luonnonmukaiseen viljelyyn liittyen on myös esiintuomisen arvoinen:





16.10.2013

Kuningatarpannukakku

Meillä oli tänään lapsia iltapalalla viisi, joten vähintäänkin tällaisina hetkinä pannukakku on kätevä ja helppo.

Tällä kertaa tein pannukakusta kuningatar-version ja hieman kookoksella tuunaten.
Viiteen lapseen upposi puoli pellillistä.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Pannukakkutaikina:
8 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kookoshiutaleita
1/4 dl vehnäleseitä
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummaa
100g sulatettua voita
3 kananmunaa

Pinnalle:
2 dl vadelmia
1 dl mustikoita

Lisäksi:
vaniljakastiketta

Sekoita kaikki ainekset keskenään lukuunottamatta kananmunia ja marjoja. Anna turvota mieluiten puoli tuntia (vähemmälläkin toimii).
Vatkaa joukkoon kananmunat ja kaada seos leivinpaperilla vuoratulle syvälle uunipelille.
(leivinpaperi pysyy hyvin paikoillaan kun kostutat peltiä hieman).

Ripottele marjat pinnalle ja paista uunissa 200 asteessa n. puoli tuntia.

Tarjoa esim. vaniljakastikkeen kanssa.

Ihanan Mustikkapannarin ohjeen löydät täältä.

14.10.2013

Kevyt ja maukas kanakeitto

Kanakastikkeen sijaan teki mieli vaihteeksi tehdä jotain ihan muuta broilerinsuikaleista. Kariniemen sivuilta bongasin kanakeiton ja päätin kokeilla sitä, tosin hieman soveltaen :). Keitto on sovellettavissa myös jauhelihakeitoksi tai vaikka esim. siskonmakkarakeitoksi, eli tästä reseptistä on periaatteessa moneksi.

Tämä on ihanan kevyt, terveellinen ja riittoisa ruoka.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tarvitset:
2 rkl avokadoöljyä
500 g broilerinfileesuikaleita
1,5 litraa vettä
1-2 kana fond du chef/2-3 rkl kanafondia
paprikajauhetta
suolaa
n. 1 kg perunoita
2-4 porkkanaa
pala palsternakkaa
pala lanttua
pala juuriselleriä
1 dl purjosipulia/kevätsipulia
2 laakerinlehteä
10 mustapippuria
ripaus valkopippuria
1 tl sokeria

1. Ota kanat huoneenlämpöön.



2. Kuori perunat ja vihannekset. Paloittele vihannekset pieniksi paloiksi.

3. Kuumenna öljy kattilassa ja paista siinä kanasuikaleita hetki. 
Ripottele sekaan n. 1 tl suolaa ja 1/2 tl paprikajauhetta.

4. Lisää vesi, fondi, laakerinlehdet, mustapippurit ja vihannekset kattilaan ja aloita keittäminen.

5. Vihannesten jo kiehuessa pilko perunat ja lisää ne kattilaan. Lisää ripaus valkopippuria.
Keitä kunnes vihannekset ja perunat ovat kypsiä.

6. Tarkista maku. Lisää suolaa, fondia tmv. jos tarpeen.

7. Tarjoa ruisleivän tai vaikka näkkileivän kera.


Jauhelihakeitto:
Käytä broilerinsuikaleiden sijaan paistettua jauhelihaa.
Korvaa kanafondi lihafondilla. Laita lisäksi vähän tomaattipyrettä.

Siskonmakkarakeitto/makkarakeitto:
Lisää siskonmakkarat (pursota suoraan suolesta) taikka makkaranpalat
kiehuvien vihannesten ja perunoiden joukkoon.
Käytä kanafondia tai lihafondia tai kasvisfondia.

Vinkki: Persilja sopii hyvin näiden keittojen maustamiseen.

13.10.2013

Mansikka-kookos-tattari terveyspirtelö


2-3 annosta

1 dl tattaria
1/2 dl kookoshiutaleita
1 rkl Chia-siemeniä
5 cashewpähkinää
1 dl vettä

1 tl kookosöljyä
1 banaani
2 dl jäisiä kotimaisia mansikoita
2-3 dl kookosmaitoa/riisi-kookosjuomaa

Huuhtele tattari huolellisesti.
Laita tattari, kookoshiutaleet, chiat, cashewt ja vesi blenderiin yöksi.

Lisää aamulla loput ainekset ja blendaa kunnolla.

Säädä nesteen määrällä paksuutta; voit tehdä joko pirtelöä tai tuorepuuroa.

