lauantai 27. helmikuuta 2016

Fajitakset uunissa - Oi niin nam!

Vaihtelu virkistää ja siitä syystä teki mieli kokeilla Fajitaksia tällä kertaa vähän uudella tavalla ja 'Oh my' näistä tuli hyviä :P..  Jotenkin niin paljon parempia kuin niistä perinteisistä. Tietysti tästä puuttuu se yhdessä oman annoksen kokoaminen, kun kaikki on oikeastaan jo valmiiksi tehty, mutta ei se tunnelmaa pilaa. Meidän perheemme kokoontui pöydän ääreen rauhassa syömään valmiiksi lautasille aseteltuja uunifajitaksia ja nämä tosiaan maistuivat myös kaikille ja sopivat oikeastaan aika täydellisesti lauantai-illan yhteiseen ruokahetkeen.

En tiedä sitten pitäisikö näitä kutsua ennemmin burritoiksi tai tortilloiksi, mutta mielestäni uunifajitas on tällä kertaa kuvaavin nimitys :). Näissä ei ole täytteenä créme fraichea eikä smetanaa mutta jos haluat tosi herkkua niin lisää niitä. Turkkilainen jogurtti voisi myös sopia. Ja toki lisukkeeksi voisi vielä lisätä myös guocamolea ja juustona käyttää cheddaria (olisin käyttänytkin jos meillä olisi ollut :)).



Kanatäytteiset uunifajitakset
5 kpl

5 kpl isoja täysjyvä wrap tortilloja
5 kpl broilerin ohutfileeleikettä (n. 500 g)
n. 3 dl salsaa (maun mukaan)
2 isoa punasipulia
1-2 makeaa suippopaprikaa
4 pientä, vihreää grillipaprikaa
1/2 punainen chili
1/2 keltainen chili
(valkosipulia)
Taco -mausteseosta (esim. Old el Paso-pussi)
5 kpl sulatejuustoviipaleita (esim. cheddar)
neitsyt oliiviöljyä (esim. Terra Creta*)
suolaa, pippuria

Pinnalle:
n. 2 dl juustoraastetta
2 dl kevyt ruokakermaa (7%)
0,5 tl suolaa
mustapippuria

Lisäksi:
jalapenoja
salaattia
(guacamolea)

1. Viipaloi sipuli, paprikat ja chilit (ja valkosipuli). Voit paistaa sipulit ensin erikseen, jos joku ei tykkää (kuten meillä) mutta helpoimmalla pääsee kun kuullottaa kaikki kasvikset kerralla oliiviöljyssä.

2. Kun kasvikset ovat hetken aikaa paistuneet ja pehmenneet pannulla lisää broilerinfileet ja ruskista kevyesti ensin toiselta puolelta, käännä ja jatka ruskistamista. Miedonna lämpöä. Mausta tässä vaiheessa fileet taco-mausteseoksella (silleen reilusti vapaalla kädellä ripotellen molemmille puolille). Jätä hetkeksi kypsymään hiljalleen pannuun. Sammuta liesi.


3. Ota vuoka, mihin tortillat mahtuvat käärittyinä rintarinnan. Voitele se oliiviöljyllä. (esim. Terra Cretan supsutettava oliiviöljy on tähän ihan ykkönen!*)

4. Nosta yksi yksi broilerinfilee leikkuulaudalle ja viipaloi se. Aloita fajitaksen kasaaminen. Levitä pohjalle lusikalla salsaa. Asettele tämän jälkeen fileeviipaleet tortillan keskelle. Ripottele siihen päälle kasvikset ja rouhi vielä vähän suolaa ja mustapippuria jos haluat. Revi sulatejuustosta paloja täytteen päälle ja kääräise rullalle ja nosta vuokaan. Jatka muiden fajitasten kokoaminen samaan tapaan ja asettele fajitakset vuokaan rinta rinnan.


5. Mittaa ruokakerma kulhoon ja sekoita siihen 1 dl juustoraastetta ja ripaus suolaa sekä mustapippuria. Lusikoi seos tasaisesti fajitasten päälle ja ripottele lopuksi vielä loput juustoraasteet pinnalle.

6. Paista fajitaksia uunissa kiertoilmassa 200 asteessa ensin 15 minuuttia ja nosta sen jälkeen lämpötila 275 asteeseen ja aseta grillitoiminto päälle. Grillaa kunnes fajitakset ovat saaneet väriä pintaan. Varo polttamasta niitä!

7. Nosta fajitakset vuoasta suoraan lautaselle esim. lastoja apuna käyttäen. Tarjoa vaikka jalapenojen ja kevyen salaatin kera. 

