25.8.2013

Suloinen pupukoriste

Koristeelliset kakut -blogissa oli Marsipaanipossu tehnyt aivan ihanan pupukoristeen ja mulle tuli ihan pakonomainen tarve kokeilla tehdä itsekin :). Ohjeet näyttivät niin selkeiltä ja sitä ne kyllä olivatkin.
Marsipaanipossun ohjeilla onnistuu siis varmasti moni, kunhan vaan jaksaa näpertää.

Itselläni pupukoristeen tekemiseen meni 1h15min ja vielä 15 minuuttia alustan ja kukkaniityn tekoon. Eli ei niin hirveesti kuin voisi kuvitella, etenkin kun tähän asti kokemusta on kertynyt vain yksinkertaisten kukkien tekemisestä..

Meinasi muuten käydä hassusti tämän pupun kanssa. Nimittäin juuri kun olin nostamassa sitä pöydälle kuivumaan, se putoskin leivontatarvikelaatikkooni! Tuo vihreä pohja sai vähän kipeetä pudotessaan ja muutama kukka irtosi, mutta yllättävän vähillä vahingoilla selvittiin. Huh. Ilmeisen kestävää tekoa siis ;).


www.Pullantuoksuinenkoti.com

Pupun koko on n. 5 x 5 cm
Alusta on halkaisijaltaan 10 cm.

Tarvitset:
n. 40-100g valkoista sokerimassaa (esim. Dr.Oetker)
pastavärejä: mustaa, pinkkiä, vihreää ja keltaista
hieman tomusokeria sokerimassan käsittelyyn
1 spagetin pätkä
sokerikuorrutetta (+vettä) tai elintarvikeliimaa
kimalletta

Lisäksi tarvitaan: pieni kaulin, tikkausväline ja/tai teräväkärkinen työväline, tasakärkinen työväline, kapea pensseli silmien maalaukseen, tupsutus pensseli, tasakärkinen pensseli liiman levitykseen, alusta

Itse käytin näitä välineitä:



1. Värjää osa valkoisesta massasta harmaaksi (pupun vartalo+pää+jalat +kädet)

2. Tee pupun vartalo ensimmäisenä. Laita siihen tikkaukset ja työnnä spagetin pätkä ylhäältä keskeltä sisään, jotta saat pään siihen päälle kiinni.

3. Muotoile jalat (ohenna liitoskohdasta) ja liimaa ne pensseliä apuna käyttäen vartalon reunoille kiinni.

4. Muotoile pää ja asettele se paikoillen.
Tee valkoisesta massasta kuono ja tassujen pohjat (tikkaa) ja liimaa ne.

5. Paina pieni pala spagettia nenän kohdalta sisään ja asettele nenä siihen liimaa apuna käyttäen.

6. Piirrä silmät ohutkärkisellä pensselillä ja mustalla pastavärillä.

7. Tee pupun kädet: tee tassun päihin pienet painaumat ja käsivarsiin tikkaukset. Liimaa kädet paikoilleen.

8. Muotoile korvat ja asettele ne haluamallasi tavalla.

9. Värjää pieni pala valkoista massaa vaaleanvihreäksi ja tee siitä kukalle varsi. Asettele varsi paikoilleen.

10. Värjää pieni pala valkoista massaa pinkiksi ja tee siitä pari pientä kukkaa. Liimaa ne limittäin päällekkäin pupun kuonon päälle niin, että nenä vähän näkyy.

11. Värjää pieni määrä massaa keltaisella, pyörittele palloksi ja liimaa se kukan keskelle. Painele ja tee terävällä piikillä pieniä pisteitä siihen.

12. Jos haluat, voit tehdä vielä alustan koristeelle esim. vihreäksi värjätystä sokerimassasta ja koristella se kukkasin.

13. Jätä koriste kuivumaan.

www.pullantuoksuinenkoti.com


Liimana käytin siis vedellä laimennettua Dr.Oetkerin sokerikuorrutetta ja sen sivelyyn pientä pensseliä.

Silikonialustaa suositeltiin alkuperäisessä ohjeessa mutta minulla sellaista ei ole, joten tässä mentiin ihan tuolla Tupperwaren leivinalustalla.

Tavallinen pieni kaulin oli välillä käytössä, mutta aika paljon tuossa tuli tehtyä sormilla muotoillen.

Tikkausvälinettä en myöskään omista, joten käytin toisen laista tikkua (kuvan keltainen tikku). Myös coctailtikulla tai esim. haarukan piikillä varmasti onnistuu :).

Tällaisen tekeminen on ihanaa kun ei ota sen suurempia paineita eikä tekemisellä ole minkäänlaista aikataulua - tärkeää on, että saa näpertää rauhassa :).

Koristeen voi siis tehdä vaikkei sille olisi edes käyttötarkoitusta vielä tiedossa. Nämä sokerikoristeet säilyvät hyvin kuivassa ja huoneenlämmössä (pölyltä suojattuna) pitkiäkin aikoja.
Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.