maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tuulihatut herkullisella savulohitäytteellä

Synttäreille oli tulossa paljon vieraita ja suolaiset herkut tuntuvat olevan ainakin meidän sukulaisten suosiossa. Monen muun suolaisen tarjottavan lisäksi pyöräytin vielä tuulihattuja. Ne on käteviä ja nopeita tehdä ja hyviä myös siksi, kun ne voi paistaa pari päivää aikaisemmin ja täytteenkin voi tehdä valmiiksi etukäteen :). Tuulihatut voi muuten myös pakastaa!

Näistä savulohituulihatuista tuli aivan ihania suupaloja. Näissä on ainoastaan se vaara, että näihin tulee himo - ei yksinkertaisesti voinut jättää vain yhteen tai kahteen suupalaan.

Tuulihattutaikina n. 80 kpl 
(Maku-lehdestä)
2,5 dl 
125 g voita
2 dl vehnäjauhoja
4 munaa (M-koko)
1 rkl piparjuuritahnaa

Tein tätä taikinaa kaksinkertaisen määrän. Alla oleva täyte riitti lähes koko määrälle. Yksi pellillinen lässähti, joten ne jätettiin täyttämättä. Jos haluat tehdä tuulihattuja makealla täytteellä, jätä piparjuuritahna pois.

Tämän täytteen sävelsin itse, ja siitä tuli ihan älyttömän hyvää :P.

Savulohitäyte:
150 g kylmäsavulohta
1 kevätsipuli varsineen
nippu ruohosipulia silputtuna
2 tlk kunnon smetanaa (ei mitään kevyttä)
1 prk ruohosipuli creme bonjouria
1 prk savulohi creme bonjouria
1/2 dl kermaviiliä
1 rkl piparjuuritahnaa
2 tl sitruunamehua
mustapippuria
suolaa

Tuulihattujen valmistaminen:
1. Kuumenna vesi ja rasva kiehuvaksi kattilassa. Nosta kattila liedeltä.
2. Lisää joukkoon jauhot ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi. Nosta kattila takaisin liedelle ja keitä voimakkaasti sekoittaen, kunnes seos irtoaa kattilan reunoista. Anna jäähtyä.
3. Vatkaa munat sähkövatkaimella taikinaan yksi kerrallaan. Lisää samalla piparjuuritahna.
4. Pursota taikinasta pieniä tuulihattuja leivinpaperin päälle pellille.
5. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla tuulihattujen koosta riippuen n. 15-18 minuuttia. Odota, että tuulihatut ovat saaneet kunnolla väriä pintaansa äläkä avaa uunin luukkua paistamisen aikana. Kun otat tuulihatut uunista, huolehdi, ettei asunnossa ole läpivetoa - sekin voi lässäyttää tuulihatut. Tuulihatut lässähtävät myös helposti, jos eivät ole paistuneet tarpeeksi kypsiksi.
6. Voit paistaa tuulihatut jo pari päivää ennen juhlia. Säilytä peitettynä huoneenlämmössä. Voit myös pakastaan ne.

Valmista täyte:
1. Pilko lohi palasiksi ja pieni sipuli. Laita lohi ja sipulit monitoimikoneeseen ja hienonna. 
2. Vatkaa smetanat vaahdoksi.
3. Lisää muut aineet monitoimikoneeseen ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Lisää lopuksi smetana ja tarkista maku.
4. Laita jääkaappiin seisahtamaan ainakin 1-2 tunniksi.
5. Laita täyte pursotinpussiin, missä on teräväkärkinen tylla ja täytä tuulihatut varovasti työntäen tylla reunasta sisään. 
6. Makupalat ovat valmiita tarjottaviksi :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...