Shoppailua Hulluilla Päivillä ja Ruohonjuuressa

Kävin eilen taas kaupungilla pikaisesti pyörähtämässä. Kauhulla odotin hirveetä ruuhkaa parkkihallissa Hulluista Päivistä johtuen, mutta tilanne parkkipaikkojen suhteen oli jopa parempi kuin normilauantaisin. Hullut päivät eivät näköjään ole onneksi enään niin hulluja - tai sitten ihmiset ovat oppineet menemään hulluille päiville julkisilla.

Ajattelin kokeilla onneani ja käydä katsomassa olisiko vielä jo keskiviikkona myyntiin tulleita ripsareita jäljellä. Viime viikonloppuna jo melkein ostin uuden ripsarin, mutta onneksi jäin vielä miettimään, sillä bongasin hullujen päivien kuvastosta ihan saman ripsivärin ja kaksi lähes yhden hinnalla!

Käytin ennen lähes poikkeuksetta kalliimpia merkkiripsareita kunnes löysin Lumenen ihanan Blueberry -mascaran (niitäkin oli muuten hullujen päivien tarjouksessa). Sitten sain joululahjaksi L'Orealin Volume Million Lashes -ripsarin ja olin todellakin positiivisesti yllättynyt. Ihan loistoripsari. 

Hullujen Päivien laarissa ei enää näyttänyt olevan tuota ripsaria jäljellä, mutta kun ahkerasti tongin niin löysin kuin löysinkin yhden ja myös toisen samanmoisen, mutta tässä väri Extra-Black. Ihan mahtavaa!
Ripsarit tulivat siis maksamaan 10 e kpl.


Mukaan tarttui myös Maybellinen kynsilakanpoistoaine, 5e.
Tuo asetooniton, ihan loistava kynsilakanpoistoaine on tarkoitettu juuri heikoille kynsille.

L'Orealin Mythic Oil -hiustenhoitoöljy on ihan loistotuote. Sitä voi käyttää tehohoitoöljynä reilummin annosteltuna tai loppusilauksena kiiltoa antavana ja silottavana hoitotuotteena. 

Tuo öljy oli yllätyksekseni myös tarjouksessa. Maksaa normisti yli kaksi kymppiä ja nyt niitä sai stockalta muistaakseni n. 16 eurolla. Tarjolla oli kolmea eri laatua ja tämä Rich Oil on tarkoitettu kuiville ja karheille hiuksille - eli on onnenomiaan juuri minun luonnonkiharoille kutreille :). Yhden pullollisen olen jo käyttänyt ja se riitti varmaan noin vuodeksi. Eli hyvinkin riittoisasta tuotteesta on kysymys.

Samalla tuli sitten taas pyörähdettyä Ruohonjuuressa :). Chia-siemet oli loppu, joten niitä pääasiassa lähdin hakemaan. Ostoskorista löytyi sitten yllättäen taas muutakin, vaikkakin low budjetilla oltiin liikenteessä. Nappasin mukaan tuon Joyful Silence teen, mitä olen jo jonkin aikaan katsellut sillä silmällä. Myös uutuustuote Pakurikahvi lähti mukaan - siitä tulossa juttua myöhemmin.

Luomu hirssiin ihastuin myös, kun katselin sen pakkaukseen merkittyä ravintosisältöä. Myyjien kanssa kyllä todettiin, että rasvan määrässä on pakko olla virhe, sillä tuoteselosteessa lukee 'rasvaa 42,2 g'. Tosin nyt kun kotona vielä tutkailin lisää, alkoi arveluttaa, pitääköhän nuo muutkaan ravintoarvot paikkansa, sillä muu netistä löytämäni tieto ei oikein tue noita tietoja. Lupasivat Ruohonjuuresta selvittää tuota asiaa. Siellä palvelu on kyllä aina niin huippuluokkaa. Nyt on muuten tulossa Ruohonjuuren synttäritkin eli netissä saa alennusta -10% ja huomenna maanantaina myymälässäkin juhlitaan.

Ihanaa sunnuntaita Sinulle!


