perjantai 26. huhtikuuta 2013

Parhaat pinaattilätyt



Pinaattilätyt on ihan parhaita ja ovat meilläkin varsinaista hittitavaraa. Helppo ja hyvä ruokavaihtoehto ja jos haluaa tuhdimpaa niin niitä voi ryydittää sitten melkein millä huvittaa. Meillä niitä yleensä syödään ihan sellaisenaan tai sitten puolukkahillon/puolukkasoseen kanssa :).

Voit maidon sijasta käyttää esim. kaurajuomaa tai riisijuomaa. Samoin jauhoja voi myös sinksailla ihan oman mielen ja maun mukaan.


Tarvitset:

5 dl maitoa
2,5 dl jauhoja 
esim:
1 dl ruisjauhoja
1/2 dl tattarijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
reilu kourallinen pinaatin lehtiä
2 kananmunaa
paistamiseen öljyä tai rasvaa

Sekoita maitoon jauhot ja anna hetki turvota. 
Lisää loput aineet ja sekoita kaikki sekaisin sauvasekoittimella. 
Paista pannulla kauniin ruskeiksi ja rapeiksi. 

SuperViherPirtelö


Terveysjuoma

Loman viimeinen arkiaamu vuorossa eikä yhtään terveyspirtelöä ole tullu tehtyä loman aikana ja se alkoi jo tuntumaan olotilassa. Oli siis ihan pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja pyöräyttää sellainen. Teki mieli jotain vihreää ja raikasta ja tässä sitten lopputulos. On vaikea tehdä vain yhtä annosta kerralla ja tälläkin kertaa pirtelöä tuli kaksi lasillista. Toisaalta ihan kiva juttu, sillä tuolla jääkaapissa se toinen odottaa jo valmiina huomiseksi aamuksi =).

Tarvitset:
pinaatinlehtiä kourallinen
muutama romaine-salaatin lehti
1/2 sitruunan mehu
1 banaani
muutama mansikka
1 tl spirulinaa
1 tl macaa
1 tl aswagandhaa
2 tl chia-siemeniä
1 tl lucumaa
hyppysellinen ginsengiä
vettä, niin että saat seoksesta juotavan

Kaikki blenderiin tai sauvasekoittimella sekaisin.
Nauti esim. pitkästä lasista pillin läpi tai rauhaisin kulauksin =).

torstai 25. huhtikuuta 2013

Älyttömän hyvä munakas

Pyöräytin eilen lounaaksi munakasta, tai  ehkä sitä myös munakokkeliksi voisi kutsua ;) ja siitä tuli siis ihan sairaan hyvää. Suosittelen kokeilemaan!

Hyvin yksinkertainen ja helppo resepti.
Maustamiseen olen käyttänyt Meiran Tulista chilimaustetta,
mikä on muutenkin ihan superihana mauste. 


Yksi munakas:
2 kanamunaa
n. 1/2 dl maitoa
1/2 tl suolaa
pieni kourallinen pinaattia
1 tomaatti
100g raejuustoa
pari siivua parmesania tai Gran Padanaa
paistamiseen öljyä tai esim. Oivariinia

1. Sekoita munat, maito, suola ja muutama rouhekierros chilimausteseosta kulhossa hyvin sekaisin.

2. Halkaise tomaatti ja viipaloi se ohuiksi siivuiksi.

3. Laita rasvapannulle ja kaada munamaitoseos pannuun.

4. Ripottele pinaatin lehdet munakkaan pinnalle, asettele tomaatit tasaisesti ja lusikoi raejuusto vielä tomaattien päälle. Rouhi pinnalle chilimausteseosta ja vuole myös muutama siivu parmesania pinnalle. 

5. Anna kypsyä hetki ja sekoittele sen jälkeen kokkeliksi kunnes muna on kypsynyt 
tai kypsytä miedolla lämmöllä pidempään, niin saat munakkaan pysymään "siistimpänä".


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Ihastuttavan hyvät mustikkamuffinssit

Blueberry muffins

Jälleen kerran on selailtu Hummingbird Bakerin leivontakirjaa :). Poikani bongasi sieltä taannoin nämä mustikkamuffinssit ja toivoi, että seuraavaksi leivotaan sitten näitä. Kevätaurinko helli meitä sunnuntaina, joten ajatus kahvihetkestä kera muffinssien aurinkoisella terassilla kävi vastustamattomaksi. 11v tyttäreni on myös innostunut leivonnasta, joten annoin hänen ottaa ohjat käsiinsä. Pienellä avustuksella näistä herkuista tuli näin upeita ja - aivan älyttömän hyviä.

Alkuperäisessä reseptissä on piimää. Me korvasimme sen maustamattoman jugurtin ja maidon seoksella. Jos käytät tavallista voita, niin jätä suola pois tai ainakin puolet siitä :).


