17.10.2016

Mä tein sen!

Nimittäin osallistuin ensimmäistä kertaa juoksutapahtumaan ja juoksin 11 kilsaa!!!

Tämä saavutus ei tullut kuitenkaan helposti, vaan on oikeastaan vaatinut paljon töitä. Ennen tätä syksyä en voinut edes kuvitella, että lähes koko ikäni polviongelmista kärsineenä joskus juoksisin oikeasti 11 kilsaa tai että ylipäänsä osallistuisin johonkin juoksutapahtumaan!

Taustaa

Siitä on kohta jo 30 vuotta, kun seurakunnan leirillä satutin polveni laskettelurinteessä. Se tapahtuma on jäänyt mieleeni erityisen hyvin. Ei pelkästään siksi, että se oli dramaattista ja kipu oli kova vaan myös siksi, että polveni ei ole koskaan sen jälkeen ollut normaali. 

Polven kanssa olen saanut taistella oikeastaan tuon jälkeen koko elämäni. Se on ollut rajoite, estänyt minua elämästä välillä täysillä ja se on myös ollut jonkinasteisena tekosyynä moneen. Alkuun se toimi ihan hyvin, mutta todennäköisesti huonosta lihaskunnosta ja lievästä ylipainosta johtuen polvi hajosi uudelleen ja jouduin jälleen leikkauspöydälle. Tämän leikkauksen jälkeen, polvi ei ole oikein ollut koskaan hyvä. 

www.pullantuoksuinenkoti.com

Isompi operaatio polveen tehtiin sitten lopulta n. 10 vuotta myöhemmin ensimmäisestä leikkauksesta.  Tässä leikkauksessa polvilumpion sääriluun kiinnityskohtaa siirrettiin. Röntgenkuvissa polvi on näyttänyt 'täydelliseltä' mutta siltä se ei ole tuntunut. Yksi syy on se, että siinä on yliliikkuvuudesta johtuen kulumaa ja toinen syy on ollut se, että kyseisen jalan reisilihakset eivät vaan olleet tarpeeksi vahvat tukemaan polven oikeaa liikerataa, mikä entisestään ärsytti polvea. Sitä luonnostaan valitsi mielummin terveen jalan moniin ponnistuksiin ja silminnähdenkin voi todeta, että reisilihakset olivat toisessa jalassa heikommat.

No tämä toispuoleisuus alkoi sitten lopulta n. pari vuotta sitten vaikuttaa myös 'terveen' jalan polveen. Lähes tismalleen kaksi vuotta sitten aloitin ns. Hyvän olon -projektini ja tuon projektin myötä lisäsin myös liikuntamäärääni ja se alkoi tuntumaan toisessa polvessa. Polvitaipeeseen kertyi nestettä ja lopulta olin jo leikkausjonossa. Magneettikuvissa näkyi kuitenkin kireyttä polven molemmin puolin millä lausujan mukaan saattoi olla myös vaikutusta ongelmiin - siitä huolimatta minut pidettiin leikkausjonossa.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Aloitin myös säännöllisen joogaamisen ja siitä tuntui olevan merkittävää apua vaivoihin. Lopulta kun leikkauskutsu sairaalasta tuli, totesin, etten sitä enää tarvitse, sillä polven oireilut loppuivat säännölliseen joogaan! Ja ne muuten myös palaavat heti, jos pidän pidemmän tauon joogasta, joten ainakin omalla kohdallani säännöllisyys monipuolisessa kuntoilussa on kaiken a ja o itsensä hyvässä kunnossa ja terveenä pitämisen suhteen.

Polvet eivät kuitenkaan tykänneet lenkkipoluilla kovemmasta revittelystä vaan tuppasivat edelleenkin keräämään nestettä. Juokseminen kuitenkin himotti ja lähdin hakemaan apua systemaattisemmasta treenaamisesta salilta. Salitreenaamisessa ei kyllä ollut motivaattorina pelkästään juokseminen, vaan myös muut syyt, halusin olla kaikin puolin kondiksessa - kesäkin kun oli myös tulossa ;). 

Olin aiemmin käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti tyyliin n. kaksi kertaa viikossa salilla ennen ilman mitään varsinaista treeniohjelmaan tekemässä vähän sitä sun tätä, mutta nyt aloin treenaamaan minulle kohdistetun ohjelman mukaisesti ja neljä kertaa viikossa (30 min per kerta). Nälkä kasvoi syödessä ja lopulta treenasin jo viisi kertaa viikossa :). Meillä on töissä kuntosali, joten käytän aina lounastuntini tähän treenaamiseen. Illalla olen sitten vapaa lenkkeilyyn ja joogailuun perhetilanteen niin salliessa.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Lisäsin treeniohjelmaani intervallitreenit. Kännykkään saatava Interval Timer -sovellus antoi hyvää boostia ja sillä sai myös kohennettua kuntoa hyvin. Pikkuhiljaa huomasin kuntoni kasvavan ja huomasin, että jaksoin juosta pidempiä aikoja putkeen. Kerran sitten kokeilin, kuinka pitkään jaksoin juosta ja yllätyin, kun juoksu kulkikin niin hyvin ja ennen kaikkea, polvet eivät enää turvonneet! 

Olen pääosin keskittänyt lenkkini metsäpoluille, sillä ne ovat polviystävällisemmät ja muutenkin metsässä juokseminen on kaikin puolin paljon nautinnollisempaa ja monimuotoisempaan. Metsästä saa ihan omanlaista energiaa ja se toimii samalla myös hyvänä stressin karkoittajana ja rentouttajana.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tässä kuntoilun ohessa olen myös edelleenkin pyrkinyt kiinnittää huomiota ravintoon. Käytän säännöllisen epäsäännöllisesti Kiloklubi -sivustoa painonhallintaan, sillä pidän siitä, että se kalorien laskennan lisäksi ohjaa myös syömään terveellisesti ja täyspanoisesti.