* * *

Terra Creta extra neitsyt oliiviöljy (luomu) on Ekokauppa Ruohonjuurelta saamani testituote. Öljyt ovat täysin jäljitettävissä tilalle, mistä oliivit on poimittu ja missä kyseinen öljy on puristettu. Oma pulloni on kotoisin täältä. Paljon tietoa näistä laadukkaista oliiviöljyistä löytyy Terra Cretan omilta sivuilta eli täältä.

Rakastan tätä supsutusominaisuutta pullossa. Tätä on niin helppo annostella, suihkutella salaattiin, leivän päälle ja tulee myös samalla säästettyä rasvan määrässä. Öljy on muutenkin aivan ihanaa ja aromaattista :P. Suosittelen lämpimästi.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Raakasuklaasydämiä Ystäville

Ystäviä voi ilahduttaa vaikka ihanin, itsetehdyin raakasuklain =). Raakasuklaat on täynnä kaikkea hyvää ja ovat tosiaan terveellisiä, joten mikä onkaan ihanampaa kuin antaa lahjaksi myös hyvää oloa ja nautintoja :).

www.pullantuoksuinenkoti.com

Voitin varmaan jo vuosi sitten Instagram -arvonnassa Foodinin raakasuklaan valmistuspaketin ja vasta nyt sain aikaiseksi tehdä siitä raakasuklaita. Onneksi parasta ennen päivämäärä oli pitkällä :).

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tämä raakasuklaan valmistuspaketti yllätti todella positiivisesti helppoudellaan. Valmis, kookossokerilla makeutettu massa vain sulatellaan ja maustetaan sitten oman maun mukaan. Mukana tuli kolmea eri makua (mustikka, karpalo ja mulperi) ja itse lisäsin vielä joihinkin suklaisiin saksanpähkinän paloja. Yleensä tykkään raakasuklaasta ihan sellaisenaan, mutta en malttanut olla laittamatta kuitenkaan näitä makuaineita mukaan, kun kerran olivat tyrkyllä.

Ihanian ystävälahjojen tekeminen sujuu siis todella helposti :). Itse käytin suklaissa silikonivuokia mutta pakkauksessa tulee myös mukana vuokia joihin suklaat voi tehdä. Koska on ystävänpäivä ja tarkoituksenani on antaa näitä lahjaksi, oli mielestäni erityisen tärkeää, saada suklaista myös sydämenmuotoisia =).


Valmis raakasuklaa massa tosiaan vain pilkotaan pieniksi ja sulatetaan vesihauteessa. 

Täytin vuoat puolilleen, ripottelin täytteeksi marjoja tai pähkinäpaloja ja lisäsin lopuksi vielä suklaata. Näin täytteet jäivät suklaiden väliin. Koska sydänvuoka tuli täyteen niin toiset suklaat tein pyöreissä vuoissa. Näissä laitoin makua antavat aineet pohjalle, niin ne jäävät sitten koristeiksi suklaiden päälle. Sydämet ovat siis vähän niinkuin yllätyksiä täytteineen.

Onneksi näitä jäi myös omiin tarpeisiin =). Mulle mikään päivä ei ole ihana päivä jos siihen ei kuulu pala suklaata :).



Ihanaa Ystävänpäivää!

perjantai 5. helmikuuta 2016

Perinteiset Voisilmäpullat - ihan parhautta ja Laskiaispullavinkki

Mulle voisilmäpullat on jotenkin ihan klassikoita - ja niin nostalgisia. Rakas mummini leipoi ihan parhaita pullia ja aina tulee hänet mieleen, kun näitä teen. Samaan makuun en kykene ikinä mutta tällä kertaa näillä pääsin jo aika lähelle täydellisyyttä. Sitä 'mummin leipomaa' -makua, kun ei itse ikinä voi oikeastaan edes saavuttaa...

Näitä leivottiin toissa viikonloppuna uuden astiakoneemme kunniaksi :). Hyviä syitä leipoa on siis useita - kunhan ne tilaisuudet vain muistaa käyttää :D. Pullille oli kyllä tilausta myös sen vuoksi, että yksi rakentamisen aikainen ystävämme tuli kylään, joka aina osaa arvostaa hyviä leivonnaisia.


Pullataikinan resepti on se ihan perinteinen, mikä löytyy monen jauhopussinkin kyljestä. Blogistani sen löytää täältä. Pullanleivonta on oikeastaan aika taitolaji. Siinä pitää olla ns. tuntuma taikinaan: taikinan pitää olla tarpeeksi pehmeää (ei liikaa jauhoja) ja siinä tulee myös olla tarpeeksi hyvä sitko. Tarkkaa jauhomäärää ei oikein pysty antamaan sillä jotkut jauhot ovat kuivempia kuin toiset ja siksi tarvittava jauhomäärä voi vaihdella leivontakerrasta toiseen. Tämä tuntuma oikeasta taikinan koostumuksesta tulee mielestäni vain leipomalla eli kokemuksen kautta, mutta ohjeita noudattaenkin voi päästä lähelle parhautta - toki myös sattumankin kautta :).