Tarvitset:

5,5 dl vehnäjauhoja
4,5 dl sokeria
1 tl suolaa
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
3,75 dl piimää 
(tai 2 dl maustamatonta jugurtti ja 1,75 dl maitoa)
1 kananmuna
0,5 tl vanilja-aromia
70 g suolatonta voita sulatettuna
3,5 dl tai 250 g mustikoita

1. Mittaa jauhot, sokeri, suola, leivinjauhe ja sooda kulhoon ja sekoita.

2. Mittaa kannuun piimä, muna ja vanilja-aromi ja sekoita. 
Kaada seos hitaasti jauhojen joukkoon ja vatkaa ainekset sekaisin. 

3. Kaada mukaan voisula ja vatkaa kunnes se on juuri ja juuri sekoittunut muihin aineksiin ja vatkaa sitten vielä lopuksi täydellä teholla taikina tasaiseksi ja kiinteäksi.

4. Sekoita lopuksi puuhaarukalla varovasti joukkoon mustikat.

5. Lusikoi taikina paperivuokiin niin, että vuokiin jää kolmannes tyhjää. 

6. Paista muffineja uunissa n. 200 asteessa n. 20-25 minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet väriä ja tuntuvat koetettaessa kimmoisilta. Muffinin keskelle työnnettyyn tikkuun ei saa jäädä taikinaa.

7. Anna jäähtyä hetki muffinipelliltä ja siirrä ne sitten ritilän päälle jäähtymään irrallaan.

8. Tarjoa esim. kahvin tai teen kanssa. Nämä muffinit sopivat myös hyvin aamupalalle.





Voit seurata postauksiani myös Facebookissa 

torstai 18. huhtikuuta 2013

Ihana parsakaalikeitto


Teki mieli jotain terveellistä ruokaa ja pelkkä keitetty parsakaali on alkanut jo pikkuhiljaa kyllästyttämään. Päätinkin tehdä pitkästä aikaa parskaalikeittoa ja tästä tulikin aivan ihanaa.

Makua voi tuunata juuri tuolla tuorejuustolla vaihdellen sen makua tai korvata sen kermalla. Sen voi myös jättää aivan hyvin pois. Tästä voisi samalla tavalla tehdä myös oikein hyvin parsakaali-kukkakaalikeiton.

Tarvitset:
1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
nokare voita
1 kpl parsakaalia (n. 400 g)
5-6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1/2 dl tuorejuustoa (esim. valkosipuli)

1. Silppua sipuli ja kuullota niitä pannulla voissa.
2. Paloittele parsakaalin varsi pieniksi paloiksi ja jätä kukinnot kokonaisiksi ja puolita isoimmat. Lisää kattilaan sipuleiden joukkoon.
3. Lisää kattilaan vesi ja kasvisliemikuutio ja keitä kunnes parsakaalit alkavat olemaan kypsiä. Poista muutama kukinto kattilasta, lisää tuorejuusto ja soseuta keitto.
4. Paloittele kypsät kukinnot ja lisää ne keittoon.

Hyvää ruokahalua!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Terveelliset myslipatukat vol 2


Tässä toinen versio aiemmin julkaisemastani myslipatukkareseptistä. Nyt jätin seoksen hieman karkeammaksi ja hieman säädin raaka-aineiden kanssa. Jos haluat makeampia, laita enemmän hunajaa.

2 dl mysliä, missä ei ole kuivattuja hedelmiä
 (esim. Finax Perhemysli)
2 dl kaurahiutaleita
1 dl rouhittuja pähkinöitä
1/2 dl mantelilastuja
1/2 dl hunajaa
1,5 dl omenamehua
1 dl kuivattuja karpaloita
1 kananmunan valkuainen
1 tl vaniljasokeria
1 rkl hasselpähkinäsiirappia

Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin ja soseuta hieman esim. sauvasekoittimella. Jätä seos karkeaksi.

Lusikoi massasta kakkaroita leivinpaperille ja muotoile lusikalla pötkylöiksi.  Paista keskitasolla 150-175 asteessa n. 30-40 minuuttia kunnes patukat ovat saaneet jonkin verran väriä ja rapeutta. Voit antaa patukoiden olla uunissa pidempäänkin, kunhan eivät vaan pala.
Jäähdytä ritilän päällä.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Mansikka-mascarpone-kauraherkku

Jälkiruoka

Tänään ajattelin hemmotella rakkaimpiani oikein kunnon jälkiruoalla :). Tämä kerrassaan ihastuttavan näköinen herkku oli syntisen tuhtia ja unelmaisen pehmeää hyvettä mistä lapset olivat aivan haltioissaan. Ja espanjalaiset mansikat olivat todella hyvän makuisia!

