17.7.2013

Kodin facelift: vuorossa eteinen ja keittiö

Olemme viimeaikoina pitkästä aikaa tuunailleet kotiamme uuteen uskoon. Kaikki alkoi siitä, kun myimme toimistona ja kakkoskotina pitämämme yksiön toukokuussa ja sen huonekalut oli sijoitettava 'jonnekin'. Olkkari meni uusiksi, makkaria tuunattiin ja huonekalut lähtivät kierrokselle :). Yläkerrassa maalattiin tytön huone ja aulan seinä ja siellä onkin vielä muutokset hieman vaiheessa. Tytön huoneesta laitoinkin jo kuvia tänne aiemmin ja ne löytyvät täältä.

Halusimme myös maalata tuon 'kakkoskotimme maalilla' joitakin seiniä, kun olimme siihen sävyyn niin ihastuneet. Kyseinen maalisävy on siis Sadolinin Nepal Syvä. Aivan ihana, lämmin maalisävy joka siftailee kuivuneesta mudasta, harmaaseen ja lilaan. Asuntomme heräsi kyllä ihan uuteen eloon hyvin vaaleasta ja värittömästä maailmasta. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen ja siihen tunnelmaan, mitä tummempi seinäsävy saakaan aikaan yhdistettynä valkoiseen ja muihin kauniisiin sävyihin.

Tässä kodin faceliftin vuorossa oli eteinen ja keittiö, joilla on yhteinen pitkä seinä. Sävytimme Tikkurila Harmonyn tuolla nepal syvällä ja nämä seinä on vedetty sillä kaksi kertaa.

Tässä kuvia seinästä ensin ilman kalusteita.



Ja kalusteiden kanssa:


Eteiseen siirtyivät olkkarista mamman (mieheni isoäidin) vanhat nojatuolit. Valkoinen yli 90-vuotiaan kummitätini vanhan pöytä olikin jo eteisessä, samoin mummini vanhat lampetit. Noissa lampeteissa on muuten jo nykyään varjostimet,  jotka ystäväni toi Egyptistä tullessaan.

Tämä etualalla oleva hyllykkö on Ikeasta ja äitini ompeli siihen vanhasta lakanasta verhon. Siinä on ihana säilyttää leivontatarvikkeita ja monitoimikoneen osia. Hyllyn päälinen ja taulu hakevat vielä muotoaan. Ovat tämän kuvan ottamisenkin jälkeen jo vaihtuneet useampaan otteeseen :).




Keittiön takaseinä näyttää nyt tältä:







Ja tältä se näytti viime jouluna:





Eteinen näyttää nykyään tältä:



Tältä eteinen näytti viime jouluna. Ihan tuoretta 'before' kuvaa minulla ei ollutkaan. Seinän aiempi sävy oli aiemmin siis kermaan vivahtava valkoinen.








Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.