12.10.2013

Mustaherukka-Speltti tuorepuuro-terveyspirtelö

www.pullantuoksuinenkoti.com

2 isoa annosta

1 dl spelttirouhetta
1 rkl vehnänlesettä
1 rkl auringonkukansiemeniä
1 rkl Chia-siemeniä
5 cashewpähkinää
1 dl vettä

1 dl mansikoita
2 dl mustaherukoita
1 pieni luomu banaani
1-2 dl kookosmaitoa (riisi-kookosjuomaa)

Laita illalla spelttirouhe, vehnänlese, siemenet ja pähkinät veteen odottelemaan aamua.
(voit laittaa ne valmiiksi blenderiin)

Aamulla lisää jäiset kotimaiset mansikat ja mustaherukat 
sekä pieni banaani ja kookosmaito seokseen ja blendaa kunnolla.

Kookomaidon määrällä voit säätää paksuutta - laita vähemmän,
 jos haluat tuorepuuroa tai enemmän jos haluat pirtelöstä riittoisampaa.

10.10.2013

Suklaa-vadelma Whoopies

Tytölläni oli koulussa Bakesale ja pyöräytin sinne Whoopieita. En ollut ennen whoopieita tehnytkään ja niitähän oli kiva tehdä! Olivat helppoja ja niiden koostumus on hauska - vähän semmoinen kakkumainen. Näyttävät kekseiltä mutta ovat keveän huokeita. Whoopieihin otin mallia täältä.

Niin, ja nämä olivat kuulemma tosi hyviä!

www.pullantuoksuinenkoti.com

18 kpl

Taikina:
100 g voita
1 dl sokeria
1 1/2 dl fariinisokeria
1 muna
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kaakaojauhetta
1/2 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 1/2 dl maitoa
+pari riviä valkosuklaata

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 dl kotimaisia vadelmia
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
pinkkiä pastaväriä
2-3 rkl vanillakreemijauhetta
1-2 rkl valkosuklaarouhetta 

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit kevyesti vaahdoksi. Lisää joukkoon muna voimakkaasti vatkaten. 

2. Sekoita vehnäjauho, kaakaojauhe, sooda, leivinjauhe sekä vaniljasokeri keskenään. Lisää jauhoseos vuorotellen maidon kanssa voivaahtoon kevyesti sekoittaen.

3. Pursota isokärkisellä tyllalla leivinpaperoiduille uunipelleille noin 36 kakkusta (12 per pelti). Taikina leviää paistettaessa, joten jätä reilusti tilaa keksien väliin.



4. Paloittele suklaa ja laita jokaisen whoopien keskelle yksi valkosuklaan palanen.

5. Paista mieluiten yksi pelti kerrallaan 200 asteessa noin 10-15 minuuttia. Anna whoopie puolikkaiden jäähtyä ennen täyttämistä.


6. Vatkaa tuorejuusto, vadelmat, sokerit ja pastaväri keskenään. Lisää vanillakreemijauhe tukevoittamaan seosta ja vatkaa kunnolla. Lisää valkosuklaarouhe ja sekoita.
Anna levätä hetki. Parita whoopiepohjat.



7. Pursota täytettä alempien whoopie pohjien päälle. Tasaa täyte whoopieden kesken ja nosta vasta sitten toinen pohja täytteen päälle hatuksi. Tarjoa.

Voit myös tehdä pohjat vaikka edellisenä päivänä valmiiksi ja täyttää vasta tarjoilupäivänä.







7.10.2013

Lehtikaali-pinaatti-tomaattikastike tortelloneille

www.pullantuoksuinenkoti.com


Kuolaan aina kaupoissa erilaisia tortelloneja, kun niitä on nykyään hyvinkin kattavasti tarjolla. Viimeksi tarttui mukaan tortelloneja missä on täytteenä erilaisia juustoja. Olin ajatellut tarjota niitä peston kanssa mutta sitten tekikin mieli pyöräyttää niille vähän runsaampi kastike. Tästä kastikkeesta tuli ihan älyhyvää - ja tortellonit ihan sulaa suuhun.. Nam!




Lehtikaali-pinaatti-tomaattikastike tortelloneille

2 annosta:
avokadoöljyjä
1 valkosipulin kynsi
mustapippuria
1 iso lehtikaalin lehti
kourallinen pinaattia
kourallinen kirsikkatomaatteja
1 rkl mantelijauhetta
1 rkl Gran Padano -jauhetta
rouhittua merisuolaa
loraus ruokakermaa

250g juustotäytteisiä tortelloneja

1. Silppua lehtikaali (jätä ranka pois) ja pinaatin lehdet. Paloittele tomaatit neljään osaan ja silppua valkosipuli.

2. Keitä tortellonit pakkauksen ohjeen mukaan.

3. Kuumenna avokadoöljy pannulla ja lisää siihen valkosipuli ja mustapippuri. Ruskista hetki.

4. Lisää lehtikaali ja pyörittele keskilämmöllä, jotta kaali vähän pehmenee. Lisää pinaatti ja jatka sekoittelua. Rouhi pinnalle suolaa.