Meitä on kaksi aikuista ja kolme lasta ja koko kulhollinen meni :). Tosin lapset ottivat jokainen santsiannoksen ja näin aikuiseen makuun mielestäni pieni esim. lasiin tehty annos olisi ollut aivan riittävä. Joten tästä siis riittää myös isolle porukalle, etenkin jos annostelee valmiiksi


Tarvitset:
n. 30 g voita
2,5 dl kaurahiutaleita
1/2 mantelilastuja
3/4 dl ruokokidesokeria
1 rkl hasselpähkinä siirappia (tmv.)
1 rkl vaniljasokeria

250 g mascarponea (esim. Pirkka)
2,5 dl vispikermaa (esim. Flora vispi)
1/2 - 1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl hasselpähkinäsiirappia

1 litra tuoreita mansikoita
1 rkl ruokosokerisiirappia

1. Sulata voi pannulla ja lisää kaurahiutaleet, mantelilastut ja sokeri. Sekoittele miedolla lämmöllä. Lisää vielä siirappi ja vaniljasokeri ja paahda kunnes hiutaleet ovat saaneet jonkin verran väriä ja rapeutta. Jätä jäähtymään.

2. Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi ja lisää mascarpone vaahtoon. Vatkaa kunnolla ja mausta siirapilla sekä tarkista makeus. Lisää tarvittaessa sokeria. (Jos haluat, voit myös maustaa kermaseoksen jollakin liköörillä, esim. Limoncello)

3. Viipaloi mansikat. 

4. Asettele ainekset kerroksittain joko annoskulhoihin tai yhteen isoon tarjoilukulhoon. Laita pohjalle kaurahiutaleseos, siihen päälle kerma-mascarponevaahto ja lopuksi asettele mansikat koristeellisesti pinnalle. Valuta vielä päälle koristeeksi ruokosokerisiirappia.

Tarjoile ja nauti :)





Voit seurata postauksiani myös Facebookissa 



lauantai 13. huhtikuuta 2013

Lihapullat Arrabiata



Tämä resepti on kotoisin Koti ja Keittiön 3/2011 numerosta ja on kerrassaan fantastinen. Lihapullista tuli älyhyviä ja kastikekin oli aivan ihanaa. Pappardelle pasta sopi loistavasti tähän ruokaan.
4 annosta
400g karitsan- tai lampaan jauhelihaa (itse käytin luomunaudan jauhelihaa)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
4 rkl korppujauhoja
1 dl kuohukermaa
1 dl parmesaaniraastetta (itse käytin Gran Padano -raastetta)
1 rkl tuoretta tai 1 tl kuivattua salviaa
2 tl suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
Arrabiata kastike:
1 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 punainen chili (tämän jätin pois, koska ruokailijoina oli myös lapsia)
1 dl punaviiniä (jätin pois, lorautin valkoviinietikkaa antamaan hapokkuutta)
1 tlk tomaattimurskaa (400 g)
3 rkl tomaattipyreetä (1 pieni prk)
1 rkl fariinisokeria (käytin ruokokidesokeria)
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
1/2 dl vihreitä oliivejä (jätin pois)
Lisäksi:
Pappardelle-pastaa
Parmesaani raastetta (tai Gran Padano)

1. Silppua silpuli ja valkosipuli hienoksi ja kuullota ne pehmeäksi pannulla öljyssä.
2. Mittaa korppujauhot ja kerma kulhoon ja anna turvota hetki. Lisää sipulisilppu ja muut ainekset korppujauhoihin ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna maustua hetken.
3. Pyörittele taikinasta lihapullia pellille tai pannulle ja kypsennä. (uunissa 225 astetta 10 min.) ->Varmaan helpoin on tosiaan paistaa pellillä, pannuun tuntuivat helposti hajoavan.
4. Valmista kastike. Hienonna sipulit ja kullota niitä öljyssä hetki. Halkaise chili ja poista kanta sekä siemenet ja hienonna. Lisää pannulle sipuleiden joukkoon.
5. Lisää kastikkeeseen punaviini, tomaattimurska, -pyree ja mausteet. Anna kiehua n. 10 minuuttia.
6. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
8. Viipaloi oliivit ja lisää ne lihapullien kanssa kastikkeeseen. Sekoita ja tarkista maku.
9. Tarjoa pastan ja raastetun parmesaanijuuston kanssa.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Terveelliset myslipatukat


Kampaajallani on aina hyvä valikoima uusia lehtiä ja niistä tulee sitten myös usein bongattua ihania reseptejä. Yhdessä lehdessä, minkä nimeä en muista, oli Herkkupatukoiden resepti, josta sitten tuunasin oman versioni.