Tältä syksyltä on jäänyt muuten todella hyvin mieleen yksi lenkki, missä innostuin kokeilemaan rajojani. Kun huomasin, että nyt kulkee ja vedän omaa enkkaani tuntui siltä, että olisin voinut lähteä lentoon polulla. Oli kaunis, aurinkoinen ilma. Korvissa soi hyvä musa ja kahdeksan kilometrin lenkillä päähäni iskostunut raja ylittyi ja melkein huusin ilosta ja onnesta. Itsensä voittamisen tunne on yksi mahtavimmista! Eikä sitä voinut kuvitella, ennen kuin sen koki. Siiiiis vaaaaan niiiin hienoa!


Helsinki City Trail

Helsinki City Trail  on polkujuoksutapahtuma, johon innostuin ilmoittautumaan, kun porukkaa kerättiin kasaan työpaikallani. Ajattelin, että osallistun siihen viiden kilometrin matkaan. Kiva lähtee porukalla juoksemaan ja muutenkin kiva kokemus osallistua joskus johonkin tällaiseen, millaisesta minulla ei mitään kokemusta. Siis silloin, kun tähän tapahtumaan ilmoittauduin, en ollut vielä juossut tuota kahdeksaa kilsaa, vaan lenkkini olivat olleet maksimissaan n. kuuden kilsan mittaisia.

Heviextremeliikkujatyökaverini :D sitten puhui minut ympäri osallistumaan 11 km:n reitille. Ja tässä sitä sitten ollaan.

Kaksi viikkoa ennen kisaa oli pakko testata, että jaksoin juosta tuon 11 km ja onnistuin - tosin hyvin tasaisilla poluilla ja hissun kissun omaan tahtiin. Tämän myötä oli kuitenkin rohkeutta lähteä matkaan.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Itse tapahtuma jotenkin jännitti hirveesti. Olin jotenki jo ihan kipsissä edellisellä viikolla ja yritin henkisesti valmistautua. Olin tottunut liikkumaan vain itsekseni ja tuo porukassa meneminen ehkä jännitti eniten. Ja ne polut. Miten jaksaisin reitin, kun olin itse tottunut vetää aika lailla tasasella? Mitä polveni tykkäsivät? Miten pystyisin vetää omaa vauhtia, jos poluilla mennään aikalailla peräkkäin? Jäänkö muiden jalkoihin?

www.pullantuoksuinenkoti.com


Pieni ahdistus ja paniikki iski vielä lähtöaamuna, kun huomasin, että sykemittari unohtui kotiin ja samoin unohtui boosteri. Harmitti, kun ei pystynyt seuraamaan sykettä eikä näin ollen saanut myöskään träkättyä reitin keskisykettä ja kalorinkulutusta. Ja kerrankin, kun boosterista olisi ehkä ollut oikeasti hyötyä, unohtui sekin. Tämä ehkä kuvastaa hyvin sitä jännitystä mikä mulla oli kisa aamuna.

www.pullantuoksuinenkoti.com


Mutta miten mageeta olikaan painaa siellä metsässä. Juosta porukassa ja jossain vaiheessa sitä löytyi 'se oma porukka' joiden kanssa juoksi sitten lopulta aika lailla samaa vauhtia lähes maaliin asti. Välillä käveltiin (nousut olivat ihan sikarankkoja) ja sitten taas juostiin. Välillä ohitettiin ja välillä tuli ohitetuksi. Muutamille heitin vähän vitsaillen juttua reitin rankkuudesta, jotkut vastasivat - toiset eivät selkeesti olleet juttutuulella :D :D. 

Vedin kyllä lenkin ihan oman kuntoni rajamailla. Tunsin usein olevani ihan piipussa ja sykkeiden olevan taivaissa mutta silti sitä jaksoi. Mahtavin tunne oli se, kun viimeinen kilometri menossa ja tuntui, että jostain sai ihmeesti lisävirtaa. Mielettömän hienoa oli, että vielä loppumetreillä, maalialueella jaksoi laittaa kiihdytysvaihteen päälle (tasaisella juokseminen tuntui niin helpolta) ja ohittaa vielä pari juoksijaa ja vetää täysillä maaliin.

Olin kaikkeni antanut. Autuas. Onnellinen.

Ja suurkiitos tsemppaajille!!!

* * *

Näin pari päivää juoksun jälkeen rasitus tuntuu kyllä edelleenkin kropassa, eikä kyllä ihme, sillä se oli kova koettelemus mulle. Mutta niin hieno, etten missään tapauksessa jättäisi tekemättä. Polvissa ei siis tunnu rasitus mitenkään (uskomatonta!!!), mutta oikeassa jalassa nilkan alapuolella tuntuu kipua astuessa. Seurataan tilannetta. Toivottavasti menee levolla ohi.. :/.

Vaikka tästä siis ei ole vielä fyysisesti toivuttu niin katse siintää jo uusissa tapahtumissa :D. Nälkä kasvaa syödessä. Toivottavasti kroppa kestää ja tulevaisuudessakin on mahdollista rikkoa lisää rajoja ja nauttia juoksutapahtumien annista.

Enkä enää yhtään kummeksu niitä maratonista haaveilevia, alan pikkuhiljaa ymmärtää, vaikka se ei vielä omiin haaveisiini kuulukkaan.
Puolimaraton ehkä.. ;)
Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.