Huomaa myös laskiaspullavinkki tämän jutun lopussa :).



Perinteiset Voisilmäpullat

5 dl maitoa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 muna
2 pussia kuivahiivaa
13-15 dl vehnäjauhoja
200 g margariinia/voita/kookosöljyä

Täytteeksi kunnon voita
Voiteluun 1-2 kananmunaa
Pinnalle sokeria

1. Lämmitä maito reilusti kädenlämpöistä kuumemmaksi.

2. Lisää sokeri, kardemumma, suola ja muna.

3. Lisää osa jauhoista ja toinen pussi kuivahiivaa jauhojen päälle. Sekoita kunnolla.

4. Lisää taas jauhoja ja toinen kuivahiivapussillinen. Jatka vaivaamista.

5. Sulata margariini ja sekoita loppuvaiheessa taikinaan.

6. Jatka jauhojen lisäämistä kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää jauhoja vähitellen, jotta niitä ei tule liikaa. Taikina saa jäädä mielellään löysähköksi kuin liian kovaksi ja kuivaksi. Paras on sopivan pehmeä (alustamisen aikana voi sitten vielä lisätä jauhoja, jos taikina on vähän liian löysää). Vaivaa kunnolla, jotta saat taikinasta kimmoisan.

7. Anna kohota vedottomassa paikassa liinan alla (esim. mikrossa tai uunissa) n. 40 minuuttia.

8. Kohottamisen jälkeen ota taikina leivinalustalle ja vaivaa siitä ylimääräiset kuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja jätä toinen osa leivinalustalle ja nosta toinen puolisko takaisin kulhoon liinan alle odottelemaan.

9. Vaivaa taikinasta pitkulanmallinen pötkö (käytä tarvittaessa jauhoja apuna) ja leikkaa siitä sopivan kokoisia paloja pullia varten. Pikkupullien koko on tosiaan pieni, eli taikinaa ei tarvitse paljon. Nämä pullat sopivat hyvin kämmeneni sisään ja aika nopeasti sen oikean määrän taikinaa oppii tunnistamaan jo pyörittämällä. Apuna voi myös käyttää vaakaa jos haluaa ihan tasakokoisia pullia. Siirrä pyöräyttämäsi pulla leivinpaperille pellille. 

10. Käsittele toinen taikinan puolisko joko samalla tavalla tai leivo erilaisia pullia siitä.

11. Kohota pullia leivinliinan alla n. 20-30 minuuttia. Kohottamisen jälkeen painele niihin sormenpäällä reikiä ja upota reikiin pieni pala voita.


12. Voitele pullat ja ripottele pullan keskelle sokeria (n. 0,5-1 tl per pulla)


13. Paista pullia uunissa 200-225 asteessa keskitasolla n. 10-20 minuuttia. Paistoaika riippuu uunistasi ja lämpötilasta sekä pullien koosta. Tarkkaile pullia koko ajan ja käännä peltiä tarvittaessa jos paistojälki on epätasainen. Ota ne ulos mielummin aavistuksen liian aikaisin kuin myöhään. Ylipaistetut pullat ovat yleensä kuivia.

14. Vedä pullat leivinpaperin kanssa pois pelliltä. Peitä ne toisella leivipaperilla ja leivinliinalla. Ja nauti mieluiten lähes uunituoreena :P.

Seuraavana päivänä pullista tulee kuin uunituoreita jos pyöräytät niitä hetken mikrossa.
Muista säilyttää pullat mahdollisimman ilmatiiviisti, niin pysyvät pehmeinä pidempään.
Jos pakastat, pakasta ihan tuoreina ja ime ylimääräinen ilma pakastepussista pois, niin pysyvät pakkasessa vieläkin parempina.




Laskiaispulla -vinkki

Nyt kun laskiainenkin kolkuttelee ovella ja moni varmaan jo kuolaa laskiaispullien perään, sopii tämä taikina myös hyvin niihin pulliin.

Laskiaispullat kannattaa leipoa reilun kokoisiksi, jotta ne on sitten kiva myös täyttää. Pinnalle voi ripotella esim. mantelilastuja ja paiston jälkeen koristella jäähtynyt pulla tomusokerilla.

Halkaise kypsä pulla niin,  että hattuosaan jää vähemmän pullaan (1/3).

Kaiva pullan alapohjasta vähän taikinaa pois, sekoita siihen esim. marsipaania/vadelmahilloa ja kermaa ja asettele täyte takaisin koloon.

Pursota sisään vielä kermavaahtoa ja aseta kansi paikoilleen.

Voit syödä pullan joko ihan sellaisenaan tai lautaselta kera kuuman kaakaon. 
-> Syntisen hyvää :P.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...