14.8.2013

Mummin tillikurkut

Istutin ensimmäistä kertaa kasvimaallemme avomaakurkkuja. Niistä on yllättäen kasvanut aika isoja mötkäleitä ja mietin mitä niistä tekisi. Mummini teki aina tillikurkkuja ja niitä kaihoisasti ajatellen päätinkin pyöräyttää sellaisia.

Tein tämän tillikurkkuseoksen Tupperwaren kätevään herkkuhissiin sillä ajatuksella, että lisäilen samaan liemeen kurkkuja sitä mukaan kun vähenevät. 

Pullantuoksuinen koti

Tarvitset:

kurkkua
(1-3 riippuen kurkun koosta)
1,5 dl sokeria
3 tl suolaa
4,5 dl vettä
1,5 dl etikkaa
1/2 - 1 dl tilliä

1. Viipaloi kurkut ohuiksi viipaleiksi esim. juustohöylällä ja laita purkkiin.

2. Sekoita kulhossa sokeri, suola, vesi ja etikka. Odota, että sokeri on liuennut veteen. 

3. Kaada seos kurkkujen päälle. 

4. Silppua tilli esim. keittiösaksilla suoraan kurkkujen päälle. 

5. Lisää kurkkuviipaleita vielä niin, että juuri ja juuri peittyvät nesteeseen. 

6. Anna maustua jääkaapissa niin kauan kuin maltat :).  Kääntele purkkia aina välillä, jotta maut sekoittuvat hyvin. 

7. Lisää kurkkuja (ja tilliä jos tarvis) liemeen sitä mukaan kun ne käyvät kaupaksi, näin sinulla on tillikurkkuja pidempään.
Sisällön tarjoaa Blogger.