5. Lisää seokseen tomaatti, mantelijauhe ja juusto ja miedonna lämpöä. Sekoittele ja lorauta joukkoon vähän ruokakermaan jos haluat.



6. Säästä hieman tortellonien keitinvettä ja kaada sitä n. 1/2 dl kastikkeeseen. Lisää tortellonit ja sekoita.

7. Tarjoa Gran Padano -juustoraasteen ja mustapippurin kanssa.


6.10.2013

Ihana Valkosuklaa-Dajm-kakku

Vaihteeksi teki mieli tehdä tuorejuustokakkua. Äitini synttärit lähestyivät ja olimme menossa heille kylään, joten ajattelin yllättää kakulla. Tämä kakku on sopivan pieni ja helppo kuljettaa ja muutenkin kivaa vaihtelua täytekakuille. Lisäksi äitini on aina tykännyt valkoisesta suklaasta ja Dajmista, joten siksikin hyvä vaihtoehto.

Tämä kakku on kyllä ihan älyttömän hyvää: Dajm -muruset antavat kivan twistin muuten pehmeälle koostumukselle.

Ohje suklaakoristeiden tekoon löytyy tämän jutun lopusta.


Tarvitset:
175 g kaurakeksejä
75 g suolatonta voita (tavallinenkin käy)
vuokaan: kookosöljyä+tomusokeria

2 dl kuohukermaa
1 mm vaniljajauhetta
2 valkuaista (0,75dl)
2 rkl sokeria
150 g valkoista suklaata
200 g tuorejuustoa (Philadelphia)
1 Dajm patukka (56g)
5 liivatelehteä
1 rkl sitruunamehua
+koristeeksi valkosuklaata, tummaa suklaata


1. Laita 20cm irtopohjakakkuvuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunat öljyllä ja ripottele/tasoittele pinnalle tomusokeria.

2. Sulata voi ja hienonna kaurakeksit. Sekoita keskenään. Painele tasaisesti vuoan pohjalle.



Valmista täyte:

1. Paloittele Dajm -patukka.


2. Vatkaa kermavaahto vaniljajauheen kanssa omassa kulhossaan.


3. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi sokerin kanssa omassa kulhossaan.


4. Sekoita vaahdot varovasti yhteen.

5. Laita liivatelehdet likoamaan isoon kulhoon kylmään veteen (n. 5min)

6. Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla teholla mikrossa (esim. 160w). Itse käytän aina mikroa.


7. Vatkaa suklaan joukkoon tuorejuusto.


8. Kuumenna sitruunamehu pienessä kulhossa mikrossa ja liota siihen liivatelehdet yksitellen. Jos sitruuna jäähtyy niin ettei liivatteet ei enää kunnolla sula siihen, voit lämmittää hetken sitä vielä mikrossa.

9. Yhdistä kaikki seokset: 
- Lisää valkosuklaa-tuorejuustovaahtoon sitruunamehu ohuena nauhana kokoajan vatkaten.
- Lisää sitten seokseen kerma-valkuaisvaahto ja sekoittele varovasti mutta huolellisesti.
- Lisää lopuksi Dajm-rouheet seokseen ja sekoittele.

10. Kaada seos vuokaan keksikerroksen päälle ja tasoittele pinta. Laita jääkaappiin hyytymään peitettynä ainakin kuudeksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

11. Irrota kakku varovasti vuoasta ja asettele tarjoilulautaselle.
Koristele esim. suklaakoristein, -lastuin ja/tai Dajm-murusin.


 

Suklaakoristeet:

Koristeiden tekoon käytin Fazerin tummaa Premium -leivontasuklaata n. 75g.

Sulata suklaata esim. mikrossa miedolla teholla (160w).


Itse käytin tätä Lecuen Dekopen'iä. Suklaan voi sulattaa suoraan siinä.
 (Vielä kapeateräisemmällä tyllalla saat sirompaa pursotusjälkeä
- tosin ne myös murtuvat käsitellessä helpommin)

- tämä Decopen vaan on niin ihanan kätevä :)

Pursota erilaisia koristeita leivinpaperille ja anna kovettua.
Irroita varovasti leivinpaperista ja käytä koristeluun.


www.pullantuoksuinenkoti.com

www.pullantuoksuinenkoti.com 
Sisällön tarjoaa Blogger.