2 dl mysliä (esim. Finax Perhemysli)
2 dl kaurahiutaleita
1 rkl vehnäleseitä
1 dl pähkinöitä (esim. saksanpähkinöitä tai hasselpähkinöitä)
1/2 dl manteleita
1/2 dl hunajaa
2 tl kookosöljyä
1,5 dl omenamehua
1 pienehkö omena
1 kananmunan valkuainen
1 tl kanelia
(voit lisätä taikinaan myös kookoshiutaleita, kuivattuja karpaloita tmv.)

Sekoita mysli, kaurahiutaleet, vehnäleseet, pähkinät, mantelit, hunaja, kookosöljy, kuorittu ja paloiteltu omena sekä omenamehu kulhossa sekaisin. Soseuta esim. sauvasekoittimella. Lisää kananmunan valkuainen ja kaneli ja sekoita hyvin.

Laita massa pursotuspussiin ja valitse mahdollisimman avonainen pursotusterä. Pursota patukoita n. 10-15 kpl leivinpaperin päälle pellille. Paista keskitasolla 175 asteessa n. 20-30 minuuttia kunnes patukat ovat saaneet jonkin verran väriä pintaansa. Jäähdytä ritilän päällä.


Vinkki: jos haluat, voit koristella esim. tekemällä sulatetusta suklaasta suklaaraitoja.

ps. Voin muuten suositella kampaamo Inochia Unioninkadulla. Ihana ja viihtyistä paikka. Olen käynyt siellä vakituiseen jo vuosia.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Herkullinen lohi-riisikeitto


Tässä todella herkullinen ja helppo kalakeittoresepti. Jos edelliseltä päivältä on esimerkiksi jäänyt riisiä tähteeksi, voi sen aivan hyvin käyttää tässä tai sitten keittää riisin samalla kun juurekset kypsyvät. Itse käytin siis edellisen päivän jämäriisiä ja nestemäärä on aika lailla sen mukaan mitoitettu.
Määrät ovat noin määriä, eli laita sen mukaan mitä kaapista löytyy :). 

n. 7-8 dl vettä
1 kalaliemikuutio
1 kasvisliemikuutio
n. 1 dl purjosuikaleita
n. 1 dl palsternakkakuutioita
n. 2 dl porkkanatikkuja
3 pilkottua valkosipulin kynttä
2 cm pala inkivääriä puolitettuna
n. 2 dl täysjyväpikariisiä/n. 3-4 dl kypsää riisiä (esim. Pirkka)
n. 1 kg lohikuutioita
1/2 dl valkosipulituorejuustoa
sitruunapippuria
valkopippuria
1-2 dl kuohukermaa
tilliä

1. Mittaa vesi kattilaan ja kiehauta.  Lisää liemikuutiot ja vihannekset/juurekset sekä valkosipuli, inkiväärin pala ja raaka riisi. Jos käytät kypsää riisiä lisää se vasta kalan kanssa samaan aikaan.
2. Kun riisi alkaa olemaan kypsää lisää kalakuutiot, valkosipulituorejuusto ja pippurit.
3. Kun kala on kypsää lisää kerma ja tilli ja tarvittaessa lisää vettä.
4. Tarkista maku ja mausta lisää jos kaipaat lisämakua.


torstai 4. huhtikuuta 2013

Broilerinjauheliha-pekonikastike

Tuli ostettua pari pakettia broilerin jauhelihaa vaihteeksi tarkoituksena tehdä jotain spessua siitä, mutta loppujen lopuksi sitten pitikin nopeasti vääntää vain jotain ja tässä sitten tulos :). Tosi herkullinen ja kermainen kastike, jota tarjosin sitten pastan kanssa. Helppoa ja nopeaa!

www.pullantuoksuinekoti.com


Broilerinjauheliha-pekonikastike

Tarvitset: 
öljyä
400 g broilerin jauhelihaa
muutama viipale pekonia
puolikas kesäkurpitsa
pala purjosipulia
1,5 - 2 dl kuohukermaa
(0,5 - 1 dl pastan keitinlientä/vettä)
kanaliemijauhetta/kanafondia
pippurirouhetta
suolaa
kurkumaa

Kuumenna öljy pannulla ja paista siinä pilkotut pekonit ja jauheliha.

Lisää kuutioitu kesäkurpitsa ja viipaloitu purjo.

Mausta kurkumalla, pippurirouheella, suolalla ja kanaliemijauheella. 

Sekoittele jonkin aikaa ja lisää lopuksi kerma.

Hauduta n. 10 min ja tarkista maku.

Lisää pastan keitinliemi tai vettä
.
Sekoita esim. valutetun pastan joukkoon ja tarjoa :).

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...