sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Banaanipullat

Tänään oli pullapäivä :)

Jälleen oli tummuneita banaaneja kertynyt hedelmäkulhoon ja jotain piti keksiä. Päätin tehdä banaanipullaa. Tein ensin peruspullataikinan, johon lisäsin jo alustusvaiheessa yhden soseutetun banaanin ja vanilliinisokeria. Kun taikina oli kohonnut, puolitin sen ja kaulitsin kääretorttutaikinan tapaan. Sivelin juoksevaa oivariinia ihan maun vuoksi hieman pinnalle ja levitin vielä neljä soseutettua banaania kera vanilliinisokerin ja kanelin ja käärin rullalle. (Toisesta taikinan puolikkaasta leivoin marsipaani- ja voisilmäpullia.)

Täytettä oli sen verran reippaasti, ettei siitä saanut normikorvapuusteja, joten paiston pullat silikonivuoassa ja isoissa muffinssivuoissa. Aivan älyttömän hyvää pullaa - niin mehevää ja maukasta. Suosittelen kokeilemaan :).

Tässä kuvia silikonivuoassa paistetuista muffinsseista.



Ja tässä tarjolla isoissa muffinivuoissa paistettuja banaanipullia.

Pullantuoksuinen koti

Banaanipullat:
(voit tehdä taikinan vain puolikkaana, jos teet pelkkiä banaanipullia)
5 dl lämmitettyä maitoa
2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
2 tl vanilliinisokeria
1 soseutettu banaani
n. 12-15 dl vehnäjauhoja
2 pussia kuivahiivaa
200 g sulatettua margariinia

Täyte:
juoksevaa oivariinia (voi jättää pois)
4 soseutettua banaania (vähempikin riittää)
vanilliinisokeria
kanelia
voiteluun 1 kananmuna

1. Lämmitä maito reilun lämpöiseksi ja sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja vanilliinisokeri.

2. Lisää osa jauhoista ja ensimmäinen pussi kuivahiivaa sekä soseutettu banaani. Vatkaa. Lisää jälleen jauhoja ja toinen pussi kuivahiivaa ja jatka vaivaamista jauhoja vähitellen lisäten, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää loppuvaiheessa myös sulatettu margariini. Jätä kohoamaan suojaisaan paikkaan peitettynä.
3. Jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse puolikas taikina ohuehkoksi ja hieman suorakaiteenmuotoiseksi levyksi. Sivele pinnalle oivariinia ja leivitä soseutetut banaanit tasaisesti. Ripottele pinnalle hieman vanilliinisokeria ja reilusti kanelia. Kääri taikina pituussuunnassa pötköksi, leikkaa paloiksi ja asettele vuokiin. Voitele lopuksi kananmunalla.
(tee lopusta taikinasta vaikka voisilmäpullia tai tavallisia korvapuusteja)

4. Paista n. 200 asteessa 10-15 min.

5. Herkuttele mieluiten lämpöisenä